Hyppää pääsisältöön

Jakso 6 - Pääsen täältä takaisin

Jakso 6 - Pääsen täältä takaisin
Jakso 6 - Pääsen täältä takaisin kadonnut-podcast


Tilaa podcast Lataa jakso

Kun minuus murtuu, voi ihminen kadota itseltään joko omaan mieleensä, tai vaikka tuttuun kotiympäristöönsä. Tavallisesti tutut paikat saattavat näyttää aivan vierailta ja olo tuntua eksyneeltä. Näin on käynyt Sonjalle useita kertoja. Läheinen ihminen voi kuitenkin olla kadonneen ankkuri todellisuuteen.

Dissosiatiiviset häiriöt ovat monimuotoisia ja vaikeasti diagnosoitavia tiloja, joissa minuuden osat ovat lohkoutuneet toisistaan erillisiksi, eri seurauksin. Jokaisen minuus muodostuu eri kokemuksiin perustuvista osista, olemme kaikki monitahoisia yksilöitä. Kuitenkin joissain tapauksissa eri kehitysvaiheissa koetut vaikeat tapahtumat ja tunteet saattavat olla niin kivuliaita, että mieli suojelee muuta identiteettiä lohkomalla kokemukseen liittyvän osan tietoisen minuuden ulkopuolelle.

Ei tiedetä, miksi mieli toimii näin, ja miksi, tai millä tavalla vaikeiden kokemusten pois sulkeminen tuottaa toisille vakavampia mielen häiriöitä. On myös kyseenalaista vaatiiko lohkoutuminen tapahtuakseen koetun trauman. On mahdollista, että toisten mieli lohkoutuu muista syistä. Vakavimmassa muodossaan lohkoutumisesta saattaa seurata dissosiatiivinen identiteettihäiriö, eli tavallisemmin sivupersoonahäiriö. Tällöin mielen eri osat eivät välttämättä ole lainkaan tietoisia toisistaan ja yksilön arki saattaa olla hyvin haastavaa eri osien hallitessa toimintaa vuorotellen.

Dissosiatiivisessa häiriössä persoonan osat lohkoutuvat
Dissosiatiivisessa häiriössä persoonan osat lohkoutuvat kadonnut-podcast

Mieli on kuitenkin alati kehittyvä ja muuttuva ajatusten, kokemusten ja tunteiden verkosto. Jopa vakavimmista dissosiaatiöhäiriöiden muodoista on mahdollista eheytyä, ainakin osittain. Ratkaisuna lääkitys ei ole riittävä. Monet löytävät avun psykoterapiasta, jossa minuuden eri osia tuodaan hiljalleen lähemmäs tietoisuutta turvallisessa ja hallitussa ympäristössä. Tämän seuraukset voivat olla järisyttäviä. Eräässä tapauksessa dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivä 15 vuotta aiemmin sokeutunut nainen sai näkönsä takaisin psykoterapian avulla.

Se rauhoittaa mua tosi paljon ja mulle on tullut tolkku siitä, että missä mä oikeasti olen... että kyllä mä pääsen täältä takaisin.― Sonja katoamisesta ja avopuolisonsa tuesta

Stressi ja äkilliset vaikeita tunteita herättävät tapahtumat ovat haasteellisia jokaisen mielelle. Dissosiaatiohäiriöstä kärsivälle nämä yleensä pahentavat dissosiatiivista oireilua. Vastavuoroisesti turvallinen ja tasapainoinen ympäristö edesauttaa yksilön selviytymistä. Läheisten rooli on mielenterveyden ongelmista kärsivän hyvinvoinnille suuri.

Sonjan tapauksessa avomiehen tapaaminen oli käänteentekevä tapahtuma, joka muutti Sonjan elämän suunnan. Uuden henkilön tulo omaan elämään tuo mukanaan vääjäämättä uuden näkemyksen itsestä, kun molemmat näkevät toisensa itselle uusin silmin. Toisen hyväksyvä läsnäolo ja tuki voi olla kimmoke, jonka avulla oman mielenterveyden ongelmat saattaa ensi kertaa tunnistaa ja kohdata.

  • Jakso 8 - Elämän ja kuoleman kysymys

    Elämä jatkuu, vaikka kadonnutta ei löydy.

    Jakso 8 Mitä tapahtuu, jos kadonnutta henkilöä ei koskaan löydetä? Milloin ja millä tavoin läheiset voivat jatkaa elämäänsä? Leena kohtaa naisen, joka eli kymmenen vuotta vainajan puolisona. Jakso on podcastin kahdeksas ja toistaiseksi viimeinen osa.

  • Jakso 7 - Loputon matka

    Hätää pakenevan lapsen matka on pitkä ja vaarallinen.

    Jakso 7 Euroopassa katoaa tuhansia pakolaislapsia vuodessa. Matka mantereen halki vaatii kalliin hinnan jokaiselta sen tekevältä. Leena tapaa nuoren naisen ja murrosikäisen pojan, jotka selvisivät Suomeen asti, aivan yksin.

  • Jakso 6 - Pääsen täältä takaisin

    Yhden ihmisen kohtaaminen teki kadonneen Sonjan näkyväksi.

    Jakso 6 Sonjan tie eheytymiseen alkoi, kun yksi ihminen näki hänet kunnolla. Kun oma todellisuus järkkyy, rinnalla kulkeva läheinen auttaa löytämään tien takaisin. Leena tapaa Sonjan avomiehen Laurin, joka kertoo millaista on rakkaus monipersoonaisen kumppanina.

  • Jakso 5 - Sonja katoaa itseltään

    Sonja on nuori nainen, joka katoaa joskus itseltään.

    Jakso 5 Nuori nainen häviää välillä ulkomaille omaistensa tavoittamattomiin. Toinen havahtuu vieraalta mantereelta tietämättä miten on sinne päätynyt. Voiko kuka tahansa kadota keskellä arkea jopa omalta itseltään? Leena alkaa tutkia dissosiatiivista pakkovaellusta ja löytää Sonjan, joka tietää miltä tuntuu kadota.