Hyppää pääsisältöön

Mennyt maailma

Kuvassa Charles Ryder (Jeremy Irons, vas.) ja Sebastian Flyte (Anthony Andrews).
Kuvassa Charles Ryder (Jeremy Irons, vas.) ja Sebastian Flyte (Anthony Andrews). Brideshead Revisited

Kaunosieluinen nuorukainen muuttaa Oxfordiin opiskelemaan ja tutustuu nallekarhua kanniskelevaan aristokraattiin. Pian paluuta ei enää ole.

Television tiiliskivet Yle Radio 1 to 24.3. klo 17.20 ja ti 29.3. klo 22.05 ja Yle Areena.

Charles Ryderin ja Sebastian Flyten kohtaaminen sarjassa Mennyt maailma (Brideshead Revisited) on jäänyt monille lähtemättömästi mieleen. Brittiepookkia on nähty sitä ennen ja sen jälkeen, mutta voi kysyä valmistaako esimerkiksi Downton Abbeyn katsominen siihen, mitä tuo Evelyn Waughin vuoden 1945 ilmestyneeseen romaaniin perustuva sarja oikein tarjosi. Television tiiliskivien neljännen kauden avaa keskustelu tästä tv-klassikosta.

Kamera hitaasti liikkuu sotilasparakissa ja Jeremy Ironsin kertojaääni toteaa raukeasti “aloin vanheta täällä kolmenkymmenenyhdeksän ikäisenä”. On selvää, että ollaan kaukana Downton Abbeysta. Menneen maailman sävellaji poikkeaa täysin Downtonin pienten ja isojen murheiden kudelmasta, siitä tarinalinjojen solmukohdasta, jota Granthamin jaarlin kartano edustaa.

Downton Abbey, Julian Fellowesin ja kumppanien luomus lähtee liikkeelle Titanicista, etenee suffragettien, I maailmansodan, espanjantaudin, Irlannin vapaussodan, Ponzi-huijauksen, jazzin, rotukysymyksen, työväenhallituksen, pakolaiskysymyksen, natsien nousun, nudismin ja monien muiden polttavien aiheiden avittamana niin kuin taidokkaasti kuvitettu kulttuurihistoriikki. Se tarjoaa oivaa aistinautintoa ja laadukasta viihdettä.

Mennyt maailma ei ole kiinnostunut hyödyntämään historian pienempiä ja isompia mullistuksia, niin kuin kolmekymmentä vuotta myöhempi menestyssarja. Brideshead on ankara paikka ja Brideshead Revisited kertoo vain yhden tarinan, mutta se onkin jylhä juttu ystävyydestä, rakkaudesta ja velvollisuudesta.

Yhteistä Menneelle maailmalle (1981) ja Downton Abbeylle (2010-2015) on se, että molemmat starttasivat samoihin aikoihin, kun valta saarivaltiossa siirtyi työväenpuolueelta konservatiiveille. Margaret Thatcherin valtaannousu osui vuoteen 1979, David Cameronin johtamat konservatiivit tulivat valtaan 2010. Vitsikästä sinänsä on, että Julian Fellowes on tehnyt Robert Crawleysta Granthamin jaarlin, kun tiedetään, että kauppiaan tytär Margaret Thatcher oli kotoisin Granthamin kaupungista Lincolnshirestä. Epookkisarjoihin tulee väistämättä tällaisia silmäniskuja

Monen brittiepookkisarjan pohjana on tunnettu romaani. Nobelisti John Galsworthyn Forsytein taru on tehty sarjaksi 1967 ja 2002. Charles Dickensin ja Jane Austenin aikalaisromaanit ovat taipuneet tv-sarjoiksi lukuisia kertoja: mm. Kolea talo, Suuria odotuksia, Järki ja tunteet, Ylpeys ja ennakkoluulo. Viimeisimpiä romaanien tv-sarjasovituksia ovat Ford Madox Fordin Parade’s End –kokonaisuudesta tehty 4,5-tuntinen sarja Juhlien jälkeen, joka nähtiin Suomessa televisiossa 2013, Emile Zolan Naisten aarreaitta tai Naisten paratiisi –romaanista tehty The Paradise –sarja ja viimeksi Hilary Mantelin romaaneihin perustuva Susipalatsi (Wolf Hall, 2015).

Alkuperäiskäsikirjoituksista muistetaan hyvin kahteen kertaan tehty sarja Kahden kerroksen väkeä. Sen toinen tuleminen jäi Downton Abbeyn jalkoihin. Sarja kuopattiin pian.

Ehkä epookin suosiossa on mukana digitaalisen aikakauden kaipuuta sinne missä materiaalit olivat aitoja, arvot vakaita, ihmiset kohdillaan hierarkiassa ja kokemus todellista eikä virtuaalista. Uutiset Titanicin uppoamisesta, Sommen taistelusta ja espanjantaudista “saavuttavat” Downtonin samaa luonnollista vauhtia kuin Mrs. Patmoren ja Mr. Carsonin, Batesin ja Annan ihmissuhdekiemurat yltävät yläkertaan. Käsite “subplot” on Downtonissa kirjaimellisesti alajuoni eikä sivujuoni niin kuin se on tavattu suomentaa. Nopeus on jotain muuta kuin kaistaleveyttä, se tarkoittaa ajan ja matkan välistä suhdetta.

Vaatimattomuus, tarkkuus ja kunnollisuus olivat Thatcherin kunnioittamia arvoja, joille Downtonin palvelusväen patriarkka Mr. Carson olisi epäilemättä ensimmäisenä ollut kumartamassa. Margaret Thatcher korosti olevansa vanhanaikaisten arvojen kannattaja, hän halusi palauttaa auktoriteettien kunnioituksen ja kovemmat rangaistukset. Vaikka korostikin viktoriaanisia arvoja, Thatcher ei erityisesti arvostanut viktoriaanisen aikakauden saavutuksia. Kuten brittihistorioitsija Raphael Samuel kirjoitti artikkelissaan Mrs. Thatcher’s Return to Victorian Values(1992), yhden sen tärkeimmistä perinnöistä, eli julkisen palvelun etiikan, hän yhdisti lähinnä byrokratiaan, keinotteluun ja velttouteen.

Työväenpuolueen sodan jälkeen ajamista täystyöllisyyden ja elintason kohoamisen lupauksista Thatcher tunnetusti irtisanoutui. Hyvinvointivaltio edusti kaaosta, jonka hedelmiä olivat kiroilevat koululaiset, lakkoilevat työläiset ja yhteiskunnan myöntämillä eduilla keinottelevat velttoilijat. Yrittäjät olivat hänelle kansakunnan luova voima, bisneksen riskinottajat sen sankarijoukko.

Se mikä Mennyt maailma -sarjassa osui yhteen tämän thatcherismin muodon kanssa oli se, että Thatcher puolusti vanhempien auktoriteettia, perhettä kansakunnan kivijalkana ja “perinteistä kristillisyyttä”. Raphael Samuelin mukaan Thatcherin ajamat viktoriaaniset arvot loivat eräänlaisen metaforisen tilan, jossa saattoi ilmaista modernisaation luomaa ahdistusta. Thatcherin puritaaninen versio viktoriaanisista arvoista painotti itseluottamusta ja itsensä auttamista, eräänlaista luokan priimuksen eetosta, ei “aateluus velvoittaa”-tyylistä ylimyksellistä ja lepsua hyväntekemistä. Itse asiassa Britannian yläluokka oli paljolti Thatcherin silmätikkuna. Hänelle syntyperä ei ollut tärkeä, luonne eli "character" oli.

Menneen maailman aristokraattien tyyli iski vahvasti 80-luvun nuorisoon, mikä oli itse asiassa merkki monenlaisista reaktioista, niin kuin tutkija Kari Kallioniemi on sanonut: “Yläluokkaisten tyylien matkiminen saattoi merkitä niin kritiikkiä luokkayhteiskunnan ylilyöntejä kohtaan kuin työväenluokkaisten nuorten eskapismia – kaiken kaikkiaan myös thatcherismin henkeä, jossa omilla pyrinnöillä ja ahkeruudella noustaan ”ryysyistä rikkauksiin”.

Miten Evelyn Waugh sitten istuu tähän kuvioon? Brideshead Revisited eli Mennyt maailma, alaotsikoltaan Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat, on Waughin tunnetuin teos. Se ilmestyi vuonna 1945, jolloin vuosina 1903-1966 elänyt Waugh oli jo brittikirjallisuuden merkkihahmo. Waugh kuului samaan sukupolveen kuin Menneen maailman Charles Ryder ja Sebastian Flyte, eli niihin 20-luvun nuoriin aristokraatteihin, joista käytettiin nimitystä Bright Young Things, sen voisi nykyasetuksilla suomentaa sanalla nuoriso. Boheemiin elämäntapaan kuului juhlimista, niin kutsutun normaalin rajojen koettelua, estetismiä ja eksotismia - kuten pienellä pohjoisella sukulaisryhmällä, Tulenkantajilla - ja dekandenssia, jopa eräänlaista kapinaa kauan ennen James Deanin, Elvis Presleyn ja rock’n rollin syntyä.

Waughin romaani Vile Bodies kertoi nimenomaan 20-luvun nuorisosta. Vuonna 1938 ilmestynyt Jymyjuttu (Scoop) puolestaan kertoo tabloidilehdistöstä, joka aikanaan nosti nuorison kepinnokkaan. Niin kuin Jon Savage kirjoittaa olennaisessa nuorisohistoriassaan Teenage: The Creation of Youth Culture (2007), kaksikymmenluku oli aikaa jolloin nykyaikainen käsite nuorisosta syntyi.

Aivan kuten romaaninsa keskushenkilö Charles Ryder, Waugh opiskeli muutaman vuoden Oxfordissa ja tutustui nuoriin aristokraattehin. Menneen maailman kehyskertomuksessa ollaan toisen maailmansodan ajoissa, jolloin keski-iän painon tunteva Ryder osuu komppaniansa kanssa Bridesheadin linnan tienoille. Muistot 20 vuoden takaa alkavat virrata. Ryder ihastui ensin Sebastianiin sitten hänen perheeseensä, lordi ja lady Marchmainin lapsiin. Perheessä oli viehätysvoimaa, mutta tuo viehätysvoima (“charm”) oli vaarallista, niin kuin Charlesin ja Sebastianin yhteinen ystävä Anthony Blanche myöhemmin Charlesille kertoi. “Viehätysvoima on Englannin suuri ruttotauti. Sitä ei ole olemassakaan näiden kosteiden saarten ulkopuolella. Se tahraa ja tappaa kaiken, mitä se koskettaa. Se tappaa rakkauden, se tappaa taiteen ja pelkäänpä pahan kerran, parahin Charles, että se on tappanut sinutkin.” (suom. Pentti Lehtinen)

Kuplivien ihastuksen hetkien jälkeen mukaan tulleet syvemmät virtaukset, charmin, viehätysvoiman innostamat leikinomaiset kokeilut muuttuivat ratkaiseviksi valinnoiksi ja lopuksi ison roolin otti kaikkea määrittävä katolinen usko.

Aloysius-nalle ja samppanja-aamiaiset sopivat hyvin 20-luvun nuorisolle niin kuin varmasti tv-sarjaa seuranneille 80-luvun jupeillekin, mutta Menneen maailman loppua kohden nousee esiin thatcherilainen puritanismi, vanhempien auktoriteetti, perhe elämän kivijalkana ja kristillisyys eli tässä tapauksessa katolinen usko syntikäsityksineen.

Evelyn Waughin katolisuudesta on kirjoitettu kriittisesti, että siitä puuttui tyystin myötätunto, se oli pelkkää aiemman aristokratian nostalgisointia. Kirkko oli hänelle eksklusiivinen klubi eikä henkinen kokoava voima. Tähän ulossulkemiseen istuu myös Waughin kirjan ja tv-sarjan suhde palvelusväkeen, joka pyyhältää paikalle ja pois kuin henkien joukko, yhtaikaa näkyvänä ja näkymättömänä. Rajaus on herkullinen ja puhutteleva.

Draamana Mennyt maailma on joka tapauksessa vaikuttava ja sen huipentava Charlesin ja Julian suhteen kuvaus on upeimpia ja kipeimpiä televisiosarjassa nähtyjä.

Tv-sarja Mennyt maailma valmistui vuonna 1981, sen käsikirjoitus on kulkenut John Mortimerin nimissä. Mortimer kirjoitti kuitenkin omaelämäkerrassaan, ettei hänen tekstiään käytetty ja ansio langennee lähinnä sarjan primus motorille, tuottaja Derek Grangerille. Näyttelijöistä keskeiset roolit tekevät Jeremy Irons Charles Ryderina, Anthony Andrews Sebastianina ja Diana Quick Juliana. Claire Bloom, John Gielgud ja Laurence Olivier esittävät vanhempaa sukupolvea. Granada TV:n tuottama sarja valmistui samoihin aikoihin kuin BBC:n yhtä lailla kallis Borgiat-sarja. Borgiat oli floppi, 13-tuntinen, 11-jaksoinen Mennyt maailma kaikinpuoleinen menestys, vaikka Laurence Olivier kuvauksissa epäilikin, ettei kukaan voi kiinnostua sarjasta, jonka jännittävin tapahtuma on se, että joku juo itsensä humalaan lounaalla.

Kanssani Menneestä maailmasta tässä Television tiiliskivien jaksossa keskustelee elokuvaohjaaja Pia Andell.

Television tiiliskivien kaikki vanhat jaksot ovat Yle Areenassa kuunneltavissa ja ladattavissa.

Kommentit
  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Elokuvat

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

    Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

    Vuonna 1982 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Se valloitti maailman. Laitetta myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli suhteellisen edullinen, käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala tekee jätteestä luksusta – hänen iltapukunsa pääsi Emma Karin yllä Linnan juhliin ja lopulta museoon

    Merestä kerätyistä muovipulloista syntyi asu Linnan juhliin.

    Maailman merissä saattaa olla 30 vuoden päästä enemmän muovia kuin kalaa. Silti muovia käytetään jatkuvasti enemmän. Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala haluaa tehdä jätemuovista muodikasta, jotta edes kierrätys toimisi paremmin. Kansanedustaja Emma Karille suunniteltu iltapuku hankittiin Kansallismuseon kokoelmiin.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Finnjet oli kaikkien aikojen matkustajalaiva, joka pilkottiin kylmästi palasiksi – entisen konepäällikön rakkaus ei katoa

    Finnjet oli merimatkailun ylellinen tulevaisuus.

    Finnjet oli maailman suurin ja nopein matkustaja-autolautta. Samalla se oli uuden ajan airut, joka uitti Suomen maailmankartalle. Kaikkien aikojen matkustaja-alus paloiteltiin 10 vuotta sitten Intiassa. Konepäällikkö Juhani Puontille se oli kova isku. Onneksi muistot eivät katoa. Niitä tulvii mieleen, kun katsoo vanhan virkapuvun murentuvia kenkiä.