Hyppää pääsisältöön

Mennyt maailma

Kuvassa Charles Ryder (Jeremy Irons, vas.) ja Sebastian Flyte (Anthony Andrews).
Kuvassa Charles Ryder (Jeremy Irons, vas.) ja Sebastian Flyte (Anthony Andrews). Brideshead Revisited

Kaunosieluinen nuorukainen muuttaa Oxfordiin opiskelemaan ja tutustuu nallekarhua kanniskelevaan aristokraattiin. Pian paluuta ei enää ole.

Television tiiliskivet Yle Radio 1 to 24.3. klo 17.20 ja ti 29.3. klo 22.05 ja Yle Areena.

Charles Ryderin ja Sebastian Flyten kohtaaminen sarjassa Mennyt maailma (Brideshead Revisited) on jäänyt monille lähtemättömästi mieleen. Brittiepookkia on nähty sitä ennen ja sen jälkeen, mutta voi kysyä valmistaako esimerkiksi Downton Abbeyn katsominen siihen, mitä tuo Evelyn Waughin vuoden 1945 ilmestyneeseen romaaniin perustuva sarja oikein tarjosi. Television tiiliskivien neljännen kauden avaa keskustelu tästä tv-klassikosta.

Kamera hitaasti liikkuu sotilasparakissa ja Jeremy Ironsin kertojaääni toteaa raukeasti “aloin vanheta täällä kolmenkymmenenyhdeksän ikäisenä”. On selvää, että ollaan kaukana Downton Abbeysta. Menneen maailman sävellaji poikkeaa täysin Downtonin pienten ja isojen murheiden kudelmasta, siitä tarinalinjojen solmukohdasta, jota Granthamin jaarlin kartano edustaa.

Downton Abbey, Julian Fellowesin ja kumppanien luomus lähtee liikkeelle Titanicista, etenee suffragettien, I maailmansodan, espanjantaudin, Irlannin vapaussodan, Ponzi-huijauksen, jazzin, rotukysymyksen, työväenhallituksen, pakolaiskysymyksen, natsien nousun, nudismin ja monien muiden polttavien aiheiden avittamana niin kuin taidokkaasti kuvitettu kulttuurihistoriikki. Se tarjoaa oivaa aistinautintoa ja laadukasta viihdettä.

Mennyt maailma ei ole kiinnostunut hyödyntämään historian pienempiä ja isompia mullistuksia, niin kuin kolmekymmentä vuotta myöhempi menestyssarja. Brideshead on ankara paikka ja Brideshead Revisited kertoo vain yhden tarinan, mutta se onkin jylhä juttu ystävyydestä, rakkaudesta ja velvollisuudesta.

Yhteistä Menneelle maailmalle (1981) ja Downton Abbeylle (2010-2015) on se, että molemmat starttasivat samoihin aikoihin, kun valta saarivaltiossa siirtyi työväenpuolueelta konservatiiveille. Margaret Thatcherin valtaannousu osui vuoteen 1979, David Cameronin johtamat konservatiivit tulivat valtaan 2010. Vitsikästä sinänsä on, että Julian Fellowes on tehnyt Robert Crawleysta Granthamin jaarlin, kun tiedetään, että kauppiaan tytär Margaret Thatcher oli kotoisin Granthamin kaupungista Lincolnshirestä. Epookkisarjoihin tulee väistämättä tällaisia silmäniskuja

Monen brittiepookkisarjan pohjana on tunnettu romaani. Nobelisti John Galsworthyn Forsytein taru on tehty sarjaksi 1967 ja 2002. Charles Dickensin ja Jane Austenin aikalaisromaanit ovat taipuneet tv-sarjoiksi lukuisia kertoja: mm. Kolea talo, Suuria odotuksia, Järki ja tunteet, Ylpeys ja ennakkoluulo. Viimeisimpiä romaanien tv-sarjasovituksia ovat Ford Madox Fordin Parade’s End –kokonaisuudesta tehty 4,5-tuntinen sarja Juhlien jälkeen, joka nähtiin Suomessa televisiossa 2013, Emile Zolan Naisten aarreaitta tai Naisten paratiisi –romaanista tehty The Paradise –sarja ja viimeksi Hilary Mantelin romaaneihin perustuva Susipalatsi (Wolf Hall, 2015).

Alkuperäiskäsikirjoituksista muistetaan hyvin kahteen kertaan tehty sarja Kahden kerroksen väkeä. Sen toinen tuleminen jäi Downton Abbeyn jalkoihin. Sarja kuopattiin pian.

Ehkä epookin suosiossa on mukana digitaalisen aikakauden kaipuuta sinne missä materiaalit olivat aitoja, arvot vakaita, ihmiset kohdillaan hierarkiassa ja kokemus todellista eikä virtuaalista. Uutiset Titanicin uppoamisesta, Sommen taistelusta ja espanjantaudista “saavuttavat” Downtonin samaa luonnollista vauhtia kuin Mrs. Patmoren ja Mr. Carsonin, Batesin ja Annan ihmissuhdekiemurat yltävät yläkertaan. Käsite “subplot” on Downtonissa kirjaimellisesti alajuoni eikä sivujuoni niin kuin se on tavattu suomentaa. Nopeus on jotain muuta kuin kaistaleveyttä, se tarkoittaa ajan ja matkan välistä suhdetta.

Vaatimattomuus, tarkkuus ja kunnollisuus olivat Thatcherin kunnioittamia arvoja, joille Downtonin palvelusväen patriarkka Mr. Carson olisi epäilemättä ensimmäisenä ollut kumartamassa. Margaret Thatcher korosti olevansa vanhanaikaisten arvojen kannattaja, hän halusi palauttaa auktoriteettien kunnioituksen ja kovemmat rangaistukset. Vaikka korostikin viktoriaanisia arvoja, Thatcher ei erityisesti arvostanut viktoriaanisen aikakauden saavutuksia. Kuten brittihistorioitsija Raphael Samuel kirjoitti artikkelissaan Mrs. Thatcher’s Return to Victorian Values(1992), yhden sen tärkeimmistä perinnöistä, eli julkisen palvelun etiikan, hän yhdisti lähinnä byrokratiaan, keinotteluun ja velttouteen.

Työväenpuolueen sodan jälkeen ajamista täystyöllisyyden ja elintason kohoamisen lupauksista Thatcher tunnetusti irtisanoutui. Hyvinvointivaltio edusti kaaosta, jonka hedelmiä olivat kiroilevat koululaiset, lakkoilevat työläiset ja yhteiskunnan myöntämillä eduilla keinottelevat velttoilijat. Yrittäjät olivat hänelle kansakunnan luova voima, bisneksen riskinottajat sen sankarijoukko.

Se mikä Mennyt maailma -sarjassa osui yhteen tämän thatcherismin muodon kanssa oli se, että Thatcher puolusti vanhempien auktoriteettia, perhettä kansakunnan kivijalkana ja “perinteistä kristillisyyttä”. Raphael Samuelin mukaan Thatcherin ajamat viktoriaaniset arvot loivat eräänlaisen metaforisen tilan, jossa saattoi ilmaista modernisaation luomaa ahdistusta. Thatcherin puritaaninen versio viktoriaanisista arvoista painotti itseluottamusta ja itsensä auttamista, eräänlaista luokan priimuksen eetosta, ei “aateluus velvoittaa”-tyylistä ylimyksellistä ja lepsua hyväntekemistä. Itse asiassa Britannian yläluokka oli paljolti Thatcherin silmätikkuna. Hänelle syntyperä ei ollut tärkeä, luonne eli "character" oli.

Menneen maailman aristokraattien tyyli iski vahvasti 80-luvun nuorisoon, mikä oli itse asiassa merkki monenlaisista reaktioista, niin kuin tutkija Kari Kallioniemi on sanonut: “Yläluokkaisten tyylien matkiminen saattoi merkitä niin kritiikkiä luokkayhteiskunnan ylilyöntejä kohtaan kuin työväenluokkaisten nuorten eskapismia – kaiken kaikkiaan myös thatcherismin henkeä, jossa omilla pyrinnöillä ja ahkeruudella noustaan ”ryysyistä rikkauksiin”.

Miten Evelyn Waugh sitten istuu tähän kuvioon? Brideshead Revisited eli Mennyt maailma, alaotsikoltaan Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat, on Waughin tunnetuin teos. Se ilmestyi vuonna 1945, jolloin vuosina 1903-1966 elänyt Waugh oli jo brittikirjallisuuden merkkihahmo. Waugh kuului samaan sukupolveen kuin Menneen maailman Charles Ryder ja Sebastian Flyte, eli niihin 20-luvun nuoriin aristokraatteihin, joista käytettiin nimitystä Bright Young Things, sen voisi nykyasetuksilla suomentaa sanalla nuoriso. Boheemiin elämäntapaan kuului juhlimista, niin kutsutun normaalin rajojen koettelua, estetismiä ja eksotismia - kuten pienellä pohjoisella sukulaisryhmällä, Tulenkantajilla - ja dekandenssia, jopa eräänlaista kapinaa kauan ennen James Deanin, Elvis Presleyn ja rock’n rollin syntyä.

Waughin romaani Vile Bodies kertoi nimenomaan 20-luvun nuorisosta. Vuonna 1938 ilmestynyt Jymyjuttu (Scoop) puolestaan kertoo tabloidilehdistöstä, joka aikanaan nosti nuorison kepinnokkaan. Niin kuin Jon Savage kirjoittaa olennaisessa nuorisohistoriassaan Teenage: The Creation of Youth Culture (2007), kaksikymmenluku oli aikaa jolloin nykyaikainen käsite nuorisosta syntyi.

Aivan kuten romaaninsa keskushenkilö Charles Ryder, Waugh opiskeli muutaman vuoden Oxfordissa ja tutustui nuoriin aristokraattehin. Menneen maailman kehyskertomuksessa ollaan toisen maailmansodan ajoissa, jolloin keski-iän painon tunteva Ryder osuu komppaniansa kanssa Bridesheadin linnan tienoille. Muistot 20 vuoden takaa alkavat virrata. Ryder ihastui ensin Sebastianiin sitten hänen perheeseensä, lordi ja lady Marchmainin lapsiin. Perheessä oli viehätysvoimaa, mutta tuo viehätysvoima (“charm”) oli vaarallista, niin kuin Charlesin ja Sebastianin yhteinen ystävä Anthony Blanche myöhemmin Charlesille kertoi. “Viehätysvoima on Englannin suuri ruttotauti. Sitä ei ole olemassakaan näiden kosteiden saarten ulkopuolella. Se tahraa ja tappaa kaiken, mitä se koskettaa. Se tappaa rakkauden, se tappaa taiteen ja pelkäänpä pahan kerran, parahin Charles, että se on tappanut sinutkin.” (suom. Pentti Lehtinen)

Kuplivien ihastuksen hetkien jälkeen mukaan tulleet syvemmät virtaukset, charmin, viehätysvoiman innostamat leikinomaiset kokeilut muuttuivat ratkaiseviksi valinnoiksi ja lopuksi ison roolin otti kaikkea määrittävä katolinen usko.

Aloysius-nalle ja samppanja-aamiaiset sopivat hyvin 20-luvun nuorisolle niin kuin varmasti tv-sarjaa seuranneille 80-luvun jupeillekin, mutta Menneen maailman loppua kohden nousee esiin thatcherilainen puritanismi, vanhempien auktoriteetti, perhe elämän kivijalkana ja kristillisyys eli tässä tapauksessa katolinen usko syntikäsityksineen.

Evelyn Waughin katolisuudesta on kirjoitettu kriittisesti, että siitä puuttui tyystin myötätunto, se oli pelkkää aiemman aristokratian nostalgisointia. Kirkko oli hänelle eksklusiivinen klubi eikä henkinen kokoava voima. Tähän ulossulkemiseen istuu myös Waughin kirjan ja tv-sarjan suhde palvelusväkeen, joka pyyhältää paikalle ja pois kuin henkien joukko, yhtaikaa näkyvänä ja näkymättömänä. Rajaus on herkullinen ja puhutteleva.

Draamana Mennyt maailma on joka tapauksessa vaikuttava ja sen huipentava Charlesin ja Julian suhteen kuvaus on upeimpia ja kipeimpiä televisiosarjassa nähtyjä.

Tv-sarja Mennyt maailma valmistui vuonna 1981, sen käsikirjoitus on kulkenut John Mortimerin nimissä. Mortimer kirjoitti kuitenkin omaelämäkerrassaan, ettei hänen tekstiään käytetty ja ansio langennee lähinnä sarjan primus motorille, tuottaja Derek Grangerille. Näyttelijöistä keskeiset roolit tekevät Jeremy Irons Charles Ryderina, Anthony Andrews Sebastianina ja Diana Quick Juliana. Claire Bloom, John Gielgud ja Laurence Olivier esittävät vanhempaa sukupolvea. Granada TV:n tuottama sarja valmistui samoihin aikoihin kuin BBC:n yhtä lailla kallis Borgiat-sarja. Borgiat oli floppi, 13-tuntinen, 11-jaksoinen Mennyt maailma kaikinpuoleinen menestys, vaikka Laurence Olivier kuvauksissa epäilikin, ettei kukaan voi kiinnostua sarjasta, jonka jännittävin tapahtuma on se, että joku juo itsensä humalaan lounaalla.

Kanssani Menneestä maailmasta tässä Television tiiliskivien jaksossa keskustelee elokuvaohjaaja Pia Andell.

Television tiiliskivien kaikki vanhat jaksot ovat Yle Areenassa kuunneltavissa ja ladattavissa.

Kommentit
  • Avaruusromua: Kirje oli tullut Kokkolasta

    Yhtye oli nimeltään Nemesis.

    Se oli naputeltu mekaanisella kirjoituskoneella kanarialinnunkeltaiselle paperille. Kirjeen mukana oli c-kasetti. Oli vuosi 1993. Kirje esitteli kasetilla esiintyvän yhtyeen. Siinä kuvailtiin, kuinka yhtyeen toisen jäsenen taustana oli muutaman vuoden pituinen ura basistina sekopsykedeliaprogeyhtyeessä ja toisen taustana pitkäaikainen vanhojen radioiden tuhoaminen erilaisia virhekytkentöjä käyttäen, kummallisten avaruusäänien aikaansaamiseksi. Yhtye oli nimeltään Nemesis. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tanssi itsellesi terveemmät aivot

    Aivot voivat hyvin, kun keho ja mieli voivat hyvin.

    Käykö sinulle joskus niin, että erityisen stressaavan työpäivän jälkeen jätät liikunnan väliin ja sorrut lohdutukseksi roskaruokaan? Kotiin tultuasi kohdistat turhautumisesi puolisoosi ja uppoudut koko illaksi mököttämään päätteen ääreen. Yöllä uni ei tule, kun mietit elämäsi kurjuutta. Inhimillistä, mutta aivan väärin, jos ajattelet aivojesi terveyttä.

  • Avaruusromua: Tämänhän ymmärtää jopa nelivuotias lapsikin!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi, minä en ymmärrä tästä yhtään mitään! Näin sanoi Freedonian valtiota johtanut Rufus T. Firefly eli Groucho Marx elokuvassa Neljä naurettavaa naapuria. Jostakin syystä tuo klassikkoelokuva ja klassikkorepliikki tulivat mieleen albumista nimeltä Experimental Synth Kids. Rohkealla ja virkistävällä albumilla on nimensä mukaisesti lasten tekemää elektronista ja kokeellista musiikkia. Jopa nelivuotiaitten lasten. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Elokuvat

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Kuvataiteilija Tuula Lehtisen kukkamerimosaiikki lohduttaa ja ilahduttaa sairaalan seinässä Tukholmassa

    Sairaalaympäristössä Tuula Lehtisen kukat lohduttavat.

    Kuvataiteilija Tuula Lehtisen kuusi kerrosta kattavan kukkameriaiheinen mosaiikkiteos viestii luottamuksellisuutta. Danderydin sairaalan seinään kiinnitettyjen mosaiikkipalasten värit ja paikat määriteltiin tarkkaan etukäteen tietokoneohjelmalla. Tampereelle Finlaysonin Pikkupalatsiin ja uintikeskukseen tehdyt suuret mosaiikkityöt olivat vaativia, mutta mikään muu aikaisempi työ ei ole ollut näin haastava.

  • Toivo runoa, jolla muutetaan maailmaa - toivoa voi jo nyt

    Mikä on sinun runotoiveesi?

    Tämän runon haluaisin kuulla -lähetys nostaa liput liehumaan ja banderollit hulmuamaan. Nyt toivotaan runoja, joilla muutetaan maailmaa! Runo katsoo tulevaisuuteen. Se voi ottaa kantaa, muuttaa maailman kauniimmaksi, hauskemmaksi tai ymmärrettävämmäksi. Millä runolla sinä haluaisit maailmaa muuttaa? Lähetyksen vieraana on rap-artisti Paleface.

  • Avaruusromua: Kirje oli tullut Kokkolasta

    Yhtye oli nimeltään Nemesis.

    Se oli naputeltu mekaanisella kirjoituskoneella kanarialinnunkeltaiselle paperille. Kirjeen mukana oli c-kasetti. Oli vuosi 1993. Kirje esitteli kasetilla esiintyvän yhtyeen. Siinä kuvailtiin, kuinka yhtyeen toisen jäsenen taustana oli muutaman vuoden pituinen ura basistina sekopsykedeliaprogeyhtyeessä ja toisen taustana pitkäaikainen vanhojen radioiden tuhoaminen erilaisia virhekytkentöjä käyttäen, kummallisten avaruusäänien aikaansaamiseksi. Yhtye oli nimeltään Nemesis. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Teeman elokuvafestivaalin 2019 juliste on täällä!

    Filmi, metsä ja Stalker festivaalijulisteen inspiraationa.

    Teeman elokuvafestivaalia vietetään taas 27.11.–1.12.2019. Festivaalin visuaalinen ilme sisältää kaikuja Andrei Tarkovskin Stalkerin salaperäiseltä vyöhykkeeltä: Kriittisellä vyöhykkeellä puhutaan elokuvasta. Lataa juliste itsellesi täältä!

  • Tanssi itsellesi terveemmät aivot

    Aivot voivat hyvin, kun keho ja mieli voivat hyvin.

    Käykö sinulle joskus niin, että erityisen stressaavan työpäivän jälkeen jätät liikunnan väliin ja sorrut lohdutukseksi roskaruokaan? Kotiin tultuasi kohdistat turhautumisesi puolisoosi ja uppoudut koko illaksi mököttämään päätteen ääreen. Yöllä uni ei tule, kun mietit elämäsi kurjuutta. Inhimillistä, mutta aivan väärin, jos ajattelet aivojesi terveyttä.

  • Kirsi Marie lähti opiskelemaan sosialismia Itä-Saksaan – löysi yllättäen vilkkaan homo- ja lesbokulttuurin

    Itä-Saksan todellisuus valkeni 2 kuukaudessa

    DDR:n kansainvälinen nuorisokorkeakoulu oli näyteikkuna reaalisosialismiin ja sen tehtävänä aatteen levittäminen ympäri maailman. Koulussa opiskeli vuosittain satoja nuoria eri maista ja kulttuureista. Vuonna 1988 parikymppinen Kirsi Marie Liimatainen seisoi samassa joukossa Itä-Berliinin Bogenseella. Kirsi Marie oli kasvanut työläisperheessä Tampereen Pispalassa.

  • Avaruusromua: Tämänhän ymmärtää jopa nelivuotias lapsikin!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi, minä en ymmärrä tästä yhtään mitään! Näin sanoi Freedonian valtiota johtanut Rufus T. Firefly eli Groucho Marx elokuvassa Neljä naurettavaa naapuria. Jostakin syystä tuo klassikkoelokuva ja klassikkorepliikki tulivat mieleen albumista nimeltä Experimental Synth Kids. Rohkealla ja virkistävällä albumilla on nimensä mukaisesti lasten tekemää elektronista ja kokeellista musiikkia. Jopa nelivuotiaitten lasten. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Toimittajalta: Tulevaisuuden museossa on vain yksi esine – ekokriisin pahentuessa tavarapaljous korvataan elämää säilyttävillä oivalluksilla

    Museo pelastaa ihmisen kulttuurista pelastamisen arvoisen.

    Maapallo on valtavan muutoksen kourissa. Ihmiskunnan vaikutus on sysäämässä sen uuteen vaiheeseen, jossa ilmasto kuumenee ja iso osa nykyisistä eliölajeista uhkaa kadota. Mitä museoiden pitäisi tehdä tällaisessa maailmassa? Yksi vaihtoehto on radikaali pelkistäminen, kirjoittaa KulttuuriCocktailin Teemu Laaksonen.

  • Lukijan yllättävä yhteydenotto kertoo ajasta, kun Suomessa luettiin natsien propagandaa

    Paljastui tarina, joka ulottuu sisällissodasta 1940-luvulle.

    Yhteydenotto antaa lisätietoa ajasta, jolloin Suomi oli Natsi-Saksan liittolainen. Kirjoitin vastikään artikkelin 1940-luvulla Suomessa julkaistusta Signaali-lehdestä, joka oli natsien propagandaa. Kiiltokuvamaisessa suomenkielisessä lehdessä maalailtiin kuvaa onnellisesta tulevaisuudesta, jos natsit voittaisivat toisen maailmansodan.

  • Nukketeatteritaiteilija Aapo Repo: Nuket tekevät tarinasta uskottavan

    Nukenrakentaja ajattelee aina kolmiulotteisesti.

    Mikkeliläinen nukketeatteritaiteilija Aapo Repo tekee perustamansa nukketeatteri Reaktorin kanssa parhaillaan kansainvälistä uraa. Viime vuosina yhteistyö tanskalais-irlantilaisen Teater Refleksionin kanssa on avannut ovia maailmalla. Aapo Revolle tarinan kertominen nukeilla antaa esitykselle lisää uskottavuutta.