Hyppää pääsisältöön

Outoja tutkimusmenetelmiä ja mystisiä merkintöjä – Suomen suurin ihmisluukokoelma herättää kysymyksiä

pääkallo
pääkallo Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail,pääkallo,kallo

KulttuuriCocktail kävi tutustumassa jättiläismäiseen ihmisluukokoelmaan, joka sijaitsee Helsingin keskustassa. Toimittaja ei pystynyt hillitsemään itseään kallojen äärellä.

Vuonna 2001 Helsingistä lähtee pakettiauto kohti Inaria eriskummallisen lastin kanssa. Kun auto pysähtyy Pohjois-Suomessa huoltoasemalle, paikallinen mies tulee kysymään kuljettajalta, mikä ihmeen kuljetus on kyseessä. Vasta tässä vaiheessa kuljettaja huomaa huolimattomuutensa. Hän on unohtanut peittää auton takaikkunan. Ikkunan kohdalla on pinon päällä valtava pahvilaatikko, jossa lukee SAAMELAISTEN LUITA.

Ennen tätä matkaa saamelaisten luut olivat olleet osa Helsingin yliopiston entistä anatomian laitoksen ihmisluukokoelmaa. Nykyisin se löytyy Luonnontieteellisen museon vintillä, jonne olen kavunnut nimettömänä pysyttelevän, kokoelman parissa työskennelleen miehen kanssa. Katsomme teräsoveen liimattua paperia. Siinä lukee lakonisesti Luukokoelma Ihminen. Oven takaa löytyy 1500 pääkalloa ja laatikkokaupalla luita.

Mies ei ole nähnyt kokoelmaa 15 vuoteen. Hän päätyi sen kanssa tekemisiin opiskeluidensa loppuvaiheessa. Hänelle tarjottiin työtä, johon kuului vuosikymmeniä vanhan ja organisoimattoman luukokoelman järjestely laatikoihin ja aineiston luetteloiminen. Nuori anatomian opiskelija istui puolitoista vuotta yksin huoneessa seuranaan tuhannet luut, polvilumpioista pääkalloihin.

luulaatikoita
luulaatikoita Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail,luulaatikoita
luulaatikoita
luulaatikoita Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail,luulaatikko
Luusto
Luusto Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail,luu,luusto

Kokoelma on haalittu eri puolilta maailmaa. Pääkallot löytyvät omilta seiniltään siisteistä pahvilaatikoista. Peru, Paltamo, Alaska, Helsinki, Venäjä... Mukana oli aikoinaan myös saamelaisten pääkalloja ja luurankoja, mutta ne päätyivät Siida-museoon ja haudattavaksi saamelaisten pyynnöstä. Saamelaisluiden palauttaminen ja siihen liittynyt pakettiautoepisodi jäivät miehen viimeiseksi työtehtäväksi ihmisluukokoelman parissa.

luulaatikoita
luulaatikoita Kuva: Yle/Erik Vierkens luulaatikko
Pääkalloja
Pääkalloja Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail
Luudokumentti
Luudokumentti Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail

Vaihtokauppaa kalloilla

Mies laittaa suojahanskat käteensä ja alkaa kertoa taustoja samalla, kun availemme laatikoita. Ihmisluukokoelman perusti anatomian ja fysiologian professori Evert Julius Bonsdorff (1810 - 1898). Sytyke tuli ulkomailta. Myös muualla Euroopassa alettiin 1800-luvun puolivälissä kartuttaa anatomian laitosten luukokoelmia. Bonsdorff seurasi alan trendejä ja halusi olla kehityksessä mukana, vaikkei tiennyt kovin hyvin, miten ihmisluita pitäisi käyttää tieteessä.

Kokoelman luetteloinut mies avaa laatikon, josta löytyy solisluita. Hän nappaa käsiinsä yhden niistä ja kertoo, minkä ikäiselle ihmiselle luu on kuulunut. Mies harmittelee, ettei pysty kertomaan mitään muuta: jo alusta lähtien kokoelmaa leimasi epäsystemaattisuus ja huono dokumentointi. 1930-luvulle asti kartutettu ihmisluukokoelma perustui enemmän keräilylle kuin eksaktin tieteen tekemiselle.

Tästä kertoo se, että kalloilla saatettiin tehdä vaihtokauppaa. Suomesta lähti pääkallo Egyptiin, josta saatiin paluupostissa sikäläinen kallo tilalle.

luita
luita Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail

Kallojen avulla on todennäköisesti yritetty tutkia, millaisia yhdistäviä piirteitä suomalaisilla on. Tästä kertoo muutamista laatikoista löytyvät mittausvälineet. Ne olivat erityisen kovassa käytössä etenkin 1920- ja 30-luvuilla. Haastateltavani mukaan tuolloin oli tavallista, että opiskelijaryhmät kiersivät ympäri Suomea mittaamassa ihmisiä. Saamelaisista oltiin erityisen kiinnostuneita: heistä otettiin mitat mahdollisimman tarkasti ja kuvattavaksi laitettiin koko perhe poroa myöten. Tehtaissa saattoi kiertää ryhmiä, jotka keräsivät aineistoa otsikolla "Suomen naistyypit".

pääkallo
pääkallo Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail
mittausväline
mittausväline Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail
pääkallo
pääkallo Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail

Löytyykö kalloista selitys rikollisuudelle?

Yhdeltä hyllyltä löytyy rikollisten pääkallot, joita on jäljellä 50 kappaletta – osa niistä on ajan saatossa hävitetty. Niihin on kirjoitettu vangin nimi, ikä ja rikos. "Juopumus" lukee kauniilla vanhalla kaunokirjoituksella eräässäkin otsassa. Miehen mukaan vankien kalloista on yritetty selvittää rikollisuutta selittäviä piirteitä. Näistäkään ei löydy tietoa. Ja jos löytyy, niistä ei voi tehdä tieteellisesti vankkoja päätelmiä.

Tiettävästi yhdestä laatikosta löytyy Suomen ensimmäiseksi sarjamurhaajaksi kutsutun Juhani Aataminpojan (1826 - 1854) kallo. Valitettavasti aikaa asian tarkistamiselle ei ole, koska kokoelman luettelot ja kirjallinen materiaali on viety viikkoa ennen käyntiämme toiselle puolelle kaupunkia Helsingin yliopiston varastoihin.

Yritin suhtautua luukokoelmaan kliinisen kevyesti, mutta en onnistunut siinä.
luulaatikoita
luulaatikoita Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail

Vaietut luut

Ihmisluukokoelman yllä leijuu epätietoisuuden ja -määräisyyden usva. Pelkästään sen olemassaolosta oli vaikeaa saada tietoa tätä juttua varten. Luonnontieteellisen museon henkilökunta ei tunnu tietävän kokoelmasta juuri mitään. Se päätyi heidän vintilleen organisaatiouudistusten yhteydessä.

Alan jo epäillä, liittyykö kokoelmaan jotain niin arveluttavaa, että siitä vaietaan. Kyseenalaisilta haiskahtavat mittausmenetelmät, rikollisten kallot ja kokoelman minulle esittelevän miehen halu pysyä nimettömänä saavat salaliittoteoreetikoiden näpit syyhyämään.

Totuus taitaa kuitenkin olla tylsä. Ihmisluukokoelma on oman aikansa lapsi, ja vastaavia löytyy monista muistakin maista. Haastateltavani ei puolestaan halua nimeään julki nykyisen työnsä takia, eikä hän omien sanojensa mukaan muista kokoelmaa riittävän hyvin.

Jos saisin veikata, museon henkilökunta pitää kokoelmaa kasana tilaa vieviä pahvilaatikoita. Yli 100 vuotta sitten epäsystemaattisesti kerätty ihmisluukokoelma tuskin kuuluu entisen Eläinmuseon ydintehtäviin.

Muumio kääreissä
Muumio kääreissä Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail
Muumio kääreissä
Muumio kääreissä Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail
pääkallo
pääkallo Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail

Näen äitini

Huomaan eräässä laatikossa sanan muumio. Laatikko on painavampi kuin muut. Käärepapeiden läpi on tullut kellertävää väriä, ja tämä laatikko myös haisee oudon makealle. Jos en tietäisi lemun tulevan epämääräisestä muumiolaatikosta, en pitäisi sitä pahana. Mielikuvitukseni lähtee kuitenkin laukkaamaan – onko kääreiden sisällä puoliksi elävän muumion limaa? Papereiden alta, kuin valkoisten kaulahuivien suojista löytyy kaksi tummaa päätä. Niillä on ilmeet.

Toisen muumion suun asento muistuttaa viimeistä muistikuvaani äidistäni, kun hän makasi sairaalassa kuolleena. Minua alkaa itkettää, ja ajatukseni menevät sekaisin.

Hoen itselleni, että älä ole naurettava – tämä on vain muumion pää, joka vieläpä saattaa olla feikki. Äidilläni ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Yritin suhtautua luukokoelmaan kliinisen kevyesti, mutta en onnistunut siinä. Alan miettiä, millainen tarina muumioon liittyy. En voi sulkea mielestäni sitä hetkeä, kun näin kuolleen äitini viimeiseksi jääneen ilmeen.

Samassa muistan myös, miten luulin lapsena, että kuolema asuu lähikauppamme kylmäkaapissa. En nähnyt maitopurkkirivejä suoristavasta ja jogurttipurkkeja pinoavasta ihmisestä koskaan muuta kuin käden. Kuvittelin, että kylmästä ja pimeydestä ilmestyvä käsi oli kuolema. En kertonut uskomuksestani äidilleni koskaan mitään.

pääkallo
pääkallo Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail

Havahdun ajatuksistani ja teen toimittajamaisen väistöliikkeen. Kysyn luukokoelmaa esittelevältä mieheltä, eikö hän milloinkaan ajatellut ihmiskohtaloita käydessään kalloja läpi. Eipä juuri. Entä pelottiko koskaan olla yksin tuhansien luiden keskellä? Ei.

Ennen kuin poistumme huoneesta, kysyn mieheltä, miksi hän kiinnostui alunperin luista.

– Näin pikkupoikana suohon hukkuneen ruumiin. Minua jäi vaivaamaan se näky.

muumion pää
muumion pää Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail
Luukokoelma
Luukokoelma Kuva: Yle/Erik Vierkens KulttuuriCocktail

Anna kulttuurin koskettaa joka päivä - liity Kulttuuricocktailin joukkoihin Facebookissa!
Kommentit