"Esittelyteksti mikä julkaistiin miusta vähän aikaa sitten oli järkyttävä. Olin ihan upset ja itku silmässä seuraavat pari päivää. Haluan kertoo enemmän itsestäni ja avata miun maailmaa, millanen oikeesti oon ja mitä kaikkee täs päässä pyörii."
Kaikissa ihmisissä on monta puolta ja esittelytekstissä miusta näytettiin vain yksi niistä.
Todellisuudessa kerroin olevani rento tyyppi, joka ei paljoo riitele kavereiden kanssa. Kerroin myös elämästä Lappeenrannassa ja kuinka kaikilla oman ikäisilläni siellä on tietynlainen kuva minusta.
Olen itsekin edistänyt tätä ylimielistä kuvaa itsestäni, ihan vaan jäätävällä käyttäytymisellä ja itsevarmuudellani.
Olen itsekin edistänyt tätä ylimielistä kuvaa itsestäni, ihan vaan jäätävällä käyttäytymisellä ja itsevarmuudellani. Voisi myös sanoa että välillä on hauskaa järkyttää ihmisiä ja saaha heidät puhumaan.
Teen tota koko hommaa vähän pilke silmäkulmassa ja jos miut tuntee niin tietää et oon tosi läppä tyyppi. Osaan ottaa kaikki asiat huumorilla.
Sanon miten asiat on enkä yleensä lähde niitä turhaan kaunistelemaan.
Jos kuvailisin itteeni lyhyesti sanoisin että oon itsevarma, itsenäinen, suorasanainen ja rakastan pelata pleikkaria.
Pystyn sulkemaan ihan minkä vaan asian mielestäni pois ja oon semmonen ihminen joka ei välttämättä tarvii ketään. Poissulkemisen taidon ansiosta en yleensä välitä vähääkää siitä mitä muut miusta ajattelee, mut toi esittelyteksti kolahti.
Jos kuvailisin itteeni lyhyesti sanoisin että oon itsevarma, itsenäinen, suorasanainen ja rakastan pelata pleikkaria.
Lisään tähän myös oleellisen osan miuta eli musiikin! Kuuntelen musiikkia ihan jatkuvasti, tyylii nukunkii kuulokkeet korvilla musiikki pauhaten. Ja rap on suosikkiani, koska miusta se ei oo vaa musiikkia ja sanoja vaan se on elämäntapa.
Ja tätä elämäntapaa ihailen iha tosissaa. Jos joku kysyis miulta mikskä haluun tulla isona niin vastaukseni olis 'professional street nigga.' And the hood loves me.
Mitä tohon miesten pyörittelyyn tulee, en omasta mielestä edes tarvitse mitää miestä koska tykkään olla itsekseni.
Pidän kuitenkii mielen avoinna. En oo ikinä ymmärtäny joidenkii ihmisten jatkuvaa tarvetta koittaa ettii itelleen joku mies/nainen. Mie en kato asiaa tärkeeks tai ajattele sitä sen kummemmin.
Oon kerran ollu suhteessa jossa tosissaan olin todella rakastunut. Tai no en kyl oo ees varma tiiänkö vielä näin nuorena mitä tollanen toisen rakastaminen on, mut miulle se oli valtava tunne.
Sitä on tosi vaikee kuvailla, mut sanotaan nyt näin et se oli kun miun koko sielu ja olemassaolo olis ollu hänessä. Kun oltii yhessä mein ei tarvinnu ikin tehä mitää muuta kun olla vaan toistemme seurassa ja se riitti.
Vaikka oltiin oltu pitkä aika yhessä, joka kerta kun meidän ihot kosketti tuntu siltä ku ne olis sulautunu yhtee, et miun koko identiteetti olis valunu häneen.
Millää muulla ei ollu mitää väliä enkä tarvinnu mitää muuta. Voi mie rakastin häntä niin paljon. Jonkin ajan päästä rupesin tajuumaan, et jos jos jotai pahaa tapahtuu menettäisin iha kaiken, koska olin antanu itsestäni iha kaiken toiselle.
Mietin pystysinkö enää semmosen jälkee elämää normaalisti vai tulisinko iha hulluks. Toi oli tosi pelottavaa aikaa, mut samalla aina ku näin hänet, en oo ikinä tuntenu olevani nii turvassa.
Se oli niin next level etten voi itekkää ymmärtää.
Loppujenlopuks juttuja alko tapahtumaa ja se oli ton kaiken hyvän täys vastakohta. Välillä tuntu etten saa enää henkeäkään. En oo koskaan kokenu mitää vastaavaa ja jotenki tuntuu että en tuu toista kertaa kokemaankaan.
Se oli niin next level etten voi itekkää ymmärtää.
Kaverinikin ihmettelivät miten toi juttu voi olla nii syvä ja aito, ja toivoivat ite löytävänsä samallaisen.
Vastasin aina et ei kannata, usko pois et haluu. Se oli ihan liikaa, varsinkin täs iässä.
Tulevaisuudessa kun oon valmis en haluu tyytyä yhtään vähempään, ootan et vastaan kävelee tyyppi joka iskee miuhun kuin salama.
Oon vasta 18 vuotias ja on nii paljo opittavaa ja ymmärrettävää.
Tässä elämänvaiheessa kuitenkin haluun vaa pitää hauskaa, keskittyä itseeni ja koittaa löytää todellisen minäni kaikkien muiden mielipiteiden ja miusta kirjoitettujen esittelytekstien keskeltä. Oon vasta 18-vuotias ja on nii paljo opittavaa ja ymmärrettävää.
Tässä ohjelmassa miulla on tietty rooli jota haluan nyt ruveta rikkomaan. Oon pettynyt siitä miten miun sanomisia kärvistellään ja sieltä valitaan vain ne tietynlaiset kommentit jotka julkastaan.
Olin itekkii yllättyny siitä miten vahvasti reagoin pieneen julkisuuteen ja teksteihin. Ennen ohjelman alkua ajattelin, ettei mikää liikuta miuta enkä välitä huonoista kommenteista.
Toivon että ihmiset ottavat miun (välillä rajutkin) kommentit huumorilla ja pysyisivät avarakatseisina suhteeni. Miun halutaan sanovan villejä juttuja ja teidän tulis heti alkuun ymmärtää että se on viihde tv:tä.
Tää on ollu tosi upee matka ja oon oppinut niin paljon. En ottais tästä mitään osaa pois koska kaikki mitä oon tehnyt ja sanonut on vieny miut tähän pisteesee ja mielentilaan.
Haluun vain olla oma itseni, mutta jos toiset eivät pidä siitä, nii sit eivät pidä. Mie meen eteenpäin. Kaikki ei oo niin mustavalkoista miltä näyttää.
LUE lisää Susan kokemuksista:
- "Menin peremmälle niin siellähän se itse herra A$ap sitten oli!"
