Hyppää pääsisältöön

Puhe kirjallisuuden hyödyistä ärsyttää tutkijaa

Käsi ojentaa kirjaa toiselle kädelle. Kirjan kannessa lukee: Learning to Survive.
Käsi ojentaa kirjaa toiselle kädelle. Kirjan kannessa lukee: Learning to Survive. Kuva: michaklootwiik/Pond5 self-help

Kirjallisuus ei takaa oikoreittiä todellisten ihmisten ymmärtämiseen. Näin ajattelee kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä, joka kritisoi välineellistä lukutapaa. Hänestä kaunokirjallisuus ei taivu self-helpiksi, jonka avulla pyritään vaikkapa ymmärtämään puolison mielenliikkeitä.

Viime vuosina on esitetty useissa yhteyksissä, että kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää empatiakykyä ja auttaa ymmärtämään muita ihmisiä. Monet ovat vedonneet varsinkin vaikutusvaltaisessa Science-lehdessä vuonna 2013 julkaistuun tutkimukseen. Sen mukaan oikeanlaisten kirjojen lukeminen kehittää mielen teoriaa eli arkiymmärrystä siitä, että muilla ihmisillä on oma tietoisuutensa, oma mielensä.

Lukemisen puolesta puhuvat tutkimustulokset on otettu pääsääntöisesti ilolla vastaan. Kun esimerkiksi kouluissa ympäri maailmaa on vähennetty kaunokirjallisuuden lukemista, on koettu tarvittavan argumentteja puolustukseksi ja lukemisen tärkeyden oikeutukseksi. Lukeminen on voitu selittää hyödylliseksi toiminnaksi, jolla on katetta ja myönteisiä vaikutuksia; lukemisen on nähty johtavan johonkin konkreettiseen tulokseen.

Mediassa Science-lehden tutkimuksesta on uutisoitu siihen sävyyn, että lukeminen on empatiajumppaa ja mielen treeniä. Kielikuvat siis rinnastavat lukemisen ja pakarapumppaukset. Kyse on tietysti kuntosalibuumista ja siitä, kuinka se näkyy arkikielessä. Nyt kaiken pitää olla fitnessiä, muuten mikään ei ole mitään.

Ennen työpaikkahaastattelua tai sokkotreffejä tulisi lukea Anton Tšehovia tai Alice Munroa.― Ajatus The New York Timesissa

Onpa The New York Timesissa kirjoitettu jopa niinkin, että ennen työpaikkahaastattelua tai sokkotreffejä tulisi lukea Anton Tšehovia tai Alice Munroa. Kirjallisuus kun kuulemma saa sosiaalisesti skarpiksi, coachaa eli valmentaa ja tekee meistä muutenkin parempia ihmisiä.



Kuntopyörää käyttävä nainen lukee kirjaa.
Lukemisesta on puhuttu kuin kuntoilusta. Kuntopyörää käyttävä nainen lukee kirjaa. Kuva: CBIProduction/Pond5 lukeminen

Kirjallisuudentutkija torjuu psykologien tutkimuksen

Kirjallisiin tajunnankuvauksiin erikoistunut kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä Tampereen yliopistossa ei hyväksy lukemista välineellistäviä väitteitä sellaisinaan. Hänestä ne ovat sekä liioiteltuja että vääristäviä ja juhlistavat tympeän yksioikoista käsitystä kirjallisuudesta.

Mäkelä kyseenalaisti Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen ja sitä käsitelleen uutisoinnin jo tuoreeltaan vuonna 2013 filosofien Niin & näin -lehdessä, ja nyt hän on vieraillut Yle Radio 1:n Kirjakerhossa. Ohjelma on kuunneltavissa tämän artikkelin lopussa ja Yle Areenassa: Opettaako kaunokirjallisuuden lukeminen sittenkään ymmärtämään muita ihmisiä?

Kasvokuva kirjallisuudentutkija, narratologi Maria Mäkelästä.
Kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä. Kasvokuva kirjallisuudentutkija, narratologi Maria Mäkelästä. Kuva: (c) Jonne Renvall 2016 / University of Tampere kirjallisuudentutkija

Mäkelän kritisoima tutkimus on sosiaalipsykologinen, ja sen taustalla ovat Emanuele Castano ja David Comer Kidd. He asettivat tutkimuksessaan kolme verrokkiryhmää lukemaan erilaisia tekstejä ja testasivat lukemisen jälkeen osallistujien kykyä lukea toisten ihmisten tunnetiloja.

Toisten tunnetilojen ymmärtämistä selvittäneissä testeissä menestyivät parhaiten korkeakirjallisuuden lukijat.

Yksi verrokkiryhmä luki asiatekstejä, toinen populaarikirjallisuutta ja kolmas niin sanottua korkeakirjallisuutta. Toisten tunnetilojen ymmärtämistä selvittäneissä testeissä menestyivät parhaiten korkeakirjallisuuden lukijat. He esimerkiksi tunnistivat totuudenmukaisimmin, millaisia tunnetiloja valokuvissa nähdyt ihmiset edustivat, ja tiesivät, miten erilaisissa sosiaalisissa skenaarioissa tulisi toimia.

Mäkelästä Castanon ja Kiddin testit eivät riitä todentamaan, että korkeakirjallisuuden lukeminen kehittäisi empatiakykyä ja tekisi lukijoistaan muutenkin parempia mallikansalaisia. Hän huomauttaa, että jo testin lukemisasetelma on taiteentutkimuksen näkökulmasta kummallinen: testiin osallistujat lukivat annettuja tekstejä vain muutaman minuutin ajan, vaikka kaunokirjallisuuden lukemisen pitäisi olla huomattavasti pitkäjännitteisempää.

Tyttö lukee kirjastossa
Kuvassa käynnissä mielen jumppa – ajan kielikuvia käyttääksemme. Tyttö lukee kirjastossa Kuva: Shuttestock/Stokketee tyttö lukee

Itse testit puolestaan eivät edusta todellisia sosiaalisia tilanteita, Mäkelä toteaa. Tunnetilojen lukeminen valokuvista on vielä eri asia kuin todellisen ihmisen ymmärtäminen, ja kun testiin osallistujan on tullut kielentää, miten hän toimisi erilaisissa skenaarioissa, kielennykset voivat olla kaukana siitä, kuinka osallistuja todellisuudessa toimisi.

– Niin kuin tiedämme lastenkasvatuksesta, ei se, mitä sanot, vaan se, miten teet, on tärkeää, Mäkelä selventää.

Hyödytöntä vai hyötyä?

Maria Mäkelä hahmottaa kirjallisuuden Oscar Wilden tavoin hyödyttömäksi ja itseisarvoiseksi. Toisaalta hän tiedostaa myös asian kääntöpuolen ja antaa arvoa esimerkiksi opetushankkeille, joissa lääkäriksi opiskelevat ovat lukeneet kaunokirjallisuutta ja kokeneet siten lähestyvänsä ihmisiä.

Mäkelä ei ole ainoa, jota kammottavat hyötyajattelu ja kirjallisuuden tai taiteen sekä jumpan rinnastaminen. Kun taiteeseen on alettu yhdistää yhä enemmän hyötynäkökulmia esimerkiksi taiteen hyvinvointivaikutuksia esillä pitämällä, monet ovat käyneet hyvinvointipuhetta vastaan. Esimerkiksi teatteriohjaaja Jussi Sorjanen on tunnetusti kärjistänyt kolumnissaan, että taidekenttä muuttuu sosiaali- ja terveyslaitoksen sivukonttoriksi. Se ei häntä miellytä.

Kaikki hyöty ei ole banaalia tai pahasta.

Yksimielisyyttä lukemisen hyödyistä tai hyödyttömyydestä ei tietenkään ole olemassa – ei edes taiteen- ja kirjallisuudentutkimuksen kentällä. Esimerkiksi kansainvälisesti hyvin tunnettu ja yhteiskunnallisesti suuntautunut kirjallisuustieteilijä Terry Eagleton on todennut teoksessaan Kirjallisuusteoria, että kirjallisuutta ei tarvitse hahmottaa hyödyttömäksi. Hän antaa ymmärtää, että hänestä esteetikoiden tapa yhdistää sana hyöty lähinnä klemmareihin ja hiustenkuivaajiin on lähinnä huvittava. Kaikki hyöty ei ole banaalia tai pahasta.

Konkarilääkärit muistelevat.
Lääkäriksi opiskelevat lukevat kaunokirjallisuutta ymmärtääkseen potilaitaan paremmin. Konkarilääkärit muistelevat. Kuva: Yle kandit 2014

Kirjallisuuden hyötyjen puolelle asettuu myös vaikutusvaltainen kirjallisuudentutkija Lisa Zunshine. Hän on argumentoinut jo ennen Castanon ja Kiddin tutkimusta, että luemme kaunokirjallisuutta kehittääksemme mielen teoriaa. Koska kirjallisuudella on kyky asettua toisten asemaan, meillä on kirjallisuudesta opittavaa.

Tajunnankuvaukset eivät kata koko mieltä

Maria Mäkelä pitää Lisa Zunshinen ajatusta kaunokirjallisuudesta mielen teorian kehittäjänä kiinnostavana mutta ongelmallisena. Hänestä kirjallisuudella ei ole edes mahdollisuutta toisten tajuntaan sukeltamiseen, sillä tajunnankuvaukset ovat aina kielennettyjä, eikä tajunnassa tai mielessä ole kyse vain kielestä. Siksi myös kirjallisuuden kyky treenata mielen teoriaa on rajallinen.

– Kaikki tajunnan sisältö tai näennäisesti kaikki tajunnan sisältö muutetaan kieleksi kaunokirjallisuudessa. Todella monet erilaiset tuntemukset ja aistimukset ahdetaan yhden kanavan eli kielen kautta, Mäkelä sanoo.

Kirjallista tajunnankuvausta lukiessamme luemme tajunnan sanallistusta.

Intuitio, ristiriitaiset poukkoilevat tunteet, limittäiset aistihavainnot, muistojen kietoutuminen ajatuksiin tulevasta ja monet muut mielen tai tajunnan prosessit eivät ole tarkasti sanallistettavissa. Usein käykin niin, että sanoilla tulee kuvanneeksi jotain aivan muuta kuin todellisuudessa mielessä koettua.

– Aina silloin, kun mielen kielellistäminen tapahtuu, on myös vääristelyn ja estetisoinnin mahdollisuus. Tyypillinen moderni romaanihenkilö kerronnallistaa valtavasti omaa mieltään ja saa sen kuulostamaan juhlavammalta, tekee itsestänsä mielenkiintoisen, Mäkelä sanoo.

Piirros kasvoista. Tekijä: Bell, Charles. Essays on the Anatomy of Expression in Painting; The muscles of the face.
Mitä hänen mielessään liikkuu? Kuvitusta Charles Bellin kirjassa Essays on the Anatomy of Expression in Painting (1806). Piirros kasvoista. Tekijä: Bell, Charles. Essays on the Anatomy of Expression in Painting; The muscles of the face. Kuva: CC BY / University of Edinburgh piirros

Kirjallista tajunnankuvausta lukiessamme luemme siis tajunnan sanallistusta, ja todelliset tajunnat jäävät saavuttamattomiksi. Mäkelä onkin itse käyttänyt termin tajunnankuvaus lisäksi nimitystä "kirjoitettu mieli", joka korostaa kirjoituksen mieltä ja tajuntaa tuottavaa roolia. Kyse ei ole jonkin todellisen mielen kuvauksesta, vaan mielen luomisesta.

Jos nyt kuitenkin lukisimme

Kehitti kaunokirjallisuus mielen teoriaa tai ei, kaunokirjallisuudessa mielellä ja tajunnankuvauksella on joka tapauksessa keskeinen rooli. Vaikka kirjallisuuden kyky asettua toisten sisäiseen elämään on rajallinen, asettumista joka tapauksessa ilmenee. Sitä tuskin voi kiistää kukaan.

Itse uskon, että kirjallisuus voi opettaa meitä huomaamattamme. Sen sijaan välineellinen, väkinäinen lukutapa ei välttämättä johda mihinkään. Jos lukisin vain ymmärtääkseni ystäviäni paremmin, lukisin mielestäni väärin perustein – ja muutenkin ystävien ymmärtämiseksi tuloksellisempaa taitaisi olla hankkiutua tekemisiin ystävien itsensä kanssa.

Leo Tolstoin Anna Karenina -romaanin nimihenkilö Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalauksessa.
Leo Tolstoin Anna Karenina lukee niin kirjoja kuin ihmisiäkin, mutta hänen aviomiehensä Aleksei Aleksandrovitš lukee vain kirjoja. Tälle on mahdotonta eläytyä Annan tunteisiin ja sisäiseen elämään. Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalaus. Leo Tolstoin Anna Karenina -romaanin nimihenkilö Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalauksessa. Kuva: National Museum of Warsaw, Wikimedia CC PD maalaus


Aiheeseen liittyvää

Yle Uutiset 5.10.2013: Tutkimus: Hyvä kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä

Helsingin Sanomat 8.1.2015: Kannattaa lukea fiktiota – etenkin korkeakirjallisuus lisää empatiakykyä

The New York Times 3.10.2013: For Better Social Skills, Scientists Recommend a Little Chekhov


Kuuntele Kirjakerho: Opettaako kaunokirjallisuuden lukeminen sittenkään ymmärtämään muita ihmisiä?
Haastateltavana kirjallisuudentutkija Maria Mäkelä, toimittajana Jani Tanskanen.


Aiheeseen liittyvät Spotify-vinkit


CC-kuvat

Piirros kasvoista Charles Bellin kirjassa Essays on the Anatomy of Expression in Painting (1806).
Kuva: University of Edinburgh, CC BY.

Aleksei Mikhailovich Kolesovin maalaus.
Kuva: National Museum of Warsaw, Wikimedia, CC PD.

  • Oletko rokkikukko, viskisieppo vai baarikottarainen?

    Ryhmän jäsenet keräsivät valtavan määrän sanontoja

    Llinnut ovat meille tärkeitä, ja me liitämme niihin paljon inhimillisiä merkityksiä. Lintujen todellisten ominaisuuksien kanssa monilla vertauksilla on vain vähän tai ei mitään tekemistä. Esimerkiksi pöllöä pidetään sekä viisaana että tyhmänä. Uusimmat tutkimukset todistavat, että monet lintulajit ovat paljon älykkäämpiä kuin olemme osanneet edes kuvitella.

  • Varis on fiksumpi kuin koira

    Linnut ovat yllättävän viisaita

    Linnut kiehtovat monia, myös minua. Ne ovat kauniita, kevyitä ja laulutaitoisia. Eniten kadehdin niiden lentokykyä. Linnut ovat myös fiksuja ja sosiaalisia. Olen usein kuulevinani, että ne siellä puiden latvoissa vitsailevat ja naureskelevat keskenään meille maan matosille.

  • Oletko sivistynyt? Pitäisikö olla?

    Mitä sivistys perimmiltään on?

    Nykyään saatetaan jopa rehennellä sivistymättömyydellä, jota virheellisesti kutsutaan toisinaan myös kansanomaisuudeksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Yöt, päivät, lakkaamatta… Avaruusromua 26.11.2017

    Me ajelehdimme ajassa eteenpäin kuin virrassa.

    Kun Konfutse katseli jokea, hänen kerrotaan sanoneen, että elämä kulkee kuin tuo virta. Yöt, päivät, lakkaamatta. Monet kokevat elävänsä luonnon päättymättömän kierron keskellä. Ehkä se on eräs syy siihen, miksi musiikin tekijät ovat halunneet kuvata suhdettaan luontoon. Suhdettaan siihen suureen virtaan, jonka mukana me ajelehdimme ajassa eteenpäin, tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa. Luonto voi olla mukana musiikissa sekä symbolisesti että konkreettisesti. Avaruusromussa lähdetään liikkeelle luonnosta ja matkataan kohti sisäistyneitä visioita. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Juha Hurme: Sensaatio!

    Sensaatio!

    Kaarlo Uskela (1878-1922) on kotimaisen kirjallisuuden puuttuva rengas. Puuttuva rengas minkä välillä? No, sanokaamme Minna Canthin, Algot Untolan, Maria Jotunin, Runar Schildtin, Elmer Diktoniuksen ja Pentti Haanpään välillä aaltoilevassa mentaaliavaruuden tyhjiössä. Suunnilleen sillä seudulla.

  • "Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken"

    Näppärit jatkavat pelimanniperintöä ja kehittävät sitä.

    Kaustislainen pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä on syntynyt kansanmusiikin keskelle. Hänelle lapsuus oli jatkuvaa musiikin vaikutteiden imemistä. Yksi vahvoista muistoista on pelimannilava. Lapsuuden häistä hän muistaakin nimenomaan pelimannilavan ja sen, miten hän istui kuuntelemassa, kun pelimannit soittivat. - Musiikista näköjään tykkäsin yli kaiken, se oli semmonen juttu, ettei muilla ollut väliä, hän toteaa.

  • Viha vaihtui sopuun 1920-luvulla - lue klassikoita e-kirjoina

    Lukulista 1920-luvun kirjallisuuteen

    Perheitä, kyliä ja kaupunkeja rikki repinyt veljesviha näkyi suomalaisissa kirjoissa 1920-luvun alussa. Molemminpuolinen vihakirjoittelu oli kaunokirjoissa kovempaa kuin nykyajan sosiaalisessa mediassa. Kaupunkielämä vilkastui, ikkunoita auottiin Eurooppaan ja naisihanne muuttui maaseutuemännästä kaupunkilaiseksi jazztytöksi.

  • Oletko rokkikukko, viskisieppo vai baarikottarainen?

    Ryhmän jäsenet keräsivät valtavan määrän sanontoja

    Llinnut ovat meille tärkeitä, ja me liitämme niihin paljon inhimillisiä merkityksiä. Lintujen todellisten ominaisuuksien kanssa monilla vertauksilla on vain vähän tai ei mitään tekemistä. Esimerkiksi pöllöä pidetään sekä viisaana että tyhmänä. Uusimmat tutkimukset todistavat, että monet lintulajit ovat paljon älykkäämpiä kuin olemme osanneet edes kuvitella.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 7: Vauhtisokeutta

    Jonni Roos tekee kitaranrakennushankkeensa ensimmäiset mokat

    Rohkaistuneena ensimmäisen verstaskäyntini onnistuneesta höyläys-sessiosta, palasin muutamaa viikkoa myöhemmin paremmin kuivuneiden puiden kanssa Nikkariverstaalle, Espooseen. Oikaisin ruusupuisen otelauta-aihion oikohöylällä ja kuljettelin sen muutamaan kertaan tasohöylän läpi.

  • Myös se, mitä siinä ei ole… Avaruusromua 19.11.2017

    Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole.

    ”Musiikissa on tärkeää myös se, mitä siinä ei ole”. Näin sanoi edesmennyt elektronimuusikko Mika Vainio. Hän sanoi musiikkinsa muodostuvan siten, että mukaan otetaan vain tarvittavat äänet ja kaikki muu jätetään pois. ”Musiikki, oleminen ja soittaminen ovat etsimistä, johon sisältyy toivo uuden löytämisestä”, sanoo rumpali ja säveltäjä Teppo Mäkynen. Näillä ajatuksilla Avaruusromussa lähdetään liikkeelle. Matkan aloittaa Mika Vainiolle omistettu tuore sävellys. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Venäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Veneäjän vallankumousjuhlissa ei pihistelty paraatin koossa

    Täällä Moskova ja Punainen tori. Kommunistisen puolueen johto ja sotilaskomentajat ovat juuri nousseet Leninin mausoleumin päälle. Kremlin kellot kajauttavat kymmenen lyöntiä ja juhlamenot voivat alkaa. Näin käynnistyivät Venäjän vallankumouksen 70-vuotisjuhlat vuonna 1987 ja selostajana oli Yleisradion pitkäaikainen ja ansioitunut kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä.

  • Siri Kolu: Koputetaan puuta eli kehumisen valtava voima

    Kehutaan julkisesti, kavalletaan toisten nerokkuus!

    Kehuminen on näkyviin piirtämisen taito. Sen taito ja oikeus on kaikilla meillä. Kehutaan julkisesti, kavalletaan toisten nerokkuus muidenkin tietoon, kehottaa kirjailija Siri Kolu.