"Nyt on siis joulu. Kirjotan tän tekstin nyt ja julkasen myöhemmin, koska en luultavasti enää myöhemmin osaa kuvailla tän hetkistä oloa niin hyvin kuin nyt. Oliko tossa lauseessa ees mitään järkeä?"
Eilen oli Suomessa joulu, ja sovittiin vanhempieni kanssa että skypetellään Suomen aikaan iltapäivällä. Australiassa joulua vietetään siis vasta seuraavana päivänä 25.12.
Kun puhelin rupes sitten illalla soimaan ja katoin että äiti soittaa, mieli kirkastui heti ja varsinkin sen jälkeen, kun kuvaruudussa näkyi äidin lisäksi sisko ja äidin mies. Siinä sitten kertailtiin kuulumisia ja joulutunnelmia.
He olivat matkalla Kouvolaan vierailemaan sukulaisten luo. Kun katsoin puhelimen näyttöä ja näin siskon takapenkillä, en voinu olla miettimättä, että millanen automatka olis ollut jos mie olisin istumassa hänen vieressään.
Kyyneleet senkun rupes virtaamaa poskia pitkin ja laitoin äkkiä videokuvan pois “huonon yhteyden takia”.
Koitin pysyy vahvana koko puhelun ajan ja niellä sen palan, joka kipus kurkkua ylöspäin koko ajan.
Jossain vaiheessa en enään pystynyt siihen ja kyyneleet senkun rupes virtaamaa poskia pitkin, ja laitoin äkkiä videokuvan pois “huonon yhteyden takia”, koska en halunnut aiheuttaa heillekin surullista mieltä.
Tuona iltana koin suurimman koti-ikävän siihen mennessä, enkä olis ees koskaan voinut kuvitella millanen se tunne on. Tuntuu siltä, että oot jumissa vieraiden ihmisten kodissa, eikä täältä noin vaan pääsekään lähtemään pois.
Tuntu siltä, että kaikki on paremmin Suomessa. Toi on tosi jännää, koska en oo ikinä sen kummemmin viettänyt perheeni kanssa ylimääräistä aikaa, ja joka päivä Lappeenrannassa ollessani mietin vaan, että kumpa pääsis muuttamaan toiseen maahan tai kaupunkiin.
Sitähän ne aina sanoo, että kaikkea osaa arvostaa vast sitten kun sitä ei enään oo.
Olo ei tippaakaan helpottunut seuraavana päivänä kun täällä oli joulu. Mentiin tän perheen äidin vanhemmille viettämään päivää heidän koko muun suvun kanssa. Seurasin sivusta sitä kun sukulaiset näkivät toisensa pitkästä aikaa ja tunsin taas palan nousevan kurkkuun.
Jossain vaiheessa joku nainen tuli kysymään miulta, että miten on joulu mennyt täällä toisella puolella maapalloa ja että ikävöinkö perhettäni.
Vastasin vaan “joo on ikävä”, ja silmät täytty heti vedestä. Nainen tarjoutu antamaan halausta, mut kieltäydyin, koska tiesin et romahtaisin heti siihen paikkaan. Niimpä lähin kotiin ja olin koko illan yksin miettien et mitä miun pitäis tehä, lähtee Suomeen kotiin?
LUE lisää Susan kokemuksista:
- "Menin peremmälle niin siellähän se itse herra A$ap sitten oli!"
- "Välillä on hauskaa järkyttää ihmisiä ja saaha heidät puhumaan"
