Ratsastus on paljon muutakin, kuin fyysistä tekemistä. Toimme urheilupsykologi Anna Andersenin Enjalan tallille sekä Ratsutila Wiknerille puhumaan ratsastajan psyykkisistä taidoista. Keräsimme huippukiinnostavasta luennosta viisi vinkkiä, jotka jokainen voi ottaa käyttöönsä vaikka heti!
1. Aseta tavoite jota voit mitata
Tavoitteet vaikuttavat motivaatioomme harjoitella. Ne antavat meille voimaa heikkoina hetkinä. Tavoitteissa on kuitenkin eroja, ja hätiköidysti mietitty tavoite voi vahingossa jopa tappaa motivaation.
Tavoitteen tulisi aina olla mitattava. Esimerkiksi tavoite ”ratsastaa 70 cm korkea esterata syksyn loppuun mennessä” on mitattava tavoite. Sen sijaan tavoite ”tulla paremmaksi ratsastajaksi” ei ole mitattava tavoite. Sillä mitä ”parempi ratsastaja” edes tarkoittaa? Oma käsityksesi hyvästä ratsastuksesta myös siirtyy jatkuvasti eteenpäin, kun itse kehityt. Tavoitetta paremmasta ratsastuksesta ei voi koskaan saavuttaa, minkä takia tavoite kääntyy epämotivoivaksi.
Mittaaminen ei välttämättä tarkoita numeroita, vaan esimerkiksi kahden videopätkän vertaamista toisiinsa. Ota tarkastelun kohteeksi yksi asia, esimerkiksi nyrkkiesi asento. Voit verrata nyrkkien asentoa toisiinsa eri aikaan kuvatuissa videoissa ja näin mitata, oletko onnistunut tavoitteessasi pitää nyrkit pystyssä.
2. Ota käyttöön avainsana
Aseta itsellesi jokin lyhyenajan tavoite, kuten vaikkapa kyynärpäiden pitäminen kylkien vieressä. Mieti ennen tuntia, että esimerkiksi aina portin kohdalla tarkistat kyynärpäidesi asennon. Sano pääsi sisällä itsellesi avainsanasi, tässä tapauksessa ”kyynärpäät”, aina portin kohdalla ja korjaa virheesi. Toistojen myötä virheen korjaus automatisoituu ja lopulta muuttuu tarpeettomaksi. Kun saavutat tavoitteesi, ota heti käyttöön uusi avainsana.
3. Hengitä vaikeassa tilanteessa
Jos keskittymisesi herpaantuu, olet ärtynyt, jännittynyt tai turhautunut, muista hengittää. Syvään hengitys rauhoittaa elimistöäsi ja auttaa sinua keskittymään. Voit jopa harjoitella rauhoittavaa hengitystä jo kotona ja pohtia miltä se tuntuu kehossasi. Kun olet vaikeassa tilanteessa hevosen selässä, voit aina palata sinulle tuttuun ja rauhalliseen hengitykseen ja sen synnyttämään tunteeseen. Asiat ovat helpompia, kun hengityksesi on sujuvaa.
4. Ymmärrä että epäonnistuminen on osa oppimista
Me kaikki pelkäämme epäonnistumista. Kukaan meistä ei halua mokata. Mutta jos haluaa oppia, on tehtävä myös virheitä. Virheet kuuluvat oppimiseen, niitä ei voi välttää. Älä siis soimaa itseäsi virheistä, vaan ajattele niitä pakollisina töyssyinä oppimisen polulla. Epäonnistumisen ei tarvitse olla moka, se voi olla vain osa oppimiskokemusta.
5. Ole ystävä itsellesi
Olemme usein uskomattoman julmia itsellemme. Kun virhe tapahtuu, soimaamme ja ruoskimme itseämme siitä kammottavin sanoin. Huonosti menneen tunnin jälkeen kannattaakin miettiä, mitä ystäväsi sinulle sanoisi. ”Ei se haittaa. Ensi kerralla sujuu varmasti paremmin.” Sano itse ystäväsi sanat itsellesi ja usko niihin.
Ole ystävä itsellesi. Sättimisellä ja syyllistämällä et saavuta mitään.