RSO esittää Colin Matthewsin orkestroimia Debussyn pianopreludeja Hannu Linnun johdolla 6.4. Musiikkitalossa. Preludien aikana konserttisalin kolmelle valkokankaalle heijastetaan kuvataiteilija Riitta Nelimarkan suunnittelema visualisointi. Konsertin ohjelmassa niin ikään oleva Modest Mussorgskyn Näyttelykuvat on myös alun perin pianolle sävelletty teos, johon orkestroinnin on säveltänyt Maurice Ravel. Solistinumerona kuullaan Sergei Prokofjevin 5. pianokonsertto, jonka solistina soittaa Olli Mustonen.
Riitta Nelimarkka on monipuolisuudessaan yksi jännittävimpiä suomalaisia kuvataiteilijoita. Hänen taiteensa ominaispiirteitä ovat peloton värinkäyttö, liikkeen ja ilon läsnäolo, taitava piirtäminen, oudohkot semiabstraktit hahmot sekä poikkeuksellinen huumori sekä vahva eroottinen tunnelataus. Suuria näyttelyitä Nelimarkalla on ollut mm Amos Andersonin taidemuseossa, Helsingin Taidehallissa, Tukholman Hallwylska musetissa, Liman kansallismuseossa, Venäjän taideakatemian galleria Tsereteljissä Moskovassa, Hannoverin maailmannäyttelyssä ja FIDM-museossa Los Angelesissa sekä Maison L´Europessa Pariisissa. Jaakko Seeckin kanssa kunnostetussa patriisitalossa, Bongan linnassa Loviisassa, on esillä pari sataa teosta käsittävä pysyväisnäyttely (bonga,fi).
Nelimarkan uusimpia töitä ovat vasta paljastettu Hietaniemen paviljongin lasimaalaus, “glasaali”, Without too much thinking” sekä helmeilevä noin tuhannen kuvan joukosta rakennettu “kvint-tyykki” Claude Debussyn Preludeihin.
Olli Mustonen on viime kausina esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin ja Mariinski-teatterin orkesterin, New Yorkin filharmonikkojen sekä Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin solistina. Kapellimestarina hän on tehnyt yhteistyötä kotimaisten orkestereiden ohella mm. Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin, Melbournen sinfoniaorkesterin, Moskovan Tšaikovski-sinfoniaorkesterin, Japanin radion sinfoniaorkesterin ja Viron kansallisorkesterin kanssa.
Mustosen levytystuotanto on laaja ja sisältää useita palkittuja kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi Edison- ja Gramophone-palkinnot saaneen Alkanin ja Šostakovitšin preludien levytyksen. Viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen kokonaislevytys Tapiola Sinfoniettan kanssa, Respighin Concerto in modo misolidio RSO:n ja Sakari Oramon kanssa, sekä soololevytyksiä mm. Bachin, Tšaikovskin, Sibeliuksen, Skrjabinin, Rahmaninovin, Prokofjevin ja Šostakovitšin teoksista. RSO:n konsertissa 6.4. kuultavan Prokofjevin 5. pianokonserton esitys on osa RSO:n, Hannu Linnun ja Mustosen Prokofjev-projektia, jossa esitetään ja levytetään kaikki Prokofjevin viisi pianokonserttoa.
Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.
6.4. klo 19
KESKIVIIKKOSARJA 12
Hannu Lintu, kapellimestari
Olli Mustonen, piano
Riitta Nelimarkka, visualisointi
Claude Debussy / Colin Matthews: Preludeja
Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 5
Modest Musorgsky / Maurice Ravel: Näyttelykuvia
Liput: 8–32,50 €