Kaisa Pulakka
Yle
Luin George Orwellin Eläinten vallankumouksen aivan väärin. En tiennyt, että kirjan eläimillä on ihmisvastineet Neuvostoliiton historiassa. Tiesin, että kirja on satiirinen allegoria ja että se on kirjoitettu kritiikiksi kommunistista totalitarismia vastaan. Koska minulta puuttui tiettyjä pohjatietoja, en jäänyt tulkitsemaan Eläinten vallankumousta avainromaanina, todellisia ihmisiä ja tapahtumia tarinan taustalta etsien. Onneksi!
Lukutapani vapautti Orwellin romaanin siitä historiallisesta taakasta, joka on saanut jotkut kriitikot arvioimaan kirjan jopa vanhentuneeksi. Minä luin Eläinten vallankumouksen satiirina ihmisen loputtomasta vallanjanosta, joka ei katso aikaa, aatetta tai paikkaa. Totalitaristiseksi hirmuvaltioksi muuttuva eläinten farmi kuvaa olosuhteita, jotka monin paikoin maailmaa ovat olleet olemassa, mutta se kuvaa myös maailmaa, johon on äärimmäisen helppo luisua.
Tunnen itseni eläinfarmin Apila-hevoseksi, joka hämmentyneenä katselee yön aikana muuttunutta ladon seinää.
Eläinten vallankumouksessa ei ole järkyttävää se, miten vallanhimoiset siat kohtelevat muita eläimiä. Järkyttävää on se, miten helposti muut eläimet antavat kaiken tapahtua. Miten helposti vääryydestä ja epätasa-arvosta tulee arkipäivää. Yhdessä laaditut animalismin ylväät periaatteet romutetaan yhdessä saparon heilautuksessa.
Viime aikoina olen ajatellut paljon väärältä tuntuvien asioiden normalisoitumista. Syynä on Euroopan muuttuva asenneilmasto. Eläinfarmin eläinten tapaan olen elänyt naivissa uskossa siihen, että olemme matkalla kohti parempaa maailmaa, jossa kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.
Filosofi Hannah Arendt on kirjassaan Totalitarismin synty todennut, että totalitarismin kehittyessä ihmiset alkavat huomaamattaan pitää epänormaaleja asioita normaaleina. Niiden mahdollista vääryyttä ei lopulta edes osata ihmetellä. Juuri tämä normalisoituminen mahdollisti Stalinin hirmutyöt Neuvostoliitossa ja Hitlerin valtaannousun Saksassa.
Ja kaiken keskellä, vaientaen kaikki kritiikin äänet, huutavat lampaiden laumat opetettuja lauseitaan...
Eläinten maatilalla on taitekohtia, jolloin yksinkertaisimmatkaan eläimistä eivät voi olla ihmettelemättä sitä suuntaa, johon siat olivat maatilan elämää viemässä. Kun Napoleon-sika julistaa, että kaikki päätösvalta siirtyy sioille ja että yhteiset sunnuntaiaamujen kokoontumiset lakkautetaan, kerrotaan tarinassa, kuinka monet eläimistä olisivat kyllä väittäneet vastaan, jos vain olisivat keksineet oikeanlaiset perustelut. Jopa animalismin aatteelle ikuisesti uskollinen Jysky-hevonen painaa korvansa luimuun ja pudistelee otsaharjaansa, mutta loppujen lopuksi se ei keksinyt mitään sanottavaa.
Mekin elämme historiallisessa taitekohdassa. Juuri nyt on aika ostaa ämpärit täyteen valkoista maalia ja kirjoittaa ladonseiniin suurilla kirjaimilla: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia!
On kuitenkin monta tapaa vaieta. Osa meistä kyräilee tilannetta kuin aasi Muriel, kyynisiä kommentteja heitellen, mutta sivustakatsojaksi jääden. Osa vetäytyy oman roolinsa taakse kuin työhevonen Jysky – kaikki muuttuu paremmaksi, kunhan minä vain teen enemmän töitä ja täytän paikkani yhteiskunnan kunniallisena jäsenenä. Ja kaiken keskellä, vaientaen kaikki kritiikin äänet, huutavat lampaiden laumat opetettuja lauseitaan: NELJÄ JALKAA HYVÄ, KAKSI JALKAA PAREMPI! Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa parempi! neljä jalkaa hyvä kaksijalkaaparempi…
Eläinten vallankumous Radion lukupiirissä lauantaina 2.4.2016.
Lähteet:
Arendt Hannah: Totalitarismin synty. Suom. Matti Kinnunen. Vastapaino 2016.
Orwell George: Eläinten vallankumous. Suom. Panu Pekkanen. WSOY 1969.
Lisää aiheesta:
Hannu Reimen kolumni George Orwellin maailma
Otso Kantokorven kolumni Orwell tuli kylään
10 kirjaa vallasta: Eläinten vallankumous
