Hyppää pääsisältöön

Gods of Egypt on todennäköisesti vuoden typerin elokuva – tuleeko siitä seuraava ”niin huono että hyvä” -klassikko?

Sharknado-kategoria on ainoa elokuvagenre, jossa Gods of Egyptillä on voitettavaa.

Nicolaj Coster-Waldaun näyttelijäntyötä Gods of Egypt -elokuvassa. // Kuva: Lionsgate

Eikö olisikin jännittävää vierailla muinaisessa Egyptissä?

Ja entä, jos egyptiläisen mytologian jumalat olisivat myös totta?

Ja mitä jos todellisten luonnonvoimien sijasta tässä maailmassa jylläisivät CGI-efektit?

Gods of Egypt yhdistää nämä odottamattomat elementit yhdeksi elokuvaksi. Helmikuussa Yhdysvalloissa julkaistu elokuva saa perjantaina ensi-iltansa Suomessakin, ja se saattaa hyvinkin olla vahvoilla, kun tämän vuoden huonoimpia elokuvia palkitaan Razzie-gaalassa.

Alex Proyasin ohjaama Gods of Egypt sijoittuu niin fiktiiviseen muinaiseen Egyptiin, ettei fantasiamaailmalla ole oikeastaan mitään tekemistä Egyptin kanssa. Elokuva on myös kuvattu Australiassa – sielläkin enimmäkseen studiossa vihertaustan edustalla – ja sen näyttelijät ovat melkein kaikki valkoihoisia.

Odotukset elokuvaa kohtaan olivat ennen sen julkaisua pohjalukemissa. Voisiko näin pöljällä reseptillä syntyä mitään katsomisen arvoista?

On suorastaan riemastuttavaa, että arvioiden perusteella rainasta tuli juuri niin huono kuin kaikki ennustivatkin.

- Millä tahansa mittarilla hirveä elokuva, mauton ja erikoistehosteilla mässäilevä kauhistus, joka tursuaa tyhmyyttä ja omahyväisyyttä, kirjoitti Justin Chang arviossaan Variety-lehdessä.

Samanlaisia näkemyksiä Gods of Egyptistä ovat esittäneet monet muutkin kriitikot. Rima näyttää laskeneen niin alas, että elokuvan ainoa toivo on vakiinnuttaa asemansa Sharknado-kategoriassa: niin huono että se on hyvä. Sharknado-elokuvat kertovat pyörremyrskyistä, jotka kerta toisensa jälkeen pudottelevat verenhimoisia haikaloja ihmisten sekaan.

Suunnilleen yhtä järkevältä vaikuttaa Gods of Egypt trailerinsa perusteella. Siinä esimerkiksi keskustellaan seuraavaa:

- En tiedä, olenko tarpeeksi vahva.

- Tule sitten vahvemmaksi.

Gods of Egyptin juoni rakentuu Horuksen ja Setin, kahden jumalhahmon ympärille. Set tappaa Horuksen isän Osiriksen ja varastaa Egyptin valtaistuimen. Ihmiskunnan tulevaisuus on luonnollisesti pelissä, kun jumalat ja kuolevaiset käyvät taisteluun.

Jumalat muun muassa vuotavat kultaista verta.

Katso kuva Giphystä

Tärkeimpiä egyptiläisiä jumalia elokuvassa näyttelevät skotlantilainen Gerard Butler sekä tanskalainen Nikolaj Coster-Waldau. Gods of Egypt onkin nostattanut valtavan kritiikkimyrskyn, koska muka-Egyptiin sijoittuvaa elokuvaa tähdittävät lähes yksinomaan valkoihoiset näyttelijät.

Lisäksi valkoihoisten miehittämä Egypti-elokuva tuli ensi-iltaansa juuri ennen OscarsSoWhite-kohun ”värittämää” Oscar-gaalaa.

Yllättävää kyllä elokuva on puolustautunut valkopesusyytöksiä vastaan vetoamalla omaan typeryyteensä. Leffan ohjaaja Alex Proyas on sanonut, ettei hänen luomustaan oikeastaan pitäisi syyttää valkopesusta, koska se sijoittuu muutenkin niin kreisiin fantasiamaailmaan.

Horusta elokuvassa näyttelevä, Game of Thronesin Jaimena tunnettu Nikolaj Coster-Waldau on myös ollut julkisesti turhautunut kritiikkiin yksipuolisesta roolituksesta.

- En edes ole elokuvassa egyptiläinen, Coster-Waldau sanoi Red Bulletin -julkaisun haastattelussa.

- Minähän olen 2,5-metrinen jumala, joka muuttuu haukaksi.

No sitten se kyllä kuulostaa paljon fiksummalta.

Gods of Egypt elokuvissa 1. huhtikuuta alkaen.

Lue myös:

Egyptiin sijoittuvaa actionleffaa tähdittävät valkoiset näyttelijät – tekijät pyysivät anteeksi

#OscarsSoWhite-rasismi on nyt Hollywoodin kuumin puheenaihe – niin sen olisi pitänyt olla aiemminkin