Hyppää pääsisältöön

Youtube-taiteilija Tykkyläinen: "Toivon, että Suomessa menee kaikki persiilleen, niin pääsee taiteilijat pelastamaan"

Lähes 30 miljoonan Youtube-klikkauksen mies, taiteilija Kari "Tykylevits" Tykkyläinen teki Taidepäästön, joka on "kannanotto katoavien kädentaitojen puolesta, ja kaikkia lokerointeja ja normeja vastaan". Paitsi taiteellaan, Tykkyläinen vaikuttaa myös paikallispolitiikassa perussuomalaisten edustajana.
#kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.

Kuvanveistäjä, videotaiteilija Kari Tykkyläinen on kulkenut omia polkujaan siitä asti, kun valmistui vuona 1979 Kankaanpään taidekoulusta. "Kun voitin pari vuotta myöhemmin Dukaattipalkinnon tuntui, että nyt multa odotetaan, että teen puisia enkeliveistoksia loppuikäni. Halusin kuitenkin siirtyä muihin materiaaleihin ja juttuihin, mikä alkoi sitten näkyä apurahahanojen ehtymisenä, kun en tehnytkään odotusten mukaan", Tykkyläinen kertoo.

Tykkyläinen on asunut vuosikymmeniä Oulun pohjoispuolella Pudasjärvellä, syrjäisessä Siuruan kylässä. "Täällä on sopivan surkiaa asua, mutta syntyypä sitten aitoa taidetta".

Noin 10 vuotta sitten syntyi täysin sattumalta ensimmäinen video, jonka Tykkyläinen latasi Yuotubeen. Nyt videoita on noin 2900 kappaletta ja katselukertoja niille on kertynyt yhteensä noin 30 miljoonaa. Temppu herätti huomiota myös kansainvälisesti ja vei taitelijan mm. suuren autonvalmistajan mainokseen.

Tykkyläisen omalaatuisen huumorin ryydittämistä videoista tunnetuimpia ovat mm. Lannistumaton ja Itselle vittuilu (Selfroasting).

Erityisen perseestä on vaatimus taiteen vientikelpoisuudesta

#kulttuurinvälikysymys -hankkeen video, arvoisille hallituksen jäsenille osoitettu Taidepäästö syntyi hetken inspiraatiosta: "Haluan taistella kädentaitojen puolesta. Me luotetaan liikaa teknologiaan, meistä on tullut sellainen näppäilijöiden kansa. Käsityön taito on katoamassa, mutta se olisi monasti tärkeää jo ihan mielenterveydenkin kannalta. Ja monet maahanmuuttajat ovat käsityöläisiä, siinä olisi ihan uusi mahdollisuus heillekin."

Vallitsevan kulttuuripolitiikan ajatus taiteen tuotteistamisesta ja kaupallistamisesta ei Tykkyläistä luonnollisesti elähdytä: "Erityisen perseestä oli vaatimus siitä, että kaiken taiteen pitäisi olla vientikelpoista, niin kuin Alexander Stubb heitti."

"Toivon itse asiassa, että Suomessa menee kaikki ihan persiilleen. Silloin taiteilijat voisivat päästä pelastajan asemaan, niiksi jotka oikeasti synnyttää niitä innovaatioita."

Annettiin Timo Soinille pehmopupu, jossa luki: perusjänis ei loikkaa

Kari Tykkyläinen meni Pudasjärvellä politiikkaan mukaan yli 20 vuotta sitten silloisen SMP:n riveihin. "Tarkoitus oli, että kerään vain puolueelle ääniä, mutta meninkin komeasti läpi, mikä oli joillekin kauhistus."

Paikallispolitiikassa Tykkyläisen ajatuksena on ollut nostaa nimenomaan taide yhdeksi keskustelun aiheeksi, ja Pudasjärven kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa se on onnistunutkin. Ja kaksi kertaa hän on ollut ehdolla eduskuntaankin.

Mutta paha takaisku tuli, kun Tykkyläisen iso julkinen taideteoshanke torpattiin kunnanvaltuustossa yhdellä äänellä ja vielä omien puoluetovereiden eli perussuomalaisten toimesta.

"Se oli sellainen läimäys kasvoille, että siitä en enää toivu. En asetu enää ehdolle valtuustoon tämän kauden jälkeen, jätän politiikan kokonaan."

Suhde omaan puolueeseen on ollut Tykkyläiselle ongelmallinen, mutta puheenjohtaja saa kiitosta. Viime vuoden vaalikamppailun keskellä Timo Soini kirjoitti blogissaan: "Täytyy ajaa Perussuomalaisille kulttuuriministerin paikkaa. Topeliaanisuutta tauluihin ja suvaitsevaisto saa sydämentykytystä. Tykkyläistä tyrkylle!"

"Soinilla on hyvä huumorintaju, vaikka ei taiteesta mitään ymmärräkään. Annettiin vaimon kanssa hänelle yhdessä tilaisuudessa pehmopupu, jossa luki, että perusjänis ei loikkaa", Tykkyläinen kertoo.

Kari "Tykylevits" Tykkyläinen tulee metsästä turkki päällään  #kulttuurivälikysymys -videon kuvauksissa
Kari "Tykylevits" Tykkyläinen tulee metsästä turkki päällään #kulttuurivälikysymys -videon kuvauksissa Kuva: Yle Kari Tykkyläinen,kari tykylevits tykkyläinen,taide,taiteilijat

Kari Tykkyläinen on tottunut elämään lähinnä luottamustehtävistä saamillaan kokouspalkkioilla, eli 6000-8000 eurolla vuodessa.

Nyt Tykkyläinen on innoissaan: hän on pitkästä aikaa saanut apurahan, 3000 euroa, taiteen tekemiseen. Sillä syntyy monikulttuurinen veistossarja.

"Kastan erilaisia vaatteita lasikuituun ja teen niistä ja mallinukkejen osista 3,5 -metrisiä afrikkalaisia naisia. Niillä on musta Sophia Lorenin naama. Tarkoitus on viedä niitä puistoihin näytille ympäri Suomea."

  • Kuntavaaleista pitää tehdä kulttuurivaalit

    Kulttuurin välikysymys vaatii kulttuuria kuntavaaleihin

    Suomi on repeytynyt kuihtuviin kuntiin ja kasvaviin keskuksiin. Mutta mikä voisi olla kolmas tie, ja missä on uusien kuntapäättäjien valta sote-Suomessa? Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi jättävät uuden kulttuurin välikysymyksen.

  • Keskustellaan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja taide pelastuu!

    Suomen, taitelijoiden ja taiteen tila keväällä 2016.

    "Fantastisen ruotsalainen keskustelu. Me keskustellaan täällä asioista, ihan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja tällä tavalla taide pelastuu", sanoi #kulttuurinvälikymys-keskustelun kommentaattori, toimittaja Katja Ståhl. #kulttuurinvälikysymys kokosi huhtikuisena torstai-iltana Vanhalle Ylioppilastalolle taiteilijoita ja poliitikkoja puhumaan Suomen, taitelijoiden ja taiteen tilasta, kun eduskuntavaaleista on kulunut vuosi. Kevään 2017 saattavat tuottaa uusia välikysymyksiä kulttuurista.

  • #kulttuurinvälikysymys: Sebastian Tynkkynen teki videovastineen pakolaisrunolle

    Sebastian Tynkkysen videovastine pakolaisrunolle

    Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen teki oma-aloitteisesti videovastineen #kulttuurinvälikysymys -hankkeen pakolaisaiheiselle runovideolle. Tynkkynen on yksi keskustelijoista tämän illan Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa, joka nähdään suorana Yle Teemalla klo 19.30 alkaen. Katso molemmat videot täältä.

  • Li Andersson: Taide on luovan talouden ydin

    Andersson peräänkuuluttaa kulttuuripolitiikkaa.

    Li Andersson (vas.) kertoo olevansa pettynyt hallituksen kulttuuripolitiikkaan lähinnä siksi, ettei sitä ole ollut. ”Vaalien alla oli enemmän keskustelua kulttuurista kuin aikoihin. Olisi ollut tervetullutta reagoida siihen jotenkin.” #kulttuurinvälikysymys kysyy mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa. Yksi keskustelijoista on Li Andersson.

Uusimmat sisällöt - Kulttuurin välikysymys

  • Kuntavaaleista pitää tehdä kulttuurivaalit

    Kulttuurin välikysymys vaatii kulttuuria kuntavaaleihin

    Suomi on repeytynyt kuihtuviin kuntiin ja kasvaviin keskuksiin. Mutta mikä voisi olla kolmas tie, ja missä on uusien kuntapäättäjien valta sote-Suomessa? Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi jättävät uuden kulttuurin välikysymyksen.

  • Kokonaiskuvan kaipuu

    Todellisuus on helvetin sekava ja moniulotteinen.

    ”Miten voisimme hyväksyä, että todellisuus on helvetin sekava ja moniulotteinen?” kysyy toimittaja ja käsikirjoittaja Jari Hanska. Hanska oli yksi huhtikuun alussa järjestetyn Nykyaika-seminaarin järjestäjistä. Nuoren Voiman Liiton ja Kriitisen korkeakoulun yhdessä järjestämässä seminaarissa pyrittiin keskustelemaan yhden päivän aikana mm. sellaisista teemoista kuin maapallon ekologinen kantokyky, taiteen rooli, kaupunkitilan demokraattisuus, tiedon pirstaloituminen, ihmiskunnan kehittyminen, finanssikriisit ja rakkaus.

  • Keskustellaan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja taide pelastuu!

    Suomen, taitelijoiden ja taiteen tila keväällä 2016.

    "Fantastisen ruotsalainen keskustelu. Me keskustellaan täällä asioista, ihan sivistyneesti, kukaan ei lyö ketään ja tällä tavalla taide pelastuu", sanoi #kulttuurinvälikymys-keskustelun kommentaattori, toimittaja Katja Ståhl. #kulttuurinvälikysymys kokosi huhtikuisena torstai-iltana Vanhalle Ylioppilastalolle taiteilijoita ja poliitikkoja puhumaan Suomen, taitelijoiden ja taiteen tilasta, kun eduskuntavaaleista on kulunut vuosi. Kevään 2017 saattavat tuottaa uusia välikysymyksiä kulttuurista.

  • #kulttuurinvälikysymys: Sebastian Tynkkynen teki videovastineen pakolaisrunolle

    Sebastian Tynkkysen videovastine pakolaisrunolle

    Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen teki oma-aloitteisesti videovastineen #kulttuurinvälikysymys -hankkeen pakolaisaiheiselle runovideolle. Tynkkynen on yksi keskustelijoista tämän illan Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa, joka nähdään suorana Yle Teemalla klo 19.30 alkaen. Katso molemmat videot täältä.

  • Li Andersson: Taide on luovan talouden ydin

    Andersson peräänkuuluttaa kulttuuripolitiikkaa.

    Li Andersson (vas.) kertoo olevansa pettynyt hallituksen kulttuuripolitiikkaan lähinnä siksi, ettei sitä ole ollut. ”Vaalien alla oli enemmän keskustelua kulttuurista kuin aikoihin. Olisi ollut tervetullutta reagoida siihen jotenkin.” #kulttuurinvälikysymys kysyy mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa. Yksi keskustelijoista on Li Andersson.

  • Kaikki menee pieleen: sarjakuvataiteilijat Kaisa Leka, Ville Pirinen ja Juho Juntunen piirtävät maailmantuskassa

    Sarjakuvataitelijat ja maailmanloppu

    Juho Juntusen, Ville Pirisen ja Kaisa Lekan spontaani näkemys siitä, mikä mättää juuri nyt. Lapsuuden itsekkyys kulminoituu hiiltyneeseen maapalloon ja jumalan face palmiin. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.

  • Vihapuhe uhkaa myös kulttuuria - #kulttuurinvälikysymys selvitti uhkakuvat

    Mitkä ovat suomalaisen kulttuurin uhkakuvat?

    #kulttuurinvälikysymys lähetti kaikille kansanedustajille ja suurelle joukolle taiteen ammattilaisia kyselyn kulttuurin uhkakuvista. Vastanneiden näkemykset ovat linjassa: julkistalouden alasajo ja vihapuhe ovat kulttuurimme suurimmat uhat. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta. Keskustelua taiteen voimasta, uhista ja mahdollisuuksista.

  • "Rajasitko mun tissit pois kuvasta? Miks?" Jenni Kokander paljaana taiteen vuoksi

    Jenni Kokander on paljas Taiteilija.

    ”Yritin kirjoittaa "näkkileivästä", mutta asetelma tuntuikin teennäiseltä ja jotenkin pakoilulta. Mitä jos tekisinkin parodiaa itsestäni ja/tai taiteilijoista?” kirjoittaa näyttelijä Jenni Kokander sähköpostiviestissä. Tästä sai alkusa Me taiteilijat –video. Videossa päähenkilö, "Taiteilija" sanoo: "Me uskalletaan olla paljaana." Ja tämä on totta: hyvinkin paljaana. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.

  • Timo Harakka: Julkinen valta on jäljessä siitä, mitä taiteessa tapahtuu

    Timo Harakan mielestä kulttuuri on jäänyt ilman linjauksia.

    ”Ei ole näkemystä, minkälaisiin taidealoihin halutaan satsata tai minkälaista identiteettiä Suomi kulttuurin kautta rakentaisi.” Timo Harakan (sd.) mielestä kulttuuri on jäänyt hallituksessa ilman linjauksia, mikä ilmenee konkreettisesti kulttuuriministerin puuttumisena. #kulttuurinvälikysymys kysyy, mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa. Yksi keskustelijoista on Timo Harakka.

  • Ritva Elomaa: Kansallista kulttuuria pitää vaalia kuin timanttia tai kukkaa

    Elomaa on tyytyväinen hallituksen kulttuuripolitiikkaan.

    ”Kulttuuri on hallitusohjelmassa, eikä edes kovin heikosti. Se tekee tavoitteiden saavuttamisesta paljon helpompaa. Kulttuuriinhan kuuluu myös liikunta.” #kulttuurinvälikysymys kysyy mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa.

  • Pakolainen saapuu paratiisiin - Maija Vilkkumaa tulkitsee Hassan Blasimin runon

    Hassan Blasimin runo pakolaisesta Maija Vilkkumaan lukemana

    "He vievät sinut omaan paratiisiinsa, sitten piinaavat sinua yötä päivää kauhuillaan sinun silmissäsi, joista loistaa pelko ja toivo." Kirjoittaa Suomessa asuva irakilaiskirjailija Hassan Blasim runossaan Pakolainen paratiisissa jonka nimi on Eurooppa. Blasimin mielestä pakolaisista ei saisi puhua liikaa - ja myönteiselläkin julkisuudella on huonot puolensa. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.