Hyppää pääsisältöön

Erämaan lumo: Miten selvitä eräreiskan matkassa?

Kuvakulma on tunturin huipulta. Etualalla näkyy Morgam-Viibus-tunturin vanhaa jäkäläistä kivikkoa, taustalla kumpuilee vihreä kesäinen metsämaisema ja Lemmenjoki mutkittelee suvantoineen.
Lemmenjoen Morgam-Viibuksen viilentävä ja rauhoittava tunturinlaki palkitsee kuin keidas, kun on puuskuttaen kivunnut jokiuomasta ylös läpi hiostavan sääskivyöhykkeen puurajan yläpuolelle. Kuvakulma on tunturin huipulta. Etualalla näkyy Morgam-Viibus-tunturin vanhaa jäkäläistä kivikkoa, taustalla kumpuilee vihreä kesäinen metsämaisema ja Lemmenjoki mutkittelee suvantoineen. Kuva: DocArt, Petteri Saario lemmenjoki

Kun mietimme dokumenttisarjan aihetta, toivoin hiljaa mielessäni, ettei Erämaan lumo nousisi ehdokkaista voittajaksi. Ei siksi, ettenkö olisi pitänyt ideaa Suomen sykähdyttävimmistä erämaista kiinnostavana ja tärkeänä vaan siksi, että tunsin rimakauhua. Työnkuvaani kuuluisi taustatoimittajan ja kuvaussihteerin töiden lisäksi myös työskentely kuvausavustajana.

Olen toki jo aiemmissa Petteri Saarion dokumenttisarjoissa kantanut kamerajalustaa mitä eksoottisimmissa paikoissa ja kuvausreissujen perusvarustukseen on jo useamman vuoden ajan kuulunut sekä sukellusvarusteet että lumikengät. Olen herännyt laavussa kurjen aamuhuutoon Kymijoen varrella ja auringonnousuun Vätsärissä Inarijärven rannalla. Mutta että kokonainen sarja erämaissa?

Toimiston turvallisessa ja lämpöisessä syleilyssä mieleni täytti häkellyttävä määrä kysymyksiä. Miten 160-senttinen nainen voi pysyä eräreiskan perässä? Miten pärjäisin ja osaisin? En ole missään nimessä eräsissi, joka olisi samoillut metsissä koko pienen ikänsä ja tunnistaisi jokaisen siivekkään tai sammaleen nypykän. Ei, en todellakaan. Vihaan hyttysiä, kammoan punkkeja ja ajatuskin kuvauspiilossa olemisesta nostaa karvat pystyyn.

Lähikuva vaaleahiuksisesta hymyilevästä naisesta. Naisella on karvareunusteinen huppu päässä, joka on lumen kuorruttama. myös hiuksissa on lunta.
Urho Kekkosen kansallispuistossa Niilanpään ylitys pirteässä lumimyräkässä kuorrutti kuvauskaluston lisäksi myös kuvausavustajan. Tunturinlaella tuuli pyöritti ja syöksi lunta niin, ettei tiennyt missä pyry loppuu ja mistä lumipeite alkaa. Lähtisinkö tuolle reissulle uudestaan? Ehdottomasti. Lähikuva vaaleahiuksisesta hymyilevästä naisesta. Naisella on karvareunusteinen huppu päässä, joka on lumen kuorruttama. myös hiuksissa on lunta. Kuva: DocArt, Petteri Saario sari orkomies

Pirunkuru selätetään kivi kerrallaan

Nyt kolme vuotta myöhemmin olen kiertänyt Suomen komeimmat kolkat Suomi-neidon pitsihelmasta aina kutreihin saakka. Olen oppinut, että jos ylös tunturin päälle vie Pirunkuru-niminen reitti, se todellakin ansaitsee nimensä ja sen kipuaminen kuvauskaluston kanssa vie epäuskon partaalle. Olen saanut tuta sen, että jos riekonpyynnissä erehtyy astumaan kelkkauralta sivuun, uppoaa reittä myöten hankeen.

Mutta olen oppinut myös sen, että kivikkoinen Pirunkurukin on selätettävissä kivi kerrallaan ja tunturinlaen seesteisen avaruuden saavuttaminen palkitsee vaivan moninkertaisesti.

Työnkuva on ollut ennen kaikkea monipuolinen. Siihen on kuulunut niin kaurapuuron keittoa trangialla kuin revontuliennusteiden seuraamista. Talven kuvauksissa olen vetänyt ahkiota tunturissa lumikengät jalassa ja vedenalaiskuvauksissa olen seurannut veden alla ohjaajan räpylöitä.

Ja samalla olen nähnyt ja kokenut uskomattoman hienoja paikkoja ja luonnonnäytelmiä.

Vaaleatukkainen nainen makaa silmät kiinni syksyisessä tunturissa. Tunturin matala kasvusto, varvut ja tunturikoivikko on värjäytynyt ruskasta punaisen ja keltaisen sävyihin.
Kuten kuvasta näkee, työni on välillä todella raskasta. Vaaleatukkainen nainen makaa silmät kiinni syksyisessä tunturissa. Tunturin matala kasvusto, varvut ja tunturikoivikko on värjäytynyt ruskasta punaisen ja keltaisen sävyihin. Kuva: DocArt, Petteri Saario sari orkomies

Olen saanut nähdä karhun ensimmäistä kertaa elämässäni sen omassa elinympäristössään, maakotkan laskeutuvan majesteetillisesti ruokailemaan haaskalle ja tarkkaillut koskikaran karaistuneita sukelluskuviota sulaksi jääneessä virtapaikassa. Olen patikoinut vanhalla kärrypolulla ruskaisella Paanajärvellä itärajan tuolla puolella, polulla, jolle pystyi heikommallakin mielikuvituksella kuvitella matkaamaan Paanajärven maisemissa viihtyneen Akseli Gallen-Kallelan tai Suomen puolelle kaupustelemaan talsivan laukkuryssän.

Kolmen vuoden aikana olen huomannut, ettei tärkein työkalu ole ollut painonnostajan fysiikka tai biologian tohtorin tietopakki. Vaan asenne. Kun matkaan on pakannut roiman määrän sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja maalaisjärkeä, höystettynä ripauksella joustavuutta ja kykyä nauraa itselleen, on kaikki tarvittava kohdallaan. Ja nyt tiedän, että kuvauspiilossa matkassa ei voi koskaan olla liikaa suklaakeksejä.

Erämaan lumo -dokumenttisarja

Osa 1: Lapin mahtavat kansallispuistomme TV1, 28.2.2016, klo 18:15.
Osa 2: Oulanka ja Paanajärvi: luonnon parantava voima TV1, 6.3.2016, klo 18.15.
Osa 3: Sykähdyttävän Saimaan sylissä TV1, 13.3 2016, klo 18.15.
Osa 4: Repovesi: Etelä-Suomen jylhin erämaa TV1, 20.3.2016, klo 18.15.
Osa 5: Ulkoluodoilla kauneuskin on karua TV1, 27.3.2016, klo 18.15.
Osa 6: Kevo: Euroopan Suuri Kanjoni TV1, 3.4.2016, klo 18.15.

Erämaan lumo Areenassa.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto