Hyppää pääsisältöön

Kauko Käyhkö oli Erkki Eräs, Justeeri ja Vanha vaari

Nallekarhumainen, monitoiminen ja monen salanimen taakse kätkeytynyt Kauko Käyhkö oli yksi Suomen sodanjälkeisen populaariviihteen joviaaleimmista peruspilareista. Elävän arkiston kooste on kunnianosoitus hänen monikymmenvuotiselle muusikon ja lauluntekijän uralleen.

Kauko Käyhkö (1916–1983) muistetaan ensisijaisesti laulajana, mutta monien aikalaisviihdyttäjien tapaan hän oli paljon muutakin: säveltäjä, sanoittaja, teatteri- ja filminäyttelijä, toimittaja ja siviiliammatiltaan vielä rakennusmestari. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat mm. Justeeri-nimimerkillä tehty Rempallaan ja K. Kirsin nimissä julkaistu Kalastaja-Eemelin valssi.

Leppeä-äänisen basson rakastetuimpien tulkintojen joukkoon kuuluvat myös Toivo Kärjen ja Reino Helismaan klassikot Kaksi vanhaa tukkijätkää ja Rovaniemen markkinoilla sekä Käyhkön myöhäistuotannon helmi, venäläissävelmä Rakastan sinua, elämä. Kahdesta viimemainitusta levytyksestä – keskenään täysin erityylisestä ja -henkisestä merkkiteoksesta – hänelle myönnettiin kultalevyt.

Ei ole maksaa, kauppias sanoi. Käykö keuhko?― Kauko Käyhkö tv-haastattelussa 1976

Käyhkön panos 1940–1960-lukujen populaariviihteeseen oli monitahoinen ja merkittävä, vaikkei hän omannutkaan samanlaista hurmuri- tai sankarikarismaa kuin samaan ikäluokkaan kuuluneet Olavi Virta tai Tapio Rautavaara. Laulajana, säveltäjänä ja tekstittäjänä Käyhköllä oli useita nimimerkkejä, muun muassa Justeeri, K. Kirsi, Erkki Eräs, Vanha vaari ja K. Raikko, joista puhutaan myös Aarre Elon hänestä vuonna 1976 tekemässä haastattelussa. Asianomaisen omasta mielestä paras nimiväännös oli kuitenkin kansan keskuudessa kiertävä "Käykö Keuhko". Moninimisen ja monitoimisen viihdyttäjän rankin vaihe elämässä oli eläkkeelle jääminen, 60-vuotias työjuhta tunnustaa juhlaohjelmassaan.

Ossi Walliuksen vuonna 1971 tekemässä radiohaastattelussa Käyhkö muistelee uransa vaiheita. Hän teki pitkän päivätyön myös Yleisradiossa radioteatterin näyttelijänä ja Suomen television toimittajana.

Julkiset esiintymiset alkoivat rumpalina Jazz Havaij-yhtyeessä 1930-luvulla. Orkesterit vaihtuivat toisiksi ja rummutkin kitaraan. Kolmikymmenluvun lopulla Käyhkö lauloi ensi kertaa levylle, säestäjänään maineikas Dallapé, jonka riveissä syntyi mm. joukko sotien ajan iskelmiä, monet niistä omia sävellyksiä K. Raikon nimellä.

Kipparikvartetista, joka koottiin vuonna 1950 elokuvaan Kaunis Veera, tuli vuosikausiksi Käyhkön keskeinen työtiimi. Korkeatasoisista laulajista kootun ryhmän pääpaino oli hänen mielestään huumorissa, mutta sen ohjelmisto käsitti myös lastenlauluja, kansanlauluja ja taidemusiikkia. Käyhkö tuotti 1960-luvulla tv-sarjan Kotikunnailta, jossa Kipparit nähtiin milloin missäkin eksoottisissa vetimissä kaukomaiden laulujen parissa.

Humoristiset esitykset sopivat luontaisesti Käyhkön myhäilevään hahmoon. Vanhan vaarin salanimellä laulettu vauhdikas swingi Tuu-tuu tupakkaralli ylistää suruttomasti nikotinismin ihanuuksia. Justeerin nimellä sävelletyssä Iskias-tangossa tanssikavaljeeri selittää partnerilleen jäykän askelluksensa syitä.

Näyte Erkki Erään repertoaarista ei kuulu huumorilaulujen luokkaan, mutta se on mielenkiintoinen harvinaisuus, koska Hyvää yötä, Irene (Goodnight, Irene) lienee ensimmäinen suomalainen käännösversio amerikkalaisen folklegendan Lead Bellyn kappaleista.

Lystikkäisiin rooleihin helposti taipuva laulaja oli kuitenkin enemmän kuin kotonaan myös "vakavamman" materiaalin parissa. Takana oli oopperaopintoja, ja hän toteutti taidemusiikillista minäänsä monissa radio-ohjelmissa. Ja vakavuutta toisessakin mielessä: monet hänen suosituimmista omista laulelmistaan säteilivät surumielistä nostalgiaa. Koomisuus ja tunnelmallisuus viettivät Kauko Käyhkön taiteessa sopuisaa rinnakkaiseloa.

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto