Hyppää pääsisältöön

Puubisnestä Antwerpenista

Flanderista lähtöisin oleva Ensemble Houthandel on laadukas puhallinkvintetti, jonka toinen CD-levy keskittyy englantilais-amerikkalaiseen musiikkiin 1900-luvulta. Se on myös yksi monista nuorten, taitavien muusikoiden kamariyhtyeprojekteista, jonka täytyy eläkseen ja pärjätäkseen jatkuvasti porautua pintakerroksia syvemmälle ja keksiä uusia jekkuja. Viisikko vaikuttaa onnistuvan pyrkimyksissään uudella levyllään, joka ei nimestään huolimatta mene lainkaan puihin.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Kun jousikvartetti alkaa suunnitella uutta levyä, kysymys kuuluu, tehdäänkö taas yksi levyllinen vaikkapa Haydnin, Bartókin tai Shostakovitshin kvartettoja? Vai pitäisikö tehdä jotain innovatiivisempaa?

Moista ongelmaa ei ole puhallinkvinteteillä, puupuhaltimien vastineella jousikvarteteille. Käyrätorvella vahvistettu neljän eri puupuhaltimen kokoonpano on toki tunnettu jo parin sadan vuoden ajan, mutta eipä sen ohjelmisto kovin leveäksi ole päässyt kehittymään. Niinpä puhallinkvintetin on oltava innovatiivinen, ainakin jossain määrin.

Sellainen on ainakin antwerpeniläislähtöinen Ensemble Houthandel, joka on kymmenen toimintavuotensa aikana erikoistunut visuaalisuutta, pukuja, koreografiaa ja näyttämöohjausta hyödyntäviin projekteihin. Toisen levynsä nyt tehnyt kokoonpano on yksi monista nuoren polven kamarimusiikkiryhmistä. Erottuakseen toinen toistaan parempien kokoonpanojen on aina keksittävä jotain erityistä. Houthandel on suomeksi meille tuttua bisnestä, puukauppaa, ja ihan kivasti ryhmä onkin nikkaroinut vetävän ohjelman englantilais-amerikkalaisella ohjelmalla.

Leonard Bernstein, Samuel Barber ja George Gershwin ovat toki luotettavia nimiä—tosin vain Samuel Barberin Summer Music vuodelta 1956 on alkuperäiskappale puhallinkvintetille. Robert Muczynski ja Malcolm Arnold ovat vähän tuntemattomampia suuruksia, tosin tuttuja monille puhallinsoittajille. Yhtä kaikki levyn teokset on oivallisia väritutkielmia viiden hyvin erivärisen soittimen ryhmälle, ja niissä on riittävästi tyylillistä vaihtelua sekä painon vaihtumista vakavasta kevyeen.

Ensemble Houthandelin soitosta ei puutu värikkyyttä eikä rytmistä tarkkuutta, ei liioin huumoriakaan, joka on melkeinpä pakollinen osa niinkin omituisen kokoonpanon kuin puhallinkvintetin musisointia. Jos jotain kritisoisin, niin ajoittaista fokuksen puutetta korkeammissa puissa—toisaalta, äänitys on tehty läheltä, mikä tuo kuuluville Houthandelin, siis sen puupuuhan, kaikissa sävyissään.

”Ensemble Houthandel: Into the woods”. - Leonard Bernstein (sov. Don Stewart): Candide-alkusoitto. Samuel Barber: Summer Music op. 31. Robert Muczynski: Puhallinkvintetto op. 45. Malcolm Arnold: Three Shanties. George Gershwin (sov. Bill Holcombe): valikoima oopperasta Porgy and Bess. - Ensemble Houthandel. (Navis Classics, NC15006)

Kuuntele Uudet levyt 1.4.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.