Hyppää pääsisältöön

Satuhäät - nuoruuden rakastetut löytävät toisensa uudelleen

Essi ja Allu
Essi ja Allu Satuhäät

Vuosikymmenet uinunut rakkauden taimi puhkeaa kukkaan, kun toistensa ensirakkaudet, 45- ja 46-vuotiaat Essi Pulkkinen ja Ari “Allu” Kalliokoski vihitään heinäkuussa kotimaisemissaan Virroilla.

Essillä ja Allulla on aiemmista suhteistaan yhteensä kuusi lasta, joista Essin 9-vuotias Tatu-poika asuu parin kanssa. Essi suorittaa kaupallisen alan opintoja ja on saanut mieluisan kesätyön. Urheilullinen Allu on opiskellut lähihoitajaksi ja työskentelee vanhustenhoidon parissa.

Essi ja Allu
Essi ja Allu Satuhäät

Essin ja Allun tarina alkoi koulussa Saarijärvellä. He seurustelivat pari vuotta, mutta teinilempi tuli tiensä päähän. Elämä kuljetti heidät eri suuntiin, eikä onnikaan aina hymyillyt. Kun sitten kehittyi ilmiö nimeltä sosiaalinen media, sai pari jälleen kosketuksen toisiinsa. Alkoi seurustelu, joka johti kihlautumiseen ja Alluun muuttoon Virroille.

Allu joutui työttömäksi. Tilanteeseen turhautuneena hän oli jo monesti palaamaisillaan takaisin Saarijärvelle, mutta Essi oli asiasta toista mieltä. Kun mies sitten sai vakituisen työpaikan, loksahtivat palaset kohdalleen ja pari päätti avioitua.

Essi ja Allu
Essi ja Allu Satuhäät

Hääpäivänä juhlatunnelma on katossa, kunnes paikalle ilmestyy kutsumattomia vieraita. Päättäväinen ja ronski Allu saa tilanteen laukeamaan, eikä sen jälkeen enää mikään estä hauskanpitoa, kun nuoruuden rakastetut ovat jälleen yhdessä.

Kommentit
  • Satuhäät - nuoren mormoniparin ensirakkautta ja bikinifitness-haaveita

    Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen juhlivat Imatralla

    Marraskuinen kylmä ja kostea ilta ei varjosta nuorta onnea, kun toistensa ensirakkaudet, mormonitemppelissä avioliittoon vihityt, 24-vuotiaat Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen, juhlivat häitään Imatralla. Iloisen ja vilkkaan nuorenparin ”Talven ihmemaa” -teemaiset juhlat pidetään Vuoksenniskan työväentalolla: vihkimiseremonian juhlapaikalla suorittaa Janitan isoisä.

  • Satuhäät- toinen kerta ja tuplaraskaus toden sanovat

    Jenna Pöyry ja Jukka-Pekka Koukkari saavat toisensa Kemissä.

    Heinäkuinen kesäpäivä hohtaa hellivää lämpöä ja rakkautta, kun 24-vuotias Jenna Pöyry ja vuotta vanhempi Jukka-Pekka Koukkari vihitään avioliittoon Kemin kirkossa. Hääjuhla vietetään Ravintola Tervolahovissa Tervolassa Kemijoen varrella.

  • Satuhäät - montako vierasta pieniin häihin lopulta tulee?

    Satu Korhonen ja Miska Salminen solmivat avioliiton Jämsässä

    Heinäkuinen lauantai säteilee onnea, kun 37-vuotias leipomotyöntekijä Satu Korhonen ja 31-vuotias rekkakuski Miska Salminen sanovat toisilleen tahdon Jämsän kirkossa. Hehkuvan parin pienimuotoista hääjuhlaa vietetään Ravintola Hirvikartanon tiloissa Jämsässä.

  • Satuhäät - perinteitä kunnioittaen avioon

    Reelika Vaino ja Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulassa

    27-vuotias Reelika Vaino ja kaksi vuotta vanhempi Tuomas Rämänen sanovat tahdon Karstulan kirkossa kuulaimpaan ruska-aikaan. Hääjuhlaa vietetään noin sadan sukulaisen ja ystävän voimin paikallisella nuorisoseurantalolla.