Hyppää pääsisältöön

Tiikerivanhempi on valmis uhraamaan jopa urheilevan lapsensa terveyden

Päivi Berg
Päivi Berg Kuva: Yle futisvanhemmat

"Tutkijana huomaan tulleeni ikään, jossa yhä useammin ensimmäinen ajatus verbalisoituu toteamukseksi: "Silloin kun minä olin nuori…". Niinpä aloitan muistelemalla 1980-lukua, aikaa jolloin olin itse lapsi ja nuori."

Kuljin liikuntaharrastuksiin kavereiden kanssa bussilla. Lyhyen futisurani aikana treenit olivat läheisen koulun kentällä. Peleihin mentiin jonkun vanhemman tai valmentajan kyydillä – muutama aktiivivanhempi vastasi lähes aina kuskauksesta.

Kun 1990-luvulla perustimme parikymppisten kavereiden kanssa urheiluseuran, hoidettiin kaikki omatoimisesti pienen seura-aktiivi joukon voimin. Vanhempien läsnäolo harjoituksissa oli säännön sijaan harvinainen poikkeus, sillä se ei tuohon aikaa kuulunut osaksi harrastuskulttuuria.

Harrastamisen hinta oli niin alhainen, että se tuskin vastasi normiperheen arkipäivän kauppakassin arvoa.

Poikkeuksena olivat kisamatkat, joihin värvättiin aika ajoin vanhempia kuskeiksi. Kerran vuodessa järjestimme harrastajien kanssa vanhemmille ja muille perheenjäsenille tapahtuman, jossa oli pienimuotoista varainkeruuta ja seuran markkinointia. Ainakin muistikuvissani vanhemmat olivat mielissään oma-aloitteisuudestamme ja varsin tyytyväisiä omaan sivurooliinsa. Harrastamisen hinta oli niin alhainen, että se tuskin vastasi normiperheen arkipäivän kauppakassin arvoa.

Jotain todella kummallista liikunnan harrastamiselle on tapahtunut sitten omien nuoruusvuosieni. Helsingin Sanomat kirjoitti 1.3.2016 brittitutkimuksesta, jossa käsiteltiin niin sanottuja ”tiikerivanhempia”. Käsitteellä viitattiin niihin vanhempiin, jotka painostavat lastaan menestymään liikuntaharrastuksessa.

Erityisen vahva yhteys "tiikerivanhemmilla" oli nuorten doping-myönteisempiin asenteisiin.

Itse tutkimuksessa käsiteltiin nuorten perfektionismia, virheiden pelkoa, valmentajan taholta tulevaa painetta ja vanhemmuutta. Erityisen vahva yhteys "tiikerivanhemmilla" oli nuorten doping-myönteisempiin asenteisiin. "Hinnalla millä hyvänsä" -ajattelu näyttää siis tarttuvan vanhemmilta lapsille varsin varhain.

Tiikerivanhemmuus on tuttua myös Suomessa. Sitä näkee jokaisen liikuntapaikan tai kentän laidalla, jossa lapset ja nuoret kisaavat. Itse olen tutustunut ilmiöön tehdessäni tutkimusta lasten ja nuorten liikunnan harrastamisesta urheiluseuroissa havainnoinneiden ja haastatellen.

Pelkistäen vanhempien tavoitteet jälkikasvunsa suhteen jakautuvat kahtia. Heihin, joille harrastus on investointi lasten tulevaisuuteen ja heihin joille lasten harrastus on mukavaa ajanvietettä lapselle ja itselle. Näiden ryhmien välille syntyy usein ristiriitoja. Konfliktien aiheina ovat muun muassa harrastamisen tavoitteet – pitääkö harrastuksessa oppia teknisiä taitoja ja tulla siinä ”hyväksi”, vai saada kavereita ja oppia sosiaalisia taitoja.

Jalkapallossa "tiikerivanhempien" ja "ajanvietevanhempien" välisissä väännöissä kiistellään esimerkiksi harjoitusmääristä, valmentajalta vaadittavasta kompetenssista, tasoryhmistä ja toiminnan kilpailullisuudesta.

Toisistaan poikkeavia näkemyksiä vallitsee myös siitä, milloin lapsen pitäisi itse oppia huolehtimaan varusteistaan ja harjoituksiin kulkemisesta, onko lapsen harrastus koko perheen projekti, kenellä on vastuu lasten kuskaamisesta ja millainen on vanhempien velvoite osallistua vapaaehtoistyöhön.

Edellinen on palautettavissa vanhemmuuden peruskysymykseksi siitä, mitä lasten toivotaan liikuntaharrastuksessa oppivan. Tiikerivanhemmat olettavat kovan vaatimustason ja pärjäämisen tuottavan sellaisia pääomia, joista on tulevaisuudessa hyötyä. Ajanvietevanhemmat puolestaan pitävät lasten ja nuorten liikuntaa osana iänmukaista kasvamista ja mukavaa sosiaalista yhdessäoloa.

Näiden kahden intressin sovittaminen liikunnan kansalaisjärjestötoimintaan on iso haaste – ottamatta tässä kantaa kummankaan vanhemmuuden puolesta.

Hinta sulkeekin kasvavan osan lapsista ja nuorista ulkopuolelle, sillä tiikerivanhempien ääni vaikuttaa olevan se kaikkein kantavin.

Ohjattu harrastaminen kilpailullisin päämäärin ja kovin menestystavoittein on kallista. Hinta sulkeekin kasvavan osan lapsista ja nuorista ulkopuolelle, sillä tiikerivanhempien ääni vaikuttaa olevan monessa seurassa se kaikkein kantavin. Myöskään huipuksi tulemisen kannalta varhaisesta hampaat irvessä kisaamisesta ei ole mitään hyötyä, kuten Salasuo ja kumppanit Huippu-urheilijan elämänkulku -teoksessaan osoittavat.

Liikunnan kansalaistoiminnan johtoajatus on perinteisesti ollut kansalaiseksi kasvaminen, liikunnassa ja sen avulla. Tämä ajatus on myös liikuntalain perusta.

Jos itselläni ja kavereillani oli aikanaan mahdollisuus nauttia kansalaistoiminnan kasvatuksellisesta annista, niin miten on niiden lasten ja nuorten laita, joiden vanhemmilla ei ole 2010-luvulla taloudellisia resursseja antaa lastensa kasvaa liikunnassa ja liikunnan avulla kansalaiseksi.

Tässä onkin pallo, jonka syötän vanhempien pohdittavaksi: Onko lapsen liikuntaharrastus vanhempien kasvatusväline, kuten tiikerivanhemmat sen näkevät, vai ajanvietevanhempien ajattelemaa lasten ja nuorten iänmukaista hauskanpitoa, jonka oheistuote on sosiaalisten ja liikunnallisten taitojen kehittyminen?

Päivi Berg

Berg työskentelee Nuorisotutkimusverkostossa erikoistutkijana. Vuosina 2016-2017 hän on mukana Ajolähtö: nuoret aikuiset uuden työn markkinoilla -hankkeessa.

Kommentit
  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Futisvanhemmat

  • "Halusin antaa Eetulle mahdollisuuden palata Suomeen"

    Futismutsi tarjosi pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen.

    Futismutsi Espanjassa Susan Wicklund ei halunnut olla tiikerivanhempi. Espanjan stressaava jalkapallokulttuuri sai hänet miettimään poikansa Eetun elämää, ja hän päätti tarjota pojalleen mahdollisuutta palata Suomeen. Poika kokeili treenejä suomalaisessa seurassa, ja sai tehdä itse päätöksensä. Mitä poika valitsi? Ja miltä se tuntui äidistä?

  • Tutkija Berg: "Sosiaaliset jalat ohjaavat harrastuksia"

    Tutkija Päivi Berg tutkii mikä vetää nuoret harrastuksiin.

    "Valtaosalle tutkimistani tytöistä ja pojista merkittävää liikuntaharrastamisen aloittamisessa oli, että kaveri oli houkutellut heidät mukaan: sosiaaliset jalat olivat vetäneet heidän harrastuksen pariin." Tutkija Päivi Berg kirjoittaa siitä mikä vetää nuoret harrastusten pariin.

  • Atik: "Jalkapallo on opettanut ymmärtämään erilaisuutta"

    Futista pääsarjatasolla kolmessa sukupolvessa.

    Atik Ismail on nähnyt vuosikymmeniä futismaailmaa: "Jalkapallo on opettanut minulle yhteisöllisyyttä, oikean ja väärän, hyvän ja pahan erottamista toisistaan." Atik kirjoittaa muistojaan ja kertoo niistä kahdella videolla.

  • "Jokavuotinen pudotuskilpailu stressaa lapsia ja vanhempia"

    Futismutsi Espanjassa kertoo miten joukkueisiin karsitaan.

    Joka vuosi espanjalaisjoukkueisiin pyritään uudestaan ja paikoista kilpaillaan verisesti: "Selittämättä millään tavalla, ilman sanoja, sormi osoittaa ettet ole tervetullut tähän yhteisöön."

  • Tässä Ojaloiden sukusalaisuus: mokkapalojen resepti!

    Lisää oma reseptisi kommentteihin :)

    Futisvanhempien Vierumäen turnauksen kioskivastaavat, Ojalat, leipovat suussa sulavia mokkapaloja. Ja kauppa käy erinomaisesti. Nyt Kati Ojala paljastaa tähän asti suvussa kulkeneen salaisen reseptin! Sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa ja tiistaisin TV1:llä klo 20.

  • "Voiko futarilla olla muuta elämää kuin jalkapallo"

    Futismutsi Espanjassa vertailee Suomea ja Espanjaa.

    Futismutsi Espanjassa yrittää löytää tasapainon: "Eetu pelaa futista tavoitteenaan ammattilaisuus. Aika ajoin noin korkealle asetettu tavoite saa pelaajan hermot ja voimavarat koetukselle. Silloin on vanhempien tehtävä muistuttaa siitä ettei jalkapallo ole ihan niin vakava asia kuin se välillä tuntuisi olevan."

  • Tutkija Berg: "Äidit leipovat mokkapaloja, isät valmentavat"

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien roolia junnu-urheilussa

    Tutkija Päivi Berg pohtii vanhempien sukupuolirooleja junnu-urheilun seuratoiminnassa. "Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, miksi lähes aina on niin, että poikia valmentaa mies ja tyttöjä nainen tai mies? Entä oletko junioritapahtumissa nähnyt pelkästään isien pyörittämää buffettia, ellei ole kysymys makkarakojusta?"

  • Juha Itkonen: Vanhemmat eivät voi valita lapsensa harrastusta

    Kirjailija Itkonen on tyytyväinen tanssivanhempi.

    Kirjailija Juha Itkonen kadehtii futiskulttuuriin kasvaneita äijiä, mutta antaa lapsilleen vapauden valita: "Poikani on innostunut. Hän oppii. Se on kaikkein tärkeintä, paljon tärkeämpää kuin se, olenko minä futisvanhempi vai tanssivanhempi."