Hyppää pääsisältöön

Norppa Taskisen dokumentit paljastavat hylkeiden salattua elämää

Luontokuvaaja Juha Taskinen on yksi Suomen näkyvimmistä saimaannorpan suojelijoista ja puolestapuhujista. Työ hylkeiden kanssa on tuonut Taskiselle lisänimen: hänet tunnetaan myös Norppa Taskisena. Taskisen kuvaamat luontodokumentit näyttävät saimaannorppien ja harmaahylkeiden salattua elämää. Suloisten pullukoiden maailma on toisinaan myös armoton ja vaarallinen.

Hiljainen lumipeite alkaa rakoilla. Lunta sortuu pienen kolon ympäriltä, kuuluu pärskähdys, aivan kuin nuhaisen nenän korahdus. Saimaannorppa se vain on tullut haukkaamaan happea jään alta.

Juha Taskisen dokumentti Jäätä rakastavat (2011) on mielenkiintoinen ja vaikuttava vierailu erään Suomen uhanalaisimman eläimen elämään. Perustietojen lisäksi dokumentissa kuullaan Norppa Taskisen omia sykähdyttävimpiä muistoja hänen kohtaamisistaan Saimaan hylkeen kanssa.

Saimaannorpan kuutti Juha Taskisen dokumentissa Jäätä rakastavat (2011)
Jäälle syntynyt saimaannorppa on suojaton. Saimaannorpan kuutti Juha Taskisen dokumentissa Jäätä rakastavat (2011) Kuva: Yle kuvanauha saimaannorppa,hylkeet
Saimaannorpan kuutti veden alla kuvattuna Juha Taskisen dokumentissa Jäätä rakastavat (2011)
Saimaannorppa on niin sopeutunut veteen, että se voi jopa torkkuu siellä. Saimaannorpan kuutti veden alla kuvattuna Juha Taskisen dokumentissa Jäätä rakastavat (2011) Kuva: Yle kuvanauha saimaannorppa,hylkeet
Juha Taskinen soutaa Saimaalla dokumentissa Jäätä rakastavat (2011)
Juha Taskinen on tehnyt paljon hylkeiden hyväksi. Juha Taskinen soutaa Saimaalla dokumentissa Jäätä rakastavat (2011) Kuva: Yle kuvanauha Juha Taskinen,soutu,veneily,Saimaa,Kesäsää

Uhanalaisen saimaannorpan suurin uhka on Saimaalla lomailevien mökkiläisten verkkokalastus. Ammattikalastajat käyttävät enimmäkseen hylkeille vaarattomia avorysiä, nuottia ja trooleja, jotka ovat myös tehokkaimpia. Lomalaisten tulisi käyttää mieluummin nielurajoittimella varustettuja katiskoja, joiden sisälle hylkeet eivät mahtuisi uimaan.

Jäätä rakastavat -dokumentissa tavataan mökkiläinen, joka kertoo kuinka eräänä aamuna hänen ja hänen miehensä kalastusverkosta löytyi kuollut hylje.

Kyllä tätä kauan sulattelee ja miettii, pitäisikö lopettaa koko verkkokalastus.― mökkiläinen

Verkkokalastuksen rinnalla toinen saimaannorppia kohtaava uhka on ilmaston lämpeneminen. Saimaannorpat pesivät lumen alle kaivamissaan pesäkoloissa. Jos lunta ei ole pesätarpeeksi, synnyttää emä kuuttinsa jäälle. Avojäällä kuutti on vaarassa, kun sillä ei ole lumen antamaa lämpösuojaa. Kettu voisi napata jäällä nukkuvan kuutin.

Taskinen muistaa elävästi ensimmäisen kuutin, jonka näki syntyneen jäälle. Pieni karvapallo ulisi, värisi kylmästä ja räpiköi vaivalloisena jään päällä. Etutassuillaan se kaiveli itselleen suojapoteroa jään päällä lepäävästä ohuesta lumikerroksesta. Siitäkin huolimatta, että sen emä palasi aina kalastusretkiltään sitä imettämään, rääpäle jäi kovin pieneksi. Tapahtuma sai Taskisen miettimään, voisiko ihminen auttaa norppia vähälumisina talvina.

Vuonna 2010 Taskinen olikin mukana tekemässä historiallista koetta, jossa norpille rakennettiin tekokinoksia niiden synnytysalueille. Tutkijoiden iloksi hylkeet hyväksyivät ihmisten kasaamat kinokset. Ihminen todella voisi auttaa norppia ilmastonmuutoksen kurimuksessa.

Harmaahylje on Itämeren terveystarkastaja

Vaikka Juha Taskinen tunnetaan erityisesti työstään saimaannorpan hyväksi, ovat muutkin hylkeet hänelle tärkeitä. Harmaahylkeen laulu -dokumentissa (2004) hän seuraa Saarenmaalla eläviä harmaahylkeitä eli halleja. Dokumentissa Taskisen kanssa halleja tutki Viron “hyljemies” Mart Jüssi.

Harmaahylje on ollut yksi syy siihen, miksi ihminen on aikoinaan Itämeren alueelle muuttanut. Hyödyke-eläimestä halli muuttui haittaeläimeksi, koska se on vaikeuttanut alueen ammattikalastajien elinkeinoa. Dokumentissa kalastaja Klaus Berglund kertoo, että hallit tyhjentävät hänen rysiään joka toinen päivä.

"Mä joudun hylkeitä ampumaan, jotta mun perhe pysyis leivissä", Berglund sanoo.

Rähjääntynyt hallikuutti Juha Taskisen dokumentissa Harmaahylkeen laulu (2004)
Jos kuutti ei leimaudu emoonsa ensimmäisen vuorokauden aikana, emo hylkää kuutin. Rähjääntynyt hallikuutti Juha Taskisen dokumentissa Harmaahylkeen laulu (2004) Kuva: Yle kuvanauha halli (hylkeet),hylkeet,poikanen,rannat,merivesi
Harmaahylje kuuttinsa kanssa Juha Taskisen dokumentissa Harmaahylkeen laulu (2004)
Sokea albiinohylje pärjää luodolla herkkien viiksiensä ansiosta. Harmaahylje kuuttinsa kanssa Juha Taskisen dokumentissa Harmaahylkeen laulu (2004) Kuva: Yle kuvanauha hylkeet,halli (hylkeet),poikanen,merenrannat
Hallikuutti Juha Taskisen dokumentissa Harmaahylkeen laulu (2004)
Öljytarhat hallien turkissa eivät ole niille vaarallisia. Hallikuutti Juha Taskisen dokumentissa Harmaahylkeen laulu (2004) Kuva: Yle kuvanauha hylkeet,halli (hylkeet),hylkeenpoikanen

Itämeren jäätilanne on halleille yhtä tärkeä kuin Saimaan jää saimaannorpille. Leutoina talvina hallit poikivat saarille tai luodoille, joilla kuuttien elinennuste on heikompi kuin jäälle syntyneiden. Saarilla on usein niin ahdasta, ettei kaikille riitä elintilaa. Tungoksessa taudit leviävät helposti ja kuutit joutuvat toisinaan eroon emoistaan.

Tällaisella halleja kuhisevalla saarella paljastuukin suloisten hylkeiden julma maailma. Dokumentissa nähdään pienen kuutin sydäntäsärkevää kamppailua, kun se etsii kadotettua emäänsä. Vaikeroiden se räpiköi julmasti lainehtivassa ranta-aallokossa. Jos se ei löytäisi emoaan, se todennäköisesti kuolisi.

Niin kauan kuin ravintoketjun yläpäässä oleva harmaahylje pystyy lisääntymään ja elämään täällä, on Itämerellä toivoa säilyä elävänä, elämästä rikkaana merenä.

Itämeren saasteet ovat toinen merkittävä uhka halleille. Öljytahrat kuuttien turkissa eivät ole vaarallisia, mutta jos imettävän emän nisään joutuu öljyä, imevä kuutti sairastuu tai jopa kuolee.

Erityisesti 1960–1970-luvuilla Itämeri oli todella huonossa kunnossa, ja se heijastui heti harmaahylkeisiin. Ne söivät myrkyllisiä kaloja, mistä niille alkoi tulla lisääntymisongelmia. Hallien huonon kunnon johdosta ihmiset tajusivat myös Itämeren huonon tilan. Harmaahylje onkin aivan kuin Itämeren terveystarkastaja. Dokumentin selostaja summaa:

“Niin kauan kuin ravintoketjun yläpäässä olevan harmaahylje pystyy lisääntymään ja elämään täällä, on Itämerellä toivoa säilyä elävänä, elämästä rikkaana merenä.”

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto