Hyppää pääsisältöön

Tämä suomalaisnainen selvitti väitöskirjaansa varten Nickelbackin vihaamisen syyt – ja se ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen

Nickelback-viha johtuu tohtoriopiskelija Salli Anttosen analyysin mukaan yhtyeen epäautenttisuudesta – ei siitä, että musiikki olisi huonoa.

Nickelback, tuo maailman vihatuin yhtye. // Kuva: www.facebook.com/Nickelback

Kuinka moni suomalaisopiskelija voi sanoa, että hänen tekemisensä on ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen?

30-vuotias Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelija Salli Anttonen voi.

Salli Anttonen on nyt Nickelback-asiantuntija. // Kuva: Salli Anttonen

Aprillipäivänä BuzzFeedin – joka on yksi maailman suurimmista uutissivustoista – Kanadan-toimitus teki jäynän ja vaihtoi kaikki uutisensa koskemaan kanadalaista Nickelback-yhtyettä. Tuolloin BuzzFeedin toimittaja Graig Silverman löysi netistä Anttosen tekemän analyysin, joka käsitteli syitä Nickelbackin, tuon maailman vihatummaksikin kutsun yhtyeen, vihaamiselle.

Samana päivänä Anttonen sai Silvermanilta viestin Facebookissa. BuzzFeed halusi haastatella suomalaisopiskelijaa.

- Se oli tosi iso yllätys. Luen BuzzFeediä paljon, joten tuntui ihan epätodelliselta. Yleensä akateemiset julkaisut jäävät akateemisen maailman sisälle, Anttonen sanoo YleX:lle.

Maailman vihatuin – mutta erittäin suosittu

Rock- ja grungebändiNickelbackon todennäköisesti maailman vihatuin bändi. Sen huomaa esimerkiksi tällaisista tapauksista:

Yhtye hävisi suosiossa suolakurkkupönikälle. Facebookin luodulla ryhmällä ”Can this pickle get more fans than Nickelback” eli ”Saako tämä suolakurkku enemmän tykkäyksiä kuin Nickelback” oli vuonna 2010 noin 50 000 tykkääjää enemmän kuin itse yhtyeellä.

Yhdysvaltalaismies tempaisi ja kuunteli yhtäjaksoisesti 168 tuntia Nickelbackin tuotantoa hyväntekeväisyyden nimissä. Mies yllättyi saatujen lahjoitusten suuresta määrästä.

Nickelback voitti ensimmäistä kertaa NME Awardsissa maailman huonoimman bändin palkinnon jo vuonna 2003. Yhtye oli ehdolla myös tänä vuonna, mutta joutui taipumaan australialaiselle 5 Seconds of Summerille.

Nickelback voitti ensimmäistä kertaa NME Awardsissa maailman huonoimman bändin palkinnon jo vuonna 2003.

Eivät kaikki Nickelbackiä kuitenkaan vihaa. Vaikka vuonna 1995 perustettua bändiä on vuosien aikana pilkattu rankasti, se on ollut tasaisen suosittu aina 2000-luvun alusta saakka: yhtye on muun muassa voittanut How You Remind Me -kappaleella Billboard Music Awardsin Vuoden kappale -palkinnon vuonna 2002 sekä People’s Choise Awardsissa Vuoden yhtyeen palkinnon vuonna 2007.

How You Remind -kappaletta on kuunneltu Spotifyssä yli 85 miljoonaa kertaa. Se on viisi miljoonaa kuuntelukertaa enemmän kuin Tungevaag & Raabanin supersuositulla Samsara-kappaleella. Ja 79 miljoonaa kuuntelukertaa enemmän kuin Cheekin Sä huudat -kappaleella.

Silti me kaikki olemme kuulleet, että Nickelback on maailman vihatuin ja huonoin bändi.

Anttonen ihmetteli, miksi Nickelback-viha on niin silmitöntä ja innokasta. Niinpä hän päätyi tekemään osana väitöskirjaansa analyysin siitä, miksi Nickelback on musiikkikriitikkojen sekä monien ihan tavallisten musadiggareiden sylkykuppi.

Sävellykset ovat hyviä, mutta…

Anttonen selvitti, kuinka Nickelbackia on käsitelty suomalaisissa valta- ja musiikkimedioiden arvosteluissa vuosina 2000–2014.

Ja eihän käsittely kovinkaan positiivista ole ollut; päinvastoin. Anttosen mukaan bändin dissaaminen ei eri arvostelujen mukaan johdu yleensä siitä, että Nickelbackin musiikki olisi huonoa: vain harvoissa arvioissa laulua tai vaikka kitarasooloja pidettiin epävireisinä tai epäpuhtaina.

- Viha johtuu aika pitkälle siitä, että yhtyettä ei pidetä uskottavana, Anttonen kertoo.

Joissain arvioissa mainitaan, että Nickelback soittaa liian radioystävällistä musiikkia ollakseen uskottava rock- tai grungebändi. Nickelbackia kuunnellessa ei koe vaaran tunteita, jotka usein kuuluvat bändin edustamaan musiikkityyliin. Lisäksi Nickelbackin balladien on sanottu itkettäneen kuuntelijoita vain siksi, että ne ovat niin teennäisiä, eivät liikuttavia.

Salli Anttonen kävi läpi muun muassa Soundin, Nytin, Rumban, Helsingin Sanomien sekä Nuorgamin artikkeleita ja arvosteluja Nickelbackista. // Kuva: Salli Anttonen

Ehkäpä juuri näiden syiden vuoksi suomalaiset musiikkimediat ovat antaneet Nickelbackin albumeille yleensä vain yhden tähden.

Mutta mitäpä tähtien määrä merkkaa, jos kappaleita kuitenkin luukutetaan: vuonna 2012 yhtyeen kappale When We Stand Together oli yhdeksänneksi myydyin ulkomaalainen sinkku Suomessa.

Voiko kyse sittenkin olla siitä, että musiikkikriitikot ja musiikinkuluttajat korostavat omaa musiikkimakuaan haukkumalla oikeasti menestyksekästä yhtyettä, joka tekee musiikkia omalla, joidenkin mielestä hieman tylsällä tavallaan?

- Yhtyeen haukkuminen on osittain muodikasta ja sillä pönkitetään omaa asemaa, Anttonen sanoo ja jatkaa:

- Sillä yritetään ostaa autenttisuutta itselleen, olipa sitten kriitikko tai kuuntelija.

Nickelback, tuo autenttisen musiikin vastakappale

Yksi musiikkilehdistön tehtävistä on toimia portinvartijana. Kriitikoiden ja musiikkitoimittajien tehtävänä on kertoa, mitä musiikkia kannattaa kuunnella ja mitä ei.

Analyysiä tehdessään Anttonen havaitsi, että jotta kriitikot voisivat määritellä, mitkä bändit ovat hyviä, tarvitaan joku vastakappale, joilla ”oikeasti hyvien" bändien autenttisuus tuodaan esille.

- Tämä vastakappale on usein Nickelback, Anttonen sanoo.

Vastustava puhetapa purkaa perinteistä rock-elitististä musiikkimakua, jonka mukaan esimerkiksi Yön levyn omistaminen olisi noloa

Toisaalta Anttonen kuitenkin kertoo yllättyneensä siitä, että vaikka monissa arvosteluissa Nickelbackia tylytettiin, osa kriitikoista kuitenkin antoi luvan yhtyeen kuuntelulle. Anttosen mukaan tämä ns. vastustava puhetapa purkaa perinteistä rock-elitististä musiikkimakua, jonka mukaan esimerkiksi Yön levyn omistaminen olisi noloa.

- Virkistävää, että tätä on olemassa, jotta ollaan vapaampia tykkäämään sellaisesta musiikista kuin itse haluaa.

Vihaako myös analyysin tekijä yhtyettä?

Ennen analyysiä Anttonen tiesi vain yhtyeeltä How You Remind Me -kappaleen. Nyt hän on Nickelback-asiantuntija, joka saattaa mennä yhtyeen Suomen-keikalle ensi syyskuussa. Anttonen sanoo, että analyysin työstön aikana oli sellaisia päiviä, että hän halusi kuunnella joitain Nickelbackin kappaleita myös vapaa-aikanaan.

Ja saipa yhtyeen Lullaby-balladi hänet jopa kyyneliin – eikä se johtunut kappaleen teennäisyydestä, vaan kauniista tarinasta.

- Vaadittiin hiukan kuuntelukertoja, mutta eräänä päivänä väsyneenä työhuoneessani näin kävi.

Anttosen analyysi julkaistiin maaliskuussa isobritannialaisessa Metal Music Studies -julkaisussa.

Katso tästä BuzzFeedin kirjoittama artikkeli.

Lue myös:

Poliisi varoittaa ihmisiä Nickelback-yhtyeen vaaroista

Mies aikoo kuunnella Nickelbackia 168 tuntia putkeen – hyväntekeväisyyden nimissä

Älä mainitse Nickelback-bändin nimeä Yhdysvalloissa – voit joutua putkaan