Hyppää pääsisältöön

Veroparatiisien sisäänheittäjä

Salama iskee Panama Cityyn
Salama iskee rakennukseen Panama Cityssä. Salama iskee Panama Cityyn Kuva: EPA/MARCOS DELGADO panama, panama city, salama

Veroparatiisivuodon keskipisteenä oleva panamalainen lakiyritys Mossack Fonseca on yksi maailman suurimmista yritystehtaista.

Mossack Fonsecaa on jo pitkään epäilty liiketoimista vähintään laillisen ja laittoman välimaastossa. Nyt julkisuuteen tulleet asiakirjat vähintäänkin vahvistavat nämä epäilyt.

Brittiläinen The Economist -talouslehti kirjoitti neljä vuotta sitten, että Mossack Fonsecaa pidetään suurimpana uusia yrityksiä synnyttävänä yhtiönä.

Vuosi sitten Economist luonnehti Mossack Fonsecaa nimettömien yritysten tehtaaksi, joka on yhdistetty niin verokeplottelijoihin kuin varasteleviin vallanpitäjiinkin.

Yritystehtaat perustavat tyypillisesti peiteyhtiöitä asiakkaille, jotka eivät halua tulla virallisesti liitetyiksi uuteen yritykseen. Tehtaat synnyttävät kymmeniä tuhansia yrityksiä vuosittain.

Yhtiön perustamisen lisäksi yritystehtaat tarjoavat asiakkailleen palveluita, joissa tehtaan omat työntekijät toimivat uuden yrityksen hallituksen jäseninä, näennäisinä omistajina ja nimenkirjoittajina – järjestelyn tarkoitus on pitää huoli siitä, että todellisten omistajien henkilöllisyys ei paljastu.

Asiakaskuntana mafiaa
ja huumekauppiaita

Saksalaiselle Süddeutsche Zeitungille ja tutkivien toimittajien järjestölle ICIJ:lle (mm. MOT) nyt vuodettujen asiakirjojen perusteella Mossackin asiakkaisiin on kuulunut niin huumekauppiaita, mafiosoja ja korruptoituneita poliitikkoja kuin veronkiertäjiäkin.

Vuoto sisältää sähköpostiviestejä, pankkitilitietoja ja asiakkaita koskevia merkintöjä lähes neljänkymmenenvuoden ajalta (1977–2015).

Vuodon mukaan Mossack Fonseca on toiminut ainakin 33 sellaisen yrityksen tai henkilön kanssa, jotka kuuluvat Yhdysvaltain kieltolistalle yhteyksistään terrorismiin tai huumekauppaan tai sen takia, että ne ovat auttaneet Pohjois-Korean kaltaisia ”roistovaltioita”.

Mossack Fonsecan mukaan se ei edistä tai tue lainvastaista toimintaa.

Asiakirjojen mukaan Mossack Fonsecan löperöt toimintatavat ovat johtaneet muun muassa siihen, että yritys ei ole aina itsekään ole tiennyt, kenen kanssa se on asioinut.

Asiakirjoista selviää, että Mossackin asiakkaisiin kuuluu mm. Egyptin entisen diktaattorin Hosni Mubarakin poika Alaa Mubarak, joka tuomittiin sittemmin vankilaan kavalluksesta.

Syyriassa Mossackin asiakkaisiin kuului upporikas Rami Makhlouf, jonka epäillään rahoittaneen serkkunsa, presidentti Bashar al Assadin toimia.

Asiakkaita
kaikkialta maailmasta

Mossackilla on satoja työntekijöitä, ja sillä on asiakkaita kaikkialta maailmasta. Yhtiö vastasi kysymyksiin toteamalla, että ”Mossack Fonseca on toiminut moitteettomasti 40 vuotta . . . Yritystämme ei ole koskaan syytetty tai asetettu syytteeseen rikolliseen toimintaan liittyen.”

Tiedottaja Carlos Sousa sanoi, että yritys ”vain auttaa asiakkaitaan perustamaan yhtiöitä”. Hänen mukaansa tämä ei merkitse, että Mossackilla olisi liikesuhde perustettuihin yrityksiin.

”Emme pese rahaa”, Sousa sanoi MOT:lle.

Verkkosivuillaan Mossack Fonseca sanoo noudattavansa kaikkia kansainvälisiä lakeja ja säädöksiä.

Mossack Fonseca syntyi 1986, kun panamalainen Ramón Fonseca ja saksalaissyntyinen Jürgen Mossack päättivät yhdistää lakiyrityksensä. ICIJ-järjestön mukaan molemmat miehet liikkuvat panamalaisen yhteiskunnan korkeimmissa piireissä.

Ramón Fonseca on muun muassa toiminut Panaman presidentin Juan Carlos Varelan neuvonantajana. Fonseca jätti toimensa päivä sen jälkeen, kun MOT ja useat muut tv-ryhmät olivat käyneet pyytämässä kommentteja asiakirjalöydöksiinsä.

Fonseca ilmoitti twitter-tilillään keskittyvänsä ”puolustamaan yritystään, nimeään ja maataan”.

Yhteistyötä
pankkijättien kanssa

Mossack Fonseca perusti haarakonttorin Brittiäisille Neitsytsaarille 1987. Suuri osa sellaisista yrityksistä, joita epäillään perustetun veronkiertotarkoituksessa, on perustettu juuri Brittiläisille Neitsytsaarille. Britannialle kuuluva saariryhmä sisältyy EU-komission viime vuonna julkistamalle mustalle listalle.

Tiedovuodon mukaan Mossack Fonseca on toiminut useiden kansainvälisten pankkijättien kanssa. Niihin kuuluvat muiden muassa Deutsche Bank, HSBC, Société Générale, Credit Suisse, UBS ja Commerzbank. Myös Nordealla on ollut liiketoimia Mossackin kanssa.

Joissakin tapauksissa Mossack on asiakirjavuodon perusteella auttanut pankkien asiakkaita synnyttämään monimutkaisia rakennelmia rahojen piilottamiseksi viranomaisilta. Panamalaisyhtiö kiistää syytöksen.

Useat asiakirjoissa esiintyvät pankit ovat vastanneet ICIJ:lle, että nyt paljastuneet tiedot koskevat mennyttä aikaa. Pankkien mukaan ne eivät auta asiakkaitaan veronkierrossa.

Panaman tietovuoto Ylen tv-kanavilla

MOT: Historian suurin tietovuoto, osa I
TV1 maanantaina 4.4. klo 20:00
Uusinnat:
- TV1 keskiviikkona 6.4. klo 13:30
- TV1 torstaina 7.4. klo 5:55
Ohjelma katsottavissa Yle Areenassa

Spotlight: Världens största läcka, del I (tekstitetty suomeksi)
Yle Fem tiistaina 5.4. klo 20:00
Uusinta:
- Yle Fem keskiviikkona 6.4. klo 16:55
Ohjelma katsottavissa Yle Areenassa

MOT: Historian suurin tietovuoto, osa II
TV1 maanantaina 11.4. klo 20:00
Uusinnat:
- TV1 keskiviikkona 13.4. klo 16:20
- TV1 torstaina 14.4. klo 5:55

Spotlight: Världens största läcka, del II (tekstitetty suomeksi)
- Yle Fem tiistaina 12.4. klo 20:00
Uusinta:
- Yle Fem keskviikkona 13.4. klo 16:55

Kirjoituksen lähteet

ICIJ: The Panama Papers

Mossack Fonseca

The Economist: Shells and shelves (7.4.2012)

The Economist: Cracking the shells (11.4.2015)

Ken Silverstein: The Law Firm That Works with Oligarchs, Money Launderers, and Dictators(Vice, 3.12.2014)

EU julkaisi mustan listan veroparatiiseista (Yle uutiset, 17.6.2015)

MOT:n Panama-juttuja

Nordea perustanut asiakkailleen satoja yhtiöitä veroparatiiseihin

Panama-paperit paljastavat vallanpitäjien veroparatiisiyhtiöt

Maailman suurin tietovuoto

Vladimir Putininin sisäpiiriverkosto

Islannin pääministerin seikkailut veroparatiisissa

Veroparatiisien sisäänheittäjä

Grafiikka vallanpitäjien salaisista yrityksistä

Animaatio: Mikon seikkailut veroparatiisissa

Yle-uutisten jutut

Panaman paperit

Tutkivien toimittajien kooste. Tässä veroparatiiseihin tähän mennessä yhdistetyt maailman merkkihenkilöt

Veroparatiisivuotoa tutkinut MOT:n toimittaja Minna Knus-Galán kertoo: Näin kaikki tapahtui

Putinin ystäviä, Islannin pääministeri, Porošenko, Messi, Fifa-johtajia – historiallinen tietovuoto veroparatiiseista kertoo eliitin rahavirroista

Analyysi: Tietovuodot nakertavat veroparatiiseja

Panama-paperit

Kommentit