Hyppää pääsisältöön

Yle täyttää 90 vuotta – juhlavuonna tapahtuu

Yle 90 vuotta
Yle 90 vuotta Kuva: Yle juhlavuodet,Yle,yhtiösivu

Yleisradio on ollut osa suomalaista yhteiskuntaa jo 90 vuotta. Matkaa olemme tehneet yhdessä. Ja tänä vuonna myös juhlimme yhdessä.

Syksyllä juhlitaan – yhdessä!

5.9.2016
Ajantasan Suora linja
Radio Suomi

Ajantasan Suora linja avaa puhelinlinjat kuuntelijoiden radiomuistoille. Mikä radiosta kuulemasi uutinen tai tapahtuma on jäänyt erityisesti mieleesi? Missä sinulle tärkeässä hetkessä radio on ollut mukana? Ajantasan Suora linja klo 10.03 - 10.55.

17.8.–19.10.2016 klo 18.00
Vino sukellus radioaaltoihin
Yle Radio 1

Oli sota tai rauha, radio on ollut aina läsnä. Takana ja taustalla mutta aina paikalla. Ei vakavamielinen historiikki, vaan virstanpylväitä ja kuriositeettejä.
Pentti Fagerholm ja selostaja Häyrinen istuivat paikallisjunassa ja keskustelivat päivän asioista. Takana istunut herrahenkilö totesi: " Laittakaa nyt se radio kiinni."

Pääset kuulemaan Vinoja sukelluksia radioaaltoihin Areenassa.

Minun radiomuistoni
Radio Suomi

Sikermä radion tuttuja. Matkoja erilaisiin ajankuviin: kun auton takapenkillä isä komensi kaikki hiljaa merisään ajaksi.

Voit kuunnella Minun radiomuistoni -sarjaa Areenassa.

9.9.2016
Yle Forum: sananvapaus
Yle Areena

Yle 90 -juhlavuonna Yle Forumissa pohditaan jälleen sananvapauden tilaa Suomessa ja Euroopassa. Finlandia-talossa perjantaina 9.9. järjestettävässä tilaisuudessa esiintyvät muun muassa presidentti Martti Ahtisaari ja Vuoden journalistiksi valittu Ylen ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen.

Seuraa lähetystä ja lue lisää tapahtuman puhujista Yle Forum -sivustolla

9.9.2016
Radio 90
Radio Suomi, Radio 1, YleX, Yle Puhe, Radio Vega

Radiokanavat täyttävät kuulijoiden toiveet. Elokuussa suomalaiset saavat äänestää radiokanaville toiveitaan arkiston aarteista, vaikuttavimmista urheiluhetkistä ja toivebiisestä. Toiveita kuullaan Ylen radiokanavilla syyskuun 9. päivänä.

Lue lisää:

Yle 90 -juhlapäivän radio-ohjelmat koottuna Areenassa

Sinun valintasi yhdessä paketissa Areenassa

Ylen 90-vuotispäivänä 9.9.2016 radiokavilla kuuluivat Sinun valintasi. Merkkipäivän kunniaksi Ylen suomenkieliset radiokanavat keräsivät kuuntelijoiltaan ohjelma- ja musiikkitoiveita vuosikymmenten varrelta. Toiveohjelmat soivat juhlapäivänä radiokanavilla ja ne ovat kuunneltavissa yhdessä paketissa Yle Areenassa.

Lue lisää:

Ylen 90-vuotisjuhlien kunniaksi perjantaina 9.9.2016 kuullaan Ylen radiokanavilla kuuntelijoiden valitsemia ohjelmia.

Yle 90 radiossa 9.9.2016: Unohtumattomia ohjelmia ja ohjelmantekijöitä - mm. Pekka Sauri livenä Yölinjalla!

Perjantaina 9.9.2016 tulee kuluneeksi tasan 90 vuotta siitä, kun Yleisradiosta kuultiin ensimmäinen ohjelmalähetys. Juhlavuoden kunniaksi Ylen radiokanavat keräsivät heinä-elokuussa kuuntelijoiltaan ohjelmatoiveita vuosikymmenten varrelta. Toiveita toteutetaan merkkipäivänä perjantaina 9.9. Tarjolla on toivottuja musiikki- ja puheohjelmia, huumoria ja draamaa.

10.9.2016
Sinun tarinasi – Yle 90 -juhlalähetys

Yle TV 1, Radio Suomi, Radio Vega, Yle Areena klo 18.30–21.30
Sinun tarinasi – Yle 90 -lähetys juhlistaa Yleisradion pitkää ja tärkeää taivalta osana suomalaista yhteiskuntaa.

Musiikkitalossa koetaan aikamatka radio- ja televisiolähetysten synnystä aina tulevaisuuteen.
Ruudun täyttävät tunnetut näyttelijät, esiintyjät ja artistit, jotka osoittavat uusilla tulkinnoilla kunnioitusta esikuvilleen. Tuttujen kasvojen lisäksi tuomme lähetykseen suomalaisten tarinoita heidän Yle-muistoistaan.
Tutut, koskettavat tarinat ja kokemukset tässä päivässä – huumoria unohtamatta.

Lue lisää:

Yle 90 vuotta.  Kuvassa juontajat Hannu-Pekka Björkman ja Maria Sid.

Sinun tarinasi – Yle 90 -juhlalähetys: Lähde kanssamme matkalle halki vuosikymmenten!

Musiikkitalon Sinun tarinasi – Yle 90 -lähetys juhlistaa pitkää ja tärkeää taivalta yhdessä suomalaisten kanssa. Lähetyksen aikana kuulemme tunnettujen näyttelijöiden, esiintyjien ja artistien muistelmia omista tärkeistä esikuvistaan ja lempiohjelmistaan.

14.9.2016
Radiodraama 90 vuotta
Yle Radio 1, Yle Areena

Ylen Radioteatteri esittää suorana uuden version Ylen ensimmäisestä kuunnelmasta, August Strindbergin Paariasta. Tämän lisäksi lavalta kuullaan suorana Riikka Ala-Harjan kirjoittama uusi komedia Kita.
Voit kokea miten kuunnelmien teko onnistuu live-esityksinä Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä.

Lue lisää:

Neljä näyttelijää hammaslääkärin vastaanotolla. Puffikuva.

Kuunnelmia livenä

Radiodraama juhlii 90-vuotistaivaltaan nuorten ohjaajien ja äänisuunnittelijoiden töillä. Ohjaajat Alma Lehmuskallio ja Juhana von Bagh eivät kuitenkaan ole noviiseja kuunnelmantekijöinä, kumpikin on jo kerännyt tunnustusta alalla. Kuuntele 14.9. suorana lähetetyt kuunnelmat Yle Areenassa.

Lue lisää:

Köyhäin teatteri – Suomalaisen kuunnelman varhaisvuodet syyskuusta 1926 heinäkuuhun 1941 -e-kirja

Köyhäin teatteri – Suomalaisen kuunnelman varhaisvuodet syyskuusta 1926 heinäkuuhun 1941

Ari Kallion kirjoittama julkaisu kertoo kuunnelman ensimmäisistä vuosikymmenistä. Kallio on työskennellyt Ylen Radioteatterissa viidellä eri vuosikymmenellä. Sähkökirjana julkaistu selvitystyö juhlistaa Radioteatterin 90-vuotista taivalta.

18.9–20.11.2016
Radioteatteri liikkeellä
Yle Radio 1

Juhlavuotena radiodraamaa tehdään tien päällä. Radioteatteri liikkeellä -kuunnelmasarjan kymmenen kuunnelmaa kirjoitetaan ja äänitetään eri puolilla Suomea yhdessä paikallisten teattereiden kanssa. Kuunnelmasarja lähetetään Yle Radio 1:n kuuntelupaikalla sunnuntaisin klo 15.00 sekä jaetaan Yle Areenassa lähetyspäivästä 30 vrk ajan.

Lue lisää:

Radioteatteri liikkeellä!

Radioteatteri liikkeellä: Matkaopas kuunnelmien Suomeen | osa 1

Radiodraaman 90-vuotisjuhlan kunniaksi Radioteatteri oli kevät-kesällä 2016 kiertueella, ja teki kuunnelmia kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea eri teattereiden ja taiteilijoiden kanssa. Tuottaja Matti Kajander sekä tuotantokoordinaattori Laura Jaakkola jakavat herkullisimmat ja mieleenpainuvimmat hetkensä ensimmäisen viiden kuunnelman kulisseista. Hyppää mukaan kuunnelmien Suomeen Yle Radio 1:ssä sekä Yle Areenassa 18.9.2016 alkaen!

Lue lisää:

Radioteatteri liikkeellä -projektin logo väritaustalla.

Radioteatteri liikkeellä: Matkaopas kuunnelmien Suomeen | osa 2

Kuunnelmakiertue jatkuu Yle Radio 1:ssä! Radioteatteri liikkeellä -projektin tuottaja Matti Kajander sekä tuotantokoordinaattori Laura Jaakkola jakavat muistojaan kuunnelmakiertueen varrelta. Hyppää mukaan kuunnelmien Suomeen Yle Radio 1:ssä sekä Yle Areenassa!

17.8–20.9.2016
Yle 90 – Nää niitä lauluja on -valokuvanäyttely TV2:n ohjelmista
Tampere-talo, Talvipuutarha

TV2:n ohjelmia esittelevä valokuvanäyttely on koottu osaksi Yle 90 -­juhlavuotta. Näyttely muistelee menneitä tv-­journalismin vuosikymmeniä 1960­-luvun uutuudesta 2010­-luvun digitaaliseksi toimijaksi. Valokuvissa voi nähdä ajan hengen, niin kerronnan kuin aiheiden muutoksen, mutta myös television kulttuurisen merkityksen tarinoiden kertojana, dokumenttien tallentajana, eletyn arjen heijastajana keskustelun ja tiedon välittäjänä. Valokuvat on poimittu siitä aineistosta, jota Yleisradion tiedotus toimitti ohjelmistaan lehdistölle eri vuosikymmeninä.

Kesällä kertasimme Ylen vaiheita ja ikimuistoisia ohjelmia

Kesällä käymme verkossa läpi Ylen vuosikymmeniä, ikimuistoisia ohjelmia ja outojakin sattumuksia. Instagramissa kerromme kuvin Ylen 90 vuotta 90 päivässä 12. kesäkuuta alkaen. Tämän päivän kuviin ja tunnelmiin saavumme 9.9. – Ylen syntymäpäivänä. Seuraa @elavaarkisto-tiliä Instagramissa. Pääset katsomaan kuvia myös selaimen kautta ilman oman profiilin luomista, klikkaamalla oheista linkkiä

Lue lisää:

Kuvia Ylen vuosikymmeniltä.

Yhteinen taival – Ylen vuosikymmenet

Yle on kulkenut suomalaisten mukana arjessa ja juhlassa yli 90 vuotta. Lähde kanssamme matkalle halki vuosikymmenten.

3.6.2016
Juhlavuoden tutkijaseminaari Tampereen Mediapoliksessa
Yle Areena

Yleisradio ja Tampereen Yliopisto järjestää yhteistyössä tutkijaseminaarin, jonka tavoitteena on herättää moniulotteista keskustelua julkisen palvelun merkityksestä Suomessa ja Euroopassa, poliittisessa ja teknologisessa kontekstissa. Seminaarin puhujina on mm. EBU:n pääjohtaja Ingrid Deltenre ja Norjan Yleisradion NRK:n pääjohtaja Thor Gjermund Eriksen.
Seminaarissa esitellään myös ensimmäiset tutkimushavainnot Tampereen Yliopiston kansainvälisestä tutkimushankkeesta: Broadcasting in the Post-Broadcast Era: Policy, Technology and Content Production.

Voit katsoa tutkijaseminaarin tallenteet Yle Areenassa:

Lue lisää:

Tutkijaseminaari Mediapoliksessa, Lauri Kivinen

Yleisradiotoiminnalla uusia näkymiä verkkoviestinnän aikakaudella

Miten siirtymä verkkomaailmaan vaikuttaa yleisradiotoimintaan Suomessa ja koko Euroopassa?

Keväällä keräsimme tarinoita ja muistoja

Juhlavuonna haluamme kuulla, mikä on Sinun tarinasi. Mitkä ovat tärkeimmät Yle-muistosi? Millaisia oivalluksia ja elämyksiä Ylen sisällöt ovat sinulle tarjonneet eri vuosina? Kerro, me kuuntelemme.

Lue lisää:

Inka Henelius

Mikä Ylen ohjelma on vaikuttanut elämääsi?

Mikä ohjelma on vaikuttanut elämääsi, koskettanut, naurattanut tai sykähdyttänyt? Mistä Ylen ohjelmasta tai nettisisällöstä olet oppinut? Lue hauskoja, herkkiä, monipuolisia ja omakohtaisia tarinoita ohjelmista. Voit kirjoittaa myös oman tarinasi ja lähettää kuvan oheisella lomakkeella. Keräsimme tarinoita osana Ylen 90-vuotisjuhlaa. Sinun tarinasi teki juhlan. Kiitos!

Lue lisää:

Jyrki Laaksonen

Mitkä lastenohjelmat ovat sinulle tärkeitä?

Mikä lasten- tai nuortenohjelma on sinulle tärkeä? Onko jokin ohjelma lapsuutesi kultainen aarre tai suosikkisi juuri nyt? Lue mukavia tarinoita ja muistoja lastenohjelmista. Voit kirjoittaa myös oman tarinasi ja lähettää kuvan oheisella lomakkeella. Keräsimme tarinoita osana Ylen 90-vuotisjuhlaa. Sinun tarinasi teki juhlan. Kiitos!

Lue lisää:

Anne Lainto, Pekka Laine, Matti Ylönen, Maaria Seppänen ja Matti Rönkä

Kuka ruutukasvo tai radioääni on sinulle erityisen tärkeä?

Kuka Ylen ruutukasvo, radioääni tai nettipersoona on jäänyt mieleesi? Onko joku tv:stä, radiosta tai netistä tuttu sinulle erityisen tärkeä? Lue tarinoita tärkeistä hetkistä ja henkilöistä. Voit kirjoittaa myös oman tarinasi ja lähettää kuvan oheisella lomakkeella. Keräsimme tarinoita osana Ylen 90-vuotisjuhlaa. Sinun tarinasi teki juhlan. Kiitos!

Lue lisää:

Sonja Kailassaari

Publikens Yle-minnen

I år firar vi att det är 90 år sedan Yle grundades och rundradioverksamheten inleddes i Finland. Yles uppdrag är att finnas till för finländarna, publiken, och därför vill vi också fira tillsammans med er. Som ett led i detta ber vi er att dela med er av era minnen om Yles program, personer och evenemang. Insamlingen av Yle-minnen är nu avslutad. Tusen tack till alla er som bidrog! Här är de minnen som kom in.

Mitt. Ditt. Vårt. – Yle 90 år

svenska.yle.fi/mittdittvart

Kommentit