Hyppää pääsisältöön

Iines Korhosen audioruno Seinät voitti Pohjoismaisen Shortdox-kilpailun!

Pohjoismaisen Shortdox-kilpailun voittaja Iines Korhonen
Pohjoismaisen Shortdox-kilpailun voittaja Iines Korhonen Kuva: Yle iines korhonen, shortdox

Iines Korhosen audioruno Seinät voitti Pohjoismaisen Shortdox-kilpailun! Tuomaristo kuvaili teosta runolliseksi, rohkeaksi ja omakohtaiseksi. Kerrontatapa oli originaali, äänimaisema kokeellinen ja teos läsnä hetkessä.

Voitto Kööpenhaminassa tuli täytenä yllätyksenä, Iines kertoo. "Olin reissussa flunssassa ja väsyneenä ja purskahdin itkuun, kun tuomaristo julisti voittajan. En ollut uskoa korviani. Olin ollut ihan varma, että raati painottaisi enemmän dokumentaarisuutta, jollaisia sekä Norjan, Tanskan ja Ruotsin kilpailutyöt olivat. Itseasiassa minulla oli ollut sellainen fiilis, että Suomen finaalissa voittanut Tiina Miinalaisen "Pikku prinsessani" voittaisi Köpiksessäkin, koska se oli selkeämmin dokumentti.

Muissa pohjoismaissa radiodokumenttigenre on selvästi hyvin perinteisellä tavalla puheeseen ja haastatteluun nojaava, joten oli upeaa, että minun erilainen, runollinen ja kokeileva tapani kertoa otettiin tosissaan.

On uskomaton fiilis saada tunnustusta jostain, jonka on tehnyt täydestä sydämestä. Teokseni aihe on minulle todella henkilökohtainen asia, josta halusin puhua omalla tavallani. Olen onnellinen, mikäli olen onnistunut runollani liikauttamaan jotain ihmisten sisällä.

Palkintona sain matkat ja hotellin Chicagon Third Coast International Audio Festivalille ensi marraskuussa. En ollut osallistuessani edes tiennyt palkinnosta! Reissu jännittää, mutta tulee olemaan varmasti huikea kokemus."

Lue myös - yle.fi:stä poimittua