"Monesti ihminen hakeutuu samankaltaisten pariin, syntyy kuplia. Missä kuplan rajat menevät? Siinä, mistä alkaa toisenlaisuus, jota ei tiennyt edes olevan olemassa?" Näin kirjoittaa kirjailija Maria Matinmikko kolumnissaan. #kulttuurinvälikysymys kysyy taiteilijoilta mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu suoraan lähetykseen Yle Teemalla 14. huhtikuuta.
Maria Matinmikko
Aikuisen ihmisen tulisi selvittää itselleen muutama perusasia: mikä on ihmiskäsitykseni; minkälainen on maailmankatsomukseni; minkä tyyppistä ajatteluni ja toimintani on. Tarkennan vielä, mitä on ihmisyys, kuinka näen maailman, mihin suuntaan haluan sitä rakentaa, ja onko ajatteluni ja toimintani karkeasti jaettuna esimerkiksi ”dialogista” vai ”monologista”. Kun on selvittänyt nämä itselleen, tulisi testata ja tarkistaa niiden paikkansapitävyys ja käyttökelpoisuus – uudelleen ja uudelleen.
Sen lisäksi että ruokailemme ja autoilemme fossiilitalouden raunioilla, välillä tuntuu että huidomme pimeässä ihmiskäsitysten ja maailmankatsomusten raunioilla primitiivisten, väkivaltaisten ja epädemokraattisten reaktioiden ja suunnitelmien vallassa.
Tuloerojen ja koulutuserojen kasvu kostautuvat koko yhteiskunnalle. Ilmastonmuutos on tosiasia ja se on jokaisen ongelma. Olemme kaikki samaa ihmislajia. Ei liene liian yksinkertaistavaa sanoa, että tunnemme samoja perustunteita. Onko jollekulle epäselvää, mitä köyhyys, hätä, pelko ja häpeä voivat pahimmissa ja lievemmissäkin tapauksissa saada aikaiseksi?
Kuinka astutaan yhteiseen tilaan kuplan ulkopuolelle ja neuvotellaan sellaiset olosuhteet, jotka ovat kunnioittavat ja elinkelpoiset kaikille?
Monesti ihminen hakeutuu samankaltaisten pariin, syntyy kuplia. Missä kuplan rajat menevät? Siinä, mistä alkaa toisenlaisuus jota ei tiennyt edes olevan olemassa? Ilmiöistä, joiden sisällöistä ei ole mitään realistista käsitystä? Jokainen perhe tai sen kaltainen yksikkö on sosio-ekonomisesti erilainen kuin mikään toinen yksikkö. Jokainen kulttuuri pitää sisällään lukemattomia mikrokulttuureita. Eri maiden ja maanosien kulttuurit ovat erilaisia. Tämä on lähtökohta.
Näitä erilaisuuksia voi hämmästellä loputtomiin, niiden äärellä voi hamuta räjähteitä, huppuviittoja, herrakerhoja ja muureja. Mutta onko historia tai nykypäivä osoittanut, että tämän tyyppinen ongelmanratkaisu on hedelmällistä?
Sanon, nextii levelii kehiin.
Kuinka astutaan yhteiseen tilaan kuplan ulkopuolelle ja neuvotellaan sellaiset olosuhteet, jotka ovat kunnioittavat ja elinkelpoiset kaikille? Näiden olosuhteiden määrittämiseen tarvitaan harkittu ja rakentava käsitys ihmisyydestä. Eikä se edes riitä: oman käsityksen monologinen naulaaminen sinne tänne ei tuota välttämättä mitään ratkaisuja eikä edes keskustelua. Tarkoitan dialogisella ajattelulla ja toiminnalla sitä, että pyrkii kuuntelemaan, ei kiinnitä huomiota vain jo olemassa olevia käsityksiään vahvistaviin seikkoihin ja on valmis muuttamaan näkemyksiään uusien tietojen ja kokemusten valossa.
Maahanmuuttajan, viisikymppisen valkoisen miehen tai runotytön stereotypiat eivät sano mitään. Stereotypia on yritys ottaa haltuun sen sijaan että kohtaisi ihmisen itsenään.
Palataan ihmisarvon käsitteen juurille. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ensimmäisen artiklan ensimmäinen lause kuuluu: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.” Jos ihmisarvo alkaa korreloida esimerkiksi palkkakuitin loppusumman tai oman kuplan asukkien kanssa, ollaan täydellisesti menetetty käsitys toisaalta jaetusta ihmisyydestä, toisaalta ihmisten väistämättömästä erilaisuudesta, ja järjestyneen yhteiskunnan tarkoituksista. Tämä on itsestäänselvää: ihmisten lähtökohdat, tavoitteet, intohimot, elämäntavat ja elämän koettelemukset ovat tavattoman erilaiset.
On laiskaa, typerää ja kokematonta lähestyä ketään stereotyyppisten käsitysten kanssa. Stereotypia täytetään omilla mielikuvilla, jotka eivät välttämättä liity paljonkaan kyseiseen henkilöön. Ihminen on monen asian yhdistelmä, hybridi. Ajattelen, että jokaisella ihmisellä on sisäisyys, jota toiset ihmiset eivät voi täydellisesti tavoittaa ja ymmärtää – hyvä jos tavoittaa ja ymmärtää itsekään. Maahanmuuttajan, viisikymppisen valkoisen miehen tai runotytön stereotypiat eivät sano mitään. Stereotypia on yritys ottaa haltuun sen sijaan että kohtaisi ihmisen itsenään. Luulen, ettei kukaan halua tulla kohdatuksi sterotypiana. Eikä sen lävitse yksinkertaisesti edes kohtaa ketään.
Elämä on vaikeaa.
Miksi oman ajattelun ajattelu on merkittävää?
Mitä on emotionaalinen aikuisuus?
Minkälaisia elämäntapamuutoksia vaaditaan, jottei ilmastonmuutos etene maailmanlaajuisiksi luonnonkatastrofeiksi ja resurssisodiksi? On muistettava, että esimerkiksi Syyrian kriisillä ja pakolaisuudella on suureksi osaksi ilmastolliset alkuperät.
Mikälainen on kiinnostava yhteiskunta? Mikäli hallitusmuotomme on yhä demokratia, tämä on kysymys, joka kaikkien täytyy esittää itselleen.
Ps. En ole esim. maolainen suvakkihuora. Olen ihminen, hybridi.
