Myös tukikuukausien lukumäärä vähenee.
Hallitus ei perunut leikkauksiaan opintorahaan opiskelijoiden voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus kertoi kehysriihineuvotteluiden päätteeksi, että opintorahan enimmäismäärä laskee 250,28 euroon kuukaudessa. Leikkaus tulee voimaan elokuussa 2017.
Nykyään enimmäismäärä on opintojen alkamiskohdasta riippuen joko 303,19 tai 336,76 euroa. Lisäksi kaikkiin korkeakouluopintoihin tarkoitettu tukiaika lyhenee 64 kuukaudesta 54 kuukauteen.
Hallitus muuttaa opintotukijärjestelmää lainapainotteisemmaksi. Kotimaassa opiskeleva voi tulevaisuudessa saada opintolainaa 650 euroa kuukaudessa.
Opiskelijajärjestöt ovat osoittaneet mieltään hallituksen leikkaussuunnitelmia vastaan. Vaikka opintorahaleikkaus näyttää nyt toteutuvan, löytyy hallituksen päätöksistä opiskelijoille myönteistäkin.
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL kiitteli Twitterissä opetusministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok.) siitä, että takaisinperittävän opintotuen korko puolitetaan. Aiemmin takaisinperittävästä opintotuesta on joutunut maksamaan 15 prosentin koron, vastaisuudessa korko on 7,5 prosenttia.
Koulutukseen jättileikkauksia ajanut hallitus aikoo antaa myös lisärahaa oppilaitoksille. Tulevina vuosina satsataan runsaat 100 miljoonaa euroa muun muassa opiskelun digitalisoimiseen sekä nuorten tutkijoiden tieteen tekemisen parantamiseksi.
Lue myös:
Opiskelijat valmistautuvat suureen mielenosoitukseen – ”Leikkaukset opintotukeen pitää perua”