Hyppää pääsisältöön

Ilta-Sanomat: Axl Smithin epäillään levittäneen kuvamateriaalia WhatsAppissa

Lehden tietojen mukaan Smithin epäillään näyttäneen seksin aikana kuvattuja videoita muille.

Axl Smith // Kuva: Iida Korhonen

Juontaja Axl Smithin epäillään näyttäneen kuvaamaansa materiaalia myös muille, kertoo Ilta-Sanomat.

Lehden tietojen mukaan Smithin epäillään näyttäneen seksin aikana kuvattuja videoita muille ihmisille. Smith on aiemmin sanonut, ettei kukaan muu ole ikinä nähnyt kuvattua materiaalia.

Ilta-Sanomien mukaan Smithin epäillään myös jakaneen WhatsApp-keskustelussa ottamansa kuvan naisesta, joka nukkuu alasti sängyssä. IS:n mukaan Smithiä epäillään ainakin kolmesta kunnianloukkauksesta, yhdestä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sekä kymmenistä salakatseluista.

Smith on kertonut asentaneensa kotiinsa valvontakamerat, jotta häntä ei voitaisi perättömästi syyttää esimerkiksi seksuaalirikoksista. Smith on sanonut, ettei tiennyt, että kotona ei saa kuvata kertomatta siitä kuvattaville.

Lue myös:

Axl Smith kirjoittaa salakuvauskohusta Facebookissa – pitää tunnustusvideotaan virheenä

Axl Smithin videolle joutunut: ”Miten joku voi ajatella, että naiset ovat jotenkin vastuussa tästä?”

Axl Smithin videotunnustus tuntuu vilpittömältä – mutta mitä pidemmälle sitä ajattelee, sen ällöttävämmältä se tuntuu

Poliisi kotona kuvaamisesta: Valvontakameralaitteiston asentamiseen on erittäin tarkat ohjeet