Sirkkaäyriäinen on maailmanennätysrapu. Sillä on eliökunnan nopein nyrkinisku ja kenties monimutkaisimmat silmät.
Sirkkaäyriäinen hämmästyttää paitsi lystikkäällä ulkomuodollaan, myös konemaisellla kyvyllään tehdä silppua saaliistaan. Sirkkaäyriäiset luokitellaan keihästäjiin ja murskaajiin. Murskaajien eturaajan isku voi olla jopa 23 metriä sekunnissa. Iskun voima vastaa pienikaliiperisen aseen luotia.
Sirkkaäyriäisen vasen koukku on niin voimakas, että se saa veden kiehumaan kohteessaan ja synnyttää tuhoisia kavitaatiokuplia!
Kunnioitusta herättävät myös sen silmät, jotka koettelevat inhimillisen käsityskyvyn rajoja. Sillä on kolme pupillia per silmä, joilla se mittailee äärimmäisellä tarkkuudella, onko saalis iskuetäisyydellä.
Aivoille vähemmän pureskeltavaa
Siinä missä ihmisen värinäkö perustuu kolmeen erilaiseen värireseptoriin, sirkkaäyriäisellä on 12 erilaista värireseptoria. Se näkee sähkömagneettisen säteilyn spektrin ultravioletista infrapunaiseen. Se kykenee jopa näkemään valon polarisaatioasteen eli sen missä kulmassa valoaallot kulkevat.
Voisi kuvitella, että sirkkaäyriäinen kykenee erottelemaan värejä hyvinkin tarkasti, mutta itse asiassa sen silmät ovat kehittyneet monimutkaisiksi, jotta sen aivoilla olisi vähemmän pureskeltavaa. Silmät esikäsittelevät visuaalista informaatiota, jotta aivot voisivat reagoida ärsykkeisiin nopeammin. Se siis käyttää silmiään ikään kuin aivojen jatkeena.
Sirkkaäyriäinen pystyy ylivertaisten silmiensä ansiosta salamannopeasti tunnistamaan potentiaalisen saaliseläimen värin. Tästä on etua sen tyypillisessä elinympäristössä eli värikylläisillä koralliriutoilla.
Sirkkaäyriäisnaiset keskuudessamme
On arvioitu, että osalla ihmisistä on sirkkaäyriäismäisiä ominaisuuksia. Harvinainen geenimutaatio X-kromosomissa saattaa mahdollistaa neljän erilaisen värireseptorin muodostumisen verkkokalvolle. Teoriassa tämä mahdollistaisi tetrakromaattisen värinäön, eli paljon tavallista trikromaattista värinäköä paremman värien erottelukyvyn.
Tetrakromatismin geeni ilmenee vain naisissa. Miehet voivat olla geenin kantajia, mutta heissä se aiheuttaa lievää värisokeutta. Onkin todennäköistä löytää tetrakromaattinen nainen perheestä, jossa miehillä on värisokeutta.
Vielä näitä “sirkkaäyriäisnaisia” ei ole löydetty, mutta ilmiötä tutkitaan. On mahdollista, että useimmat mahdollisista tetrakromaatikoista eivät edes tiedä poikkeuksellisesta kyvystään. Tietämättään he saattavat erottaa jopa miljoonia värisävyjä enemmän kuin me muut.