Hyppää pääsisältöön

#Titanicilla-projektin suosituimman hahmon, Helmi Juurakon haastattelu: “Kyllä minä itelleni neljä haspäntiä voisin yhtäaikaa ottaa tsihi!!!”

Helmi Juurakko Titanicin edustalla
Helmi Juurakko Titanicin edustalla #titanic

Titanicilla Amerikkaan vuonna 1912 matkaavista suomalaisista kertovan liveprojektin suosituimmaksi hahmoksi on noussut, Helmi Juurakko, Ylistarosta kohti Amerikkaa huhtikuun alussa lähtenyt 18-vuotias piikatyttö. Matti Kurikan utopiasosialismista inspiroitunut, vilkkaasti keskusteleva Helmi, on kerännyt suuren ihailijajoukon. Jo laivamatkalla Hangosta Hulliin, ennen Titanicille saapumistaan, Helmi perusti näytelmäkerhon. Siis kuka on Helmi Juurakko, josta kuulemme vielä?

1. Koska osaat hoitaa lehmiä, osaat myös ohjata näyttelijöitä

Sanosin, että kanat ymmärsi mun näytelmiä paremmin. Ne tykkäs erityisesti ko matkin pastorskaa ja Miinaa. Kaakattivat iloosesti mukana. Lehmät oli enämpi musikaalisia.

2. Jos kirjoitat näytelmän sen nimeksi tulee: Hyvästi laiha ruoka ja avantopyykki - piikojen kauhia vapautusliike

Tai sitten “Entisen piian neljä haspäntiä”! Tsihi! Eikös se ois aika hullu! Mutta tosiaan, piikojen oikeuret on Suomessa aivan retuperällänsä. Eikä piioilla ole aikaa pitää oikeuksistaan hualta, ko noon täystyöllistettyjä aamuviirestä iltakymmeneen. Ei siinä ehri sosialismia lukia. Varsinkaan, jos pastori tai isäntä varottaa sitä pirun työksi ja kadotuksella uhkaa.

3. Teatterisuuntauksesi vastaa lähinnä symbolismia

Minä suuntaan tarinaan, joka tuntuu. Kuten vaikkapa Aili - soli mulle aivan uus tarina ne synnin pesät Helsingissä ja että sulhasetkin niissä käy. Ja että Aili sen Villen saa itse teosta kiinni! Tuntui hurjalta lukea niin rehellistä tarinaa. Ja rehellinen ja hurja tarina on varmasti näyttelemisen arvoinen!

4. Olet jo amerikkalaistanut nimesi

No Amerikan Mattihan se keksi, että minun nimeni vois olla Pearl Roots ameriikaksi. Ehkä otan sen, ehkä en. Mutta tykkään siitä ajatuksesta, että on uus elämä ja uus nimi.

5. Ylistarossa sinua jäi kaipaamaan vain lehmä

Tairat vihjata, notta se Juhani ois jääny kaipaamaan. Sitähän ne kaikki sanoo, mutta ko se on sellaanen juroottaja, ni ota siitä nyt sitte selevää!
Ameriikassa haluan sellaasen haspäntin, joka nauraa ja laulaa ja sanoo “tarling” ja “hani”. Minen noista juroottajista oikeen.

6. Kerran körttiläinen aina körttiläinen

Körtit vetoaa synnintuntoon tilanteessa ko tilanteessa. Se on kieroa, koska aina jourut ajattelemaan, että syy on sinussa ittessäs. Ei ole! Niinko pastorskan ja Miinan ilkeilyt epäsiveellisyyrestä- ei niillä ollu mitään perää! Jos juttelen Juhanin kanssa, ei minun tarvitse siitä syyllisyyttä kantaa. Synnintunto saa ajattelemaan itsestäs aina pahaa. Se vie elämänilon.

7. Amerikassa voisit ruveta ragtimelaulajaksi

Tai näyttelijäksi. Mutta olen tässä matkalla kuullut monta nopearytmistä kappaletta. Ne ovat iskeviä ja sävel on hauska. Sanakirjasta katoin, että se rag on räsy ja time on aika. Räsyaika kuulostaa pyykkärin töiltä, ja kyllä niihin voin keksiä avantopyykkäämisestä omia sanoja!

8. Olet rakastunut

Ai notta oisin siihen Palolan Enskaan, joka piirsi kuvan minusta? Sitähän ne varmaan kaikki aattelee, mutta soon vasta 17-vuotias kloppi! On se kyllä aikane ikäsekseen. Ja jumperin hyvä taiteilija.

9. Valvot viimeisen yön Titanicilla ennen Amerikkaan saapumista, koska...

Haluan nähdä New Yorkin vapauden patsaan Titanicin kannelta. Se, että patsas on nimenomaan nainen, tuntuu aivan pakahduttavalta. New Yorkiin saapuminen on uuren elämän alku. Ameriikassa olen vapaa tekemään elämästäni juuri sellaista kuin sen mielessäni olen kuvitellut. Siellä kaikki on itsestä kiinni. Siellä minä en ole enää pappilan piika, vaan Pearl Roots.


Helmi suunnittelee Southamptonista 10.4 lähtevälleTitanicille livekonserttia 13.4, jossa hän esittää amerikansuomalaisista kertovia rekilauluja.

  • Kuinka #Titanicilla tehtiin ja kenen tarinoihin hahmot perustuivat

    #Titanicilla liveprojekti on historian roolipeli

    #Titanicilla liveprojektia voisi kutsua historian roolipeliksi, jossa oli mahdollisuuden kokea, minkälaista on lähteä paremman elämän toivossa siirtolaiseksi Amerikkaan 1900-luvun alussa. Ja miltä tuntuu, kun unelmat uppoavat meren pohjaan.

  • Titanicin uutisia 18.4.1912: Vihdoin New Yorkissa!

    Carpthia tuo pelastuneet New Yorkiin

    Magnesiumjauheen välähdellessä Titanicin 1. ja 2. luokista pelastuneet laskeutuvat laivasta New Yorkissa. 3. luokan pelastuneet sitten tietenkin myöhemmin. Maahantulotarkastuksia ei silti onnistuta kiertämään. Matka jatkuu yksityisillä tai yleisillä junilla kohti uutta maailmaa.

  • Titanicin uutisia 17.4.1912: Herrasmiehet ovat uhanalainen laji

    Pelastuneet lähestyvät New Yorkia

    Media on raivoissaan, sillä pelastuneilta ei saada erikoishaastatteluja - entä jos lähtisi pienveneellä heitä vastaan? Herrasmiehet saattavat vaimonsa pelastusveneeseen ja siirtyvät tupakalle. Ragtime oli vähällä koitua Helmi Juurakon kohtaloksi.