Hyppää pääsisältöön

Ihminen joka katosi

Juha Hurme
Juha Hurme Juha Hurme Kuva: Yle/Jyrki Valkama juha hurme

Taide kertoo usein terävämmin kuin uutiset. Tai vähintäänkin taide auttaa meitä ymmärtämään paremmin uutisia.

Franz Kafkan sata vuotta vanha, keskeneräiseksi jäänyt romaanikäsikirjoitus Mies joka katosi, myös nimellä Amerikka tunnettu, on sellainen teos. Se on maahanmuuttajan tarina. Kafkan kaikki kolme yritystä romaaneiksi jäivät kesken. Nykylukijan näkökulmasta tämä keskeneräisyys tekee niistä valmiita. Miehen katoaminen on totaalista, kun hänestä kertova tarinakin murenee ja haihtuu hänen
jalkojensa alla.

Kadonnut mies ei ole vielä mies ensinkään, hän on 15-vuotias lapsi Karl Rossman Prahasta, joka sinkoutuu yksinäisenä siirtolaisena Amerikan Yhdysvaltoihin. Karl Rossmannin katkonainen taival kuvitteellisessa Amerikassa on jyrkästi aleneva.

Alaluisuun saadaan vauhtia nostamalla lähtölavaa: Kafka kieppaa koulupoikansa aluksi huipulle törmäyttämällä hänet Amerikan‐setään, todelliseen suurkapitalistiin, jo New Yorkin tulliselvityksessä.

Pieninkin etikettivirhe on anteeksiantamaton

Parhaat piirit edustavat jonkinlaista abstrahoitua eläimellisyyttä, jossa äärimmäinen julmuus ja saaliintavoittelu on muotoutunut ulkopuolisille (joihin lukija kuuluu Rossmannin kaverina) käsittämättömäksi peliksi loukkaamattomine sääntöineen.
Pieninkin etikettivirhe on anteeksiantamaton, ja siitä seuraa osakkaiden näkökulmasta ankarin mahdollinen rangaistus: peruuttamaton ulosajo.

Karl Rossman romahtaa heti järjestelmän pohjalle. Muutos on niin raju ja äkillinen, että lukijalla menee tovi koko asian ymmärtämiseen. Kontrolloimaton, turvaverkoton syöksy on mahdollinen, koska Kafkan Amerikassa ei ole jäljellä
keskirakennetta laisinkaan, systeemi on syöpynyt sisältä ontoksi. Tällaisessa rakennelmassa voi otteen kirvottua vain pudota, ainoa olemassa oleva suunta imee g‐voimilla alaspäin.

Pohjan laatu osoittautuu pettäväksi. Korkeat ihanteensa ja elämänuskonsa säilyttävä Karl Rossmann uppoaa joka askeleella syvemmälle yhteiskunnalliseen liejuun, joka koostuu työn näännyttämistä siirtolaisista, alkoholisteista, pikkurikollisista,
prostituoiduista ja kerjäläisistä. Kurjistuva, kuhiseva massa on ahnas, hikinen ja törkyinen, maaperää allaan mädättävä ja omaa suotaan syventävä. Tämän varsinaisen paarialuokan pikkupomot – poliisit, vahtimestarit, paikallispoliitikot –ovat erottamattomasti samassa imussa mukana, ihmisen funktionsa menettäneitä variksenpelättejä hylkymailla.

Kafkaa lukiessani huomaan olevani ahdistunut ja hymyssä suin

Siinä maahanmuuttoa Kafkan malliin. Maailmankirjallisuutta tästä konseptista syntyy siten, että kuvaus on kauttaaltaan vastaansanomattoman ja omaperäisen huumorin sekä salaperäisen runollisuuden kyllästämää. Kafkaa lukiessani huomaan olevani ahdistunut ja hymyssä suin. Siinä olotilassa on jotain viehättävää, se tuntuu elämältä.

Käsikirjoitusnippu päättyy jopa tässä yhteydessä merkilliseen katkelmaan värväystilaisuudesta, eräänlaisesta pakolaisten vastaanottokeskuksesta, jossa haetaan duunareita Oklahoman Ulkoilmateatteriin.

"Oklahoman suuri teatteri kutsuu teitä. Se kutsuu teitä vain tänään, vain kerran! Ken nyt laiminlyö tilaisuuden, menettää sen ainiaaksi! Ken ajattelee tulevaisuuttaan, kuuluu meidän joukkoomme! Jokainen on tervetullut! Ken haluaa tulla taiteilijaksi,ilmoittautukoon! Tämä on teatteri, joka tarvitsee jokaista, jokaista paikallaan! Onnittelemme nyt jo jokaista, joka on päättänyt liittyä tähän teatteriin; mutta kiiruhtakaa, jotta teidät ennätetään ottaa vastaan ennen puoltayötä! Kello kahdeltatoista suljetaan eikä sen jälkeen enää ole mahdollisuutta! Kirottu se, joka ei meitä usko!”

Karl Rossman jonottaa muiden nälkäisten ja työttömien seassa ja saa firman surkeimman homman tekniikan ryhmästä. Karl ei pysty todistamaan henkilöllisyyttään, joten hänet kiinnitetään nimellä Neekeri, joksi häntä on kutsuttu edellisessä pätkätyöpaikassaan.

Sinne jonnekin hän häipyy ja häviää, oman epäonnensa nojassa…

Armotonta menoa! Niin sepitteessä 1916 kuin todellisuudessa 2016.

Kommentit
  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

  • Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?

    Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita.

    En ole koskaan kuullut hänestä, eikä minulla sitä paitsi ole aikaa kuunnella mitään BBC:tä! Näin vastasi Edgar Froese, kun eräs saksalainen musiikkijournalisti soitti hänelle keväällä 1973 ja kysyi tunsiko hän Lontoossa asuvaa John Peel -nimistä tiskijukkaa. Soittaja kertoi John Peelin soittaneen Tangerine Dreamin musiikkia ohjelmissaan BBC:llä jo useasti. Pian yhtye sai telexin brittiläiseltä Virgin -levy-yhtiöltä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tarvitaanko nyt onnellisia loppuja?

    Hikmet: "Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin."

    “Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin.” Olen hyräillyt viime päivinä turkkilaisen runoilijan Nâzim Hikmetin 1940-luvulla kirjoittamaa runoa. Runosta on nimittäin sävelletty laulu, jota itsekin sain laulaa keikoilla 1990-luvun puolivälissä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri