Hyppää pääsisältöön

Laulaja-viulisti Aili Järvelä: "Koen olevani sinut tämän hullun ja pirstaleisen alan kanssa."

Laulaja-viulisti Aili Järvelä.
Laulaja-viulisti Aili Järvelä. Kuva: Yle/Laila Kangas aili järvelä

"Veri vetää oman taiteen tekemiseen, joskin äiti kyllä varoitti, ettei taiteilijaksi kannata ryhtyä." Sibelius-Akatemissa musiikkikasvatusta opiskeleva Aili Järvelä piipahti Kantapöydän vieraana 6.4.2016. Ailin taustalla on vahva musiikkiperhe, mutta myös syntymisellä Kaustisen kansanmusiikkipitäjään on ollut iso merkitys.

Aili Järvelä pikkutyttönä viulua soittamassa.
Aili - pikkuviulisti. Aili Järvelä pikkutyttönä viulua soittamassa. Kuva: Kansanmusiikki-instituutti/Tapio Rantakari. aili järvelä

Kuka?

- Olen laulaja, lauluntekijä, Näppäri-opettaja, ei-niin-virallinen viulunsoitonopettaja, viulisti sekä tuleva musiikin maisteri Aili Järvelä. Synnyin vuonna 1985 marraskuussa – kuukautena, jota monet kiroavat.

- Synnyin nuorimmaksi sisaruskatraaseen, jota itse olen aina pitänyt normaalina, vaikka muut välttämättä eivät. Minulla on kolme isosiskoa, Anni, Siiri ja Alina, ja he ovat kaikki viulisteja. Heistä kutakin on paiskattu myös aimoannoksella pedagogista pelisilmää ja jos millä muulla. Onpa minulla yksi isovelikin, joka hänkin on viulisti ja ns. joku muu, mikä? Esko on nimittäin jossain määrin multitalentti, muun muassa kova poika tämmäämään. Tässä vaiheessa haluaisinkin teroittaa tämmäyksellä tarkoitettavan harmoonilla säestämistä, luullun yleisen kansanmusisoinnin sijaan.

Aili sisaruksineen jouluna 2014.
Aili sisaruksineen jouluna 2014. Aili sisaruksineen jouluna 2014. Kuva: Aili Järvelän kotialbumi. aili järvelä

Musiikki

- Harmooni on lähellä myös omaa sydäntäni, sen soinnissa ja soittamisessa on jotain "harmoonista" alkuvoimaa. Sen ääni voisi aivan hyvin olla yksi musiikillisen sieluni kodin sopukoista, voisipa sillä olla oma huoneensakin. Mitä perheeseeni vielä tulee, isäni on kaustislainen viulisti sekä pedagogi Mauno Järvelä, ja äitini alkujaan helsinkiläinen musiikkiin erikoistunut luokanopettaja Marit Järvelä.

- Ilman tätä perhettä tuskin olisin eksynyt alalle, joskin vireään kansanmusiikkipitäjään Kaustiselle syntyneenä kenties olisin päätynyt musiikin pariin ainakin harrastusmielessä. Mene ja tiedä.

Kaustisen festivaalien Mukulamatinea, lavalla 350 lasta opettajineen.
Kaustisen festivaalien Mukulamatinea, lavalla 350 lasta opettajineen. Kaustisen festivaalien Mukulamatinea, lavalla 350 lasta opettajineen. Kuva: Risto Savolainen Kaustinen,Kaustisen kansanmusiikkijuhlat

- Musiikillinen matkani tähän pisteeseen on ollut koukeroisehko.

- Luonnollisesti aloitin musiikkiopintoni viulunsoitolla. Kuva-aineistosta päätellen tuttavuutta kyseisen instrumentin kanssa olen tehnyt 3-4 vuotiaasta saakka. Aloitin tunnit isäni oppilaana ja jatkoin myöhemmin Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ykkösviulutykeillä Reijo Tunkkarilla ja Elar Kuivilla.

Lukio

- Lukion aikaan nautin todella länsimaisen taidemusiikin soittamisesta. Kärsin kuitenkin esiintymisjännityksestä, se meni niin sanotusti käsiin aika pahasti, enkä näin ollen esiintynyt solistina juuri missään. Kuunnellessani isäni työhuoneella Ann-Sophie Mutterin soittamaa Alban Bergin viulukonserttoa minulle viimeistään selkisi se, ettei minusta klassista viulistia tule. En koskaan pystyisi soittamaan tuota viimeistä ääntä. Noista muista äänistä nyt puhumattakaan. Tämä selvä!

- Kaustisen musiikkilukiossa aloitin laulutunnit Sirkka Haavistolla. Näiden tuntien arvon ymmärsin harmikseni vasta myöhemmin; omaksumiskykyni käy toisinaan valitettavalla viiveellä. Joka tapauksessa Sirkka on paitsi loistava opettaja, myös veretseisauttava tulkitsija, jota soisin kaikkien joskus kuulevan! Laulun ja viulun rinnalla on aina kulkenut myös harmooni ja piano.

New Better Spring Band on ensimmäinen oma yhtyeeni, kuvassa ollaan Kaustisella keikalla.
New Better Spring Band on ensimmäinen oma yhtyeeni, kuvassa ollaan Kaustisella keikalla. New Better Spring Band on ensimmäinen oma yhtyeeni, kuvassa ollaan Kaustisella keikalla. Kuva: Oona Harju Kaustisen kansanmusiikkijuhlat,Kaustinen,aili järvelä

- Pianotunneillakin kävin aikanaan, mutta olin valitettavan laiska harjoittelemaan ja vieläpä tolkuttoman huono nuotinlukija, mikä nitisti motivaationi ihan pikkiriikkiseksi. Harmoonin kanssa sen sijaan olen tullut toimeen suhteellisen hyvin, rakastan tämmäämistä! Liekö syynä se, että harmoonia ei soiteta yksin, vaan sitä soitetaan lähes aina jonkun kanssa.

Opinnot

- Musiikkilukion läpi rämmittyäni muutin Jyväskylään pop-jazz-laulua opiskelemaan. Otin laulutunteja Maija Hapuojalta ja sain oppia eritoten jazz-improvisointiin myös Matti Laukkaselta. Salsahommatkin kiinnosteli. Tein jokusen keikan jyväskyläläisen salsayhtye El YoYon riveissä laulusolistina milloin yksin, milloin huikean kaimani Aili Ikosen kanssa. Jyväskylä oli kaikenkaikkiaan vapauttava kokemus, sillä pääsin tutustumaan minulle ennalta tuntemattomiin musiikillisiin maailmoihin sekä käyttämään ääntäni eri tavalla kuin koskaan ennen, improvisoimaan ja laulamaan sydämeni kyllyydestä.

- Jyväskylän jälkeen kaipasin kuitenkin vaihtelua. Yllätyksekseni huomasin myös kaipaavani taas vakavampaa viulunsoittoa. Vuonna 2007 päätin pyrkiä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikkikasvatusta, vaikken tiennyt kyseisestä aineryhmästä yhtään mitään. Pyrkäisin klassisella viululla, ja pääsinkin, niin omaksi kuin monien muiden ihmetykseksi.

Tämä kuva on Sunrise Avenuen rundilta, missä olin mukana niin rivi- kuin sooloviulistina. Tässä soitan sooloa Lanxess arenalla Kölnissä, yleisöä 14 000. Ikimuistoisia hetkiä!
Tämä kuva on Sunrise Avenuen rundilta, missä olin mukana niin rivi- kuin sooloviulistina. Tässä soitan sooloa Lanxess arenalla Kölnissä, yleisöä 14 000. Ikimuistoisia hetkiä! Tämä kuva on Sunrise Avenuen rundilta, missä olin mukana niin rivi- kuin sooloviulistina. Tässä soitan sooloa Lanxess arenalla Kölnissä, yleisöä 14 000. Ikimuistoisia hetkiä! Kuva: Janne Huttunen aili järvelä,Sunrise Avenue,Lanxess Arena

- Aloitettuani taas viulutunnit huomasin harmikseni, että eihän tämä jatkukaan siitä, mihin se viimeksi jäi. Tämä aiheutti henkistä takapakkia siinä määrin, että päätin luopua klassisesta viulunsoitosta lopullisesti ja keskittyä laulamiseen - ikään kuin se olisi helpompaa.

- Palasin häntä koipien välissä pop&jazz-laulun pariin, tällä kertaa Aija Puurtisen oppiin. Pop&jazz-opinnot alkoivat kuitenkin koetella kärsimätöntä luontoani siihen malliin että oli aika ottaa askel, minkä ottamisesta olin salaa haaveillut jo pitkään. Klassinen laulu, eritoten ooppera on aina ollut intohimoni, mutta olen luullut olevani liian vanha oppimaan uusia temppuja. Klassisessa maailmassa ikä kun tuppaa olemaan muutakin kuin vain numero. Margareta Haverinen-Brandt on toiminut oppaanani klassisen laulun saloihin, ja meillä on ollut kyllä aika hauskaa yhdessä näinä parina vuonna, kun hänen oppilaanaan olen saanut olla. Voinpa väittää jotain oppineenikin!

Opettajista

- Opettajistani en myöskään malta olla mainitsematta vapaasäestysopettajaani Heidi Suoniota, sillä Heidi lienee parasta mitä minulle, epävarmalle pianopanikoijalle on akateemisen urani aikana tapahtunut. Hän on saanut minut harjoittelemaan, edes vähän, ja onnistunut palauttamaan ainakin pienen palasen siitä itsetunnosta, mikä aikanaan minusta kaikkosi hornan tuuttiin aina istuessani klaveerin ääreen. Ja se pieni palanen, se on jo paljon se.

- Mutta mikä musiikki on muovannut minut sellaiseksi kuin olen, sitä on hyvin hankala kiteyttää. Kasvoin kansanmusiikin ja klassisen musiikin ympäröimänä, kuuntelin karkeasti rajattuna Spice Girlsiä ja Oasista. Oli siinä jotain J. Karjalaistakin. Väsen. JPP. La Bottine Souriante. Sävähdyttävimpiä konserttielämyksiä lienevät lapsuudessa koetut La Bottine Sourianten sekä Spice Girlsin keikat, myöhemmällä iällä 22-Pistepirkko Jyväskylän Freetimessa, P.H. Nordgrenin muistokonsertti Ritarihuoneella, Shantel & Bucovina Club Orkestar Huvilateltassa, Björkin keikka Flowssa sekä Tapiola Sinfonietan ja Pekka Kuusiston soittama Sibeliuksen viulukonsertto Tapiolasalissa. Ale Möller Band Juurijuhlassa. Ah niin ja Esa Kotilainen ja vanhat kurtut Lempofolkissa.

Säveltäjät ja teokset

- Puhuttaessa lempisäveltäjistä on pakko mainita J.S.Bach. Bachin Matteuspassio on lempikappaleeni.

- Kuunnellessani Matteuspassiota piirtyy mieleeni kuva hämärästä kotituvasta, joka on jo melkein kokonaan siivottu. Vastasytytettyjen kynttilöiden tuoksu sekoittuu Plediin, musta Hellas kiiltää. Tuvan radiosta kuuluvat resitatiivit soivat takkatulen loimun säestäminä. On kiirastorstai. Vastaavanlaiseen turvallisuuden tunteeseen assosioituvat myös Sibeliuksen ja Madetojan joululaulut. Ja entäpä ne kaikki miljoonat tajunnanräjäyttävät polskat, sotiisit, valssit ja polkat viileän yön vaihtuessa aamuun Kaustisen festivaalirinteessä, jossa soitto, laulu ja nauru raikaa eikä huominen tunnu missään. Musiikin rooli tärkeimmissä muistoissa on vääjäämätön.

Aili Järvelän koti Kaustisella.
Kotini Kaustisella. Aili Järvelän koti Kaustisella. Kuva: Aili Järvelän kotialbumi. aili järvelä

Entä muuta?

- Sikäli kun paheita tuskin harrastuksiksi lasketaan, ei minulla mahda harrastuksia juurikaan olla. Monen harrastuksen aloittamista olen kyllä suunnitellut ahkerasti. Tällä hetkellä vain valitettavasti näyttää siltä, että elämä pyörii varsin tiiviisti musiikin ympärillä, eikä aikaa tahi energiaa muuhun jää.

- Jokunen vuosi sitten koin pienen tympääntymisen. Minun oli miltei mahdotonta nauttia musiikista sen missään muodossa, en nähnyt eteenpäin. Pidin välivuoden ja tein vain sen mitä tarvitsi, vuokrakulujen kattamiseksi. Tämän niin taloudellisesti kuin henkisesti riuduttaneen vuoden jälkeen alkoivat taas musiikkihommat kummasti kiinnostaa. Terveen musiikkisuhteen ylläpitäminen on oma taiteenlajinsa, kun ainoasta harrastuksesta tulee ammatti. Nykyään koen olevani enemmän sinut tämän hullun ja pirstaleisen alan kanssa. Vielä kun oppisi olemaan armollisempi itselleen, sillä sitä tämä ala vaatii.

- Musiikillisten suunnannäyttäjien listaa voisin jatkaa maailman tappiin, mutta koska niistä jokainen vaatisi vähintäänkin oman lukunsa, ei tämä palstatila taida siihen riittää, jos tähänkään. Uskallan silti rohkaista kaikkia kuuntelemaan vähän kaikkea, mitä vastaan tulee. Meillä on omat kansantautimme, mutta musiikkivaliorajoitteisia me emme ole. Parhaimmillaan se jokin uusi ja vieras saattaa avata portteja mitä jännittävimpiin paikkoihin, avata kauniita maisemia, herättää inspiraatiota ja tuoda tilalle uteliaisuutta, minkä paikalla yleensä pelko pesii.

- Koska en kuunaan ole tehnyt mitään muuta kuin musiikkia, pahoin pelkään, että jonkin sortin musiikin sekatyöläisen roolissa tässä jatketaan vielä hyvän aikaa. Veri vetää pedagogiaan, mutta kovasti myös oman taiteen tekemiseen, joskin äiti kyllä varoitti, ettei taiteilijaksi kannata ryhtyä. Kassothan!