Voiko nuori nainen vastustaa feminismiä? Voi, mutta se on vaikeaa. KulttuuriCocktail tapasi kaksi kolmekymppistä naista, jotka ovat kyllästyneet feministien puheisiin. Mistä penseys johtuu? Mitä ongelmia feminismin kritisoimisesta seuraa jokapäiväisessä elämässä?
Yksi ongelma käy ilmi jo haastattelua sovittaessa. Kumpikaan feminismikriitikoistani ei halua esiintyä artikkelissa omilla nimillään. Jotain kuitenkin voin kertoa heistä: molemmat ovat Helsingissä asuvia kolmekymppisiä naisia. Kutsun heitä kirjaimilla A ja B. A on tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa ja pienen lapsen äiti. B työskentelee kulttuurialalla ja elää yksin. He eivät tunne toisiaan entuudestaan. Tapaamme B:n luona.
KulttuuriCocktail: Miksi ette voi olla tässä jutussa omilla nimillänne?
A: Ensisijaisesti työmahdollisuuksiini liittyvien pelkojeni takia. Valtaosa akateemisesta yhteisöstä ja siten myös rahoituksesta päättävistä tahoista kuuluu feminismiä kannattavaan vihervasemmistoon. Olen huomannut jo aiemmin, että muutamia kannanottojani on katsottu pahalla. Mahdollisuuteni edetä tieteellisellä uralla ja saada rahoitusta huononevat merkittävästi, jos kritisoisin feminismiä ja feministejä julkisesti.
B: Sama syy. Olen freelancer, ja moni töistäni päättävä on feministi. Jos et ole heidän puolellaan, he voivat torpedoida mahdollisuutesi. Lisäisin myös tämän valitettavan tylsäksi hoetun itsestäänselvyyden: arvatkaa kahdesti, millaisen paskamyrskyn olen saanut aikaiseksi kommentoituani feminismiin liittyviä kysymyksiä sosiaalisessa mediassa. Enkä edes kritisoinut, vaan tarjosin käsiteltävään asiaan maltillista näkökulmaa. Vihan määrä yllätti ja pelotti.
A: Feministit ovat tehokkaita vaientamaan kriitikon. He ovat joukkolynkkaamisen ja noitavainomaisen toiminnan mestareita. Feministit puuttuvat siihen, kuka kommentin sanoo, ei siihen, mitä hän sanoo. Esimerkiksi minua on epäilty naisvihaajaksi, tai että minulla on omaan naiseuteeni liittyvä ongelma. Jos kriitikko on nainen, he sanovat, ettei tämä ymmärrä omaa parastaan. Että hänen maailmankuvassaan on jokin todella pahasti vialla.
B: Kun kerroin eräälle naiselle, etten ole feministi, hän ei uskonut minua. Tätäkin tapahtuu.
KC: Miten määrittelette itsenne suhteessa feminismiin?
A: Suhteessa vallalla olevaan feminismiin – eli pitkälti naisen heikkoa asemaa rummuttavaan keskusteluun – olen parjatun ja väärinymmärretyn osapuolen, miesten, puolella.
B: Pidän nykyisenkaltaista feminismiä haitallisena yleisesti länsimaisessa yhteiskunnassa ja omassa elämässäni epäkiinnostavana ajatusmallina.
KC: Miten määrittelette feminismin?
A: Haluaisin nähdä sen pyrkimyksenä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Tosiasiassa feministiksi itseään kutsuvat harvoin pyrkivät aitoon tasa-arvoon sukupuolten välillä. Sen sijaan naisille vaaditaan erilaisia etuja yhteiskunnassa, ja samalla miehiä ja miesten heikkoa asemaa yhteiskunnassa vähätellään. En kritisoi alkuperäistä ajatusta tasa-arvosta, vaan sitä, millaiseksi feminismi on ajan saatossa muuttunut.
B: Kun puhun feminismistä, puhun kolmannen tai neljännen aallon feministisestä ideologiasta, jolla on vahva vaikutus kulttuurissamme. Se perustuu patriarkaattiteorialle ja sukupuolten kieltämiselle. Se on retoriikaltaan vahvasti marxilaista. Feministit itse hokevat feminismin olevan vain sukupuolten välistä tasa-arvoa, "että naisillakin on ihmisoikeudet!", mutta tämä sanakirjamääritelmä kuvaa sitä yhtä heikosti kuin "ihmisten välinen tasa-arvo" kuvaa kommunistista Neuvostoliittoa.
A: Nykyfeminismin viesti on mielestäni ristiriitainen. Yhtäältä halutaan lyödä kiila miehen ja naisen väliin ja toisaalta väittää, ettei sukupuolia ole, että ne ovat vain kulttuurisia ja sosiaalisia rakennelmia. Hyvä esimerkki feministisen ajattelun epämääräisyydestä ja jakomielitautisuudesta on feministikirjailija Erica Jongin haastattelu Helsingin Sanomissa (20.2.2016). Siinä hän haluaa korostaa sukupuolten välistä eroa ja samaan hengenvetoon ihmettelee, miksi sukupuolta aina korostetaan. Tämä kertoo feministeille tyypillisestä tavasta pitää näitä kahta agendaa yllä. Yrittäkää nyt jumalauta päättää, että kumpi teille on olennaista.
KC: Entä feminismi tämän päivän Suomessa?
A: Nykyajan tyypillinen feminismi on osa laajempaa arvoliberaalia maailmankatsomusta, johon punavihreä koulutettu keskiluokka kokee kuuluvansa. Liberaalius "vapautena" on tässä mielessä kuitenkin näennäistä, koska vaatimukset vaikkapa naiskiintiöistä ja sukupuolineutraaliudesta, mistä viimeisimpänä esimerkkinä on Anttilan lastentavarakatalogi-tapaus, eivät lisää ihmisten vapautta. Ne päinvastoin sääntelevät, kontrolloivat ja pyrkivät normittamaan kaikkia ihmisiä tietyn maailmankuvan mukaisiksi. Tämän maailmankuvan keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa kaikille yksilöille rajoittamaton vapaus toteuttaa itseään ja mielihalujaan. Pyrkiessään purkamaan kaikki sosiaalista yhtenäisyyttä luovat rakenteet, jotka ylläpitävät yhteiskuntarauhaa ja perinteistä ydinperhekäsitystä, arvoliberalistit ja feministit tulevat luoneeksi maailman, jossa kukaan ei voi aidosti hyvin.
B: Feministinen liike on pahimmillaan autoritäärinen, vihamielinen ja kontrolloiva. Se ei hyväksy itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, tuli se sitten liikkeen sisältä tai ulkoa. Se pyrkii kielen haltuunottoon kontrolloimalla sitä, miten esimerkiksi sukupuolista saa ja voi puhua. Tällä tavoin se haalii itselleen valtaa. Määrittelemällä toisella tavalla puhuvat harhaoppisiksi, naisvihamielisiksi, seksisteiksi, taantumuksellisiksi tai muuten epäkelvoiksi se pystyy vaientamaan terveen keskustelun ja varmistamaan itselleen kielenkäytön hegemoniaa. Kaikki eivät ole näin radikaaleja. Mutta hiljainen, maltillisempi enemmistö ei uskalla tai ilmeisesti edes halua haastaa radikaalisiipeä. Tämän vuoksi radikaalifeminismi pääsee valtavirtaistumaan kovaa vauhtia.
KC: Keitä kuuluu radikaalifeministeihin? Keitä tarkoitatte heillä?
A: Naisasialiitto Unioni ja sen liepeillä olevat feministit yleisesti. Jos pitää mainita joku nimi, niin kyllä radikaaleinta siipeä edustaa professori Tiina Rosenberg.
B: Maltillisemmalla puolella on esimerkiksi toimittaja Maria Pettersson.
KC: Oletteko koskaan olleet feministejä?
B: Eikö jokainen nuori nainen Suomessa ole ainakin jossain vaiheessa? Minä olin 20-vuotiaaksi asti. Sitten kyllästyin siihen.
KC: Mistä pidit feminismissä?
B: Olin nuori ja hain selityksiä ongelmilleni. Feminismi antoi mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta jotain kuviteltua järjestelmää, eli patriarkaattia. Luin feminismin historiaa ja liitin oman elämäni osaksi sen kertomusta. Tuntui lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet sukupuoleni sortamisen piikkiin. Aika nopeasti tällainen selitysmalli lakkasi kuitenkin toimimasta. Se oli yksinkertaistava ja toivottomuutta herättävä. Se eristi minut muista sen sijaan, että olisin ymmärtänyt muita paremmin. Aloin ratkoa ongelmiani enemmän aikuisen ihmisen tavoilla, ilman feminismiä, ja tunsin itseni neuvokkaammaksi. Mutta vaikka totesin ideologian käyttökelvottomaksi, siitä jäi käteen joitain hyödyllisiä niksejä. Yksi tällainen on kääntää sukupuoliroolit päälaelleen eli mitä, jos mies olisikin tehnyt tai sanonut sen saman kuin esimerkin nainen. Sittemmin olen huomannut tämän olevan ihan käyttökelpoinen tapa tehdä näkyväksi feminismin omia ongelmia, ja käytän sitä argumentoidessani feminismiä vastaan.
A: En ole koskaan ollut feministi. Koin epämääräistä vastenmielisyyttä kaikkea feminististä kirjoittelua kohtaan jo ennen yliopistoon menoani. Inhoni kasvoi entisestään, kun tutustuin tarkemmin yliopistossa sukupuolentutkimukseen ja keskeisiin feministisiin ajattelijoihin ja suuntauksiin. Alusta lähtien vastustin feministien ylläpitämää ajatusta, että olisi joku hallitseva valkoisen miehen kirjoitustapa, ja että sen tilalle täytyisi luoda uusi, naisten tapa kirjoittaa, joka eroaa patriarkaatin ylläpitämästä kirjoituksesta. Tämä on typerää.
KC: Miksi?
A: En ymmärrä sitä ajatusta, jonka mukaan jokaisen naisen tulisi yrittää väkisin etsiä suunnilleen omasta vulvastaan oma tapansa puhua, tapa, joka ilmaisee hänen sukupuoltaan. Jos naiskirjoituksen tavoitteena on taistella yhteiskunnassamme vallitsevia kertomistapoja vastaan, niin ajan saatossa myös naiskirjoitus muuttuisi normittavaksi, tiettyjen periaatteiden mukaan toimivaksi kirjoitustyyliksi.
KC: Mitä tarkoitetaan patriarkaatilla ja patriarkaattiteorialla, joihin viittaatte?
B: Patriarkaatti on sosiaalinen järjestelmä, jossa miehet päättävät politiikassa, työpaikoilla, talouselämässä ja perheiden sisällä naisten ja lasten asioista. Tällaista järjestelmää ei ole Suomessa, Pohjoismaissa, Länsi-Euroopassa tai länsimaissa. Sellaisia systeemeitä on maailmalla, mutta feministit eivät tunnusta sitä, että Suomessa eletään mahdollisuuksien tasa-arvon piirissä, ja jokainen on lain edessä yhdenvertainen. He hakevat absoluuttista lopputuloksen tasa-arvoa, jota ei voi saavuttaa ilman järjenvastaista yksilöiden oikeuksien polkemista ja pakottamista. Feministit tulkitsevat historiaa patriarkaattiteorian valossa. Heillä on kertomus siitä, miten naiset ovat "vasta" viimeisen sadan vuoden aikana hiljalleen tulleet miesten rinnalle työelämään, ja koska tämä ei aina ole sujunut ongelmitta, on kyseessä miesten sisäsyntyinen vihamielisyys ja vallanhalu naisia kohtaan. Tämä on yksinkertaistavaa ja miesvihamielistä.
KC: Mutta eikö Suomi pyöri miesten tahdon mukaan?
A: Radikaalifeministien luoma ja ylläpitämä salaliittoteoria, jonka mukaan miehet systemaattisesti sortavat naisia ja vaikeuttavat naisten täysvaltaista osallistumista yhteiskunnan toimintaan on täysin absurdi. Suomessa naisten osuus työntekijöistä on kasvanut huimasti sotien jälkeen. Koulutuksen, etenkin korkeakoulutuksen, osalta naiset ovat jo ohittamassa miehet. Suomessa on merkittävissä ja vaikutusvaltaisissa asemissa olevia naisia niin yritysmaailmassa, yliopistoissa kuin politiikassa. Nämä faktat osoittavat, että naisilla on tasavertainen mahdollisuus toimia vaativissa tehtävissä, yksilöllisten kykyjensä ja ominaisuuksiensa puitteissa. Sivuhuomautuksena: feministit ovat harvemmin ruinaamassa sukupuolikiintiöitä kaivoksiin, öljynjalostamoihin tai viemäreihin.
B: Katsotaanpa, miten suomalaiset miehet tähän naisten sortamiseen pystyisivät. Tilastoissa miehet ovat kaikilla sosioekonomisilla ja henkisillä mittareilla mitattuina naisia huonommassa asemassa. Syrjäytymisriski miehen kohdalla on paljon suurempi kuin naisen. Alkoholismi, riski kuolla väkivaltaisesti tai oman käden kautta – kaikissa näissä miehet ovat yliedustettuina. Näistä tosiasioista huolimatta valtaosa feministeiksi itseään kutsuvista kuluttaa kaiken energiansa taisteluun naisten olojen parantamiseksi. Olojen, jotka ovat tilastojen valossa suorastaan loistavat.
A: On naurettavaa puhua valkoisen duunarimiehen oletetusta etuoikeudesta, jota hänellä ei enää ole. Anteeksi, mutta milloin valkoinen duunarimies on ollut Suomessa etuoikeutetussa asemassa? Milloin suomalainen duunarimies on voinut olettaa elämältä muuta kuin sitä, että työtä tekemällä saa toimeentulon? On harhaista väittää, että duunarimies pitäisi lähtökohtaisesti itsellään jotain muita "etuoikeuksia". Jos mies on tehnyt työnsä hyvin, silloin on voinut saada, nimenomaan saada, itselleen rouvan ja lapsiakin. Mutta nämä on täytynyt pitää myös leivässä. Yhtä naurettavaa kuin puhuminen valkoisen duunarinmiehen etuoikeudesta, on sanoa, että sodissa ensisijaisia kärsijöitä ovat naiset, koska he menettävät miehiään ja veljiään. Eli unohdetaan, ketkä sitä sotaa todella käyvät.
B: Mediallakin on vaikutusta mielikuvien syntyyn. Kumpi näistä uutisoidaan: Suomessa 17% naisista kokee parisuhdeväkivaltaa, vai että 16% miehistä kokee parisuhdeväkivaltaa? Väkivaltauutisten taustalla ovat usein sekä miehen että naisen alkoholismi ja syrjäytyminen. On helpompaa syyttää väkivallasta suomalaisia valkoisia miehiä kuin esimerkiksi pureutua siihen, millaisista taustoista väkivaltaa kokenut nainen tulee. Ja mitä itseeni tulee, niin olen kiitollinen siitä, miten turvassa saan sinkkunaisena elää Suomessa. Suomi on turvallinen maa. Mutta feministit tuntuvat elävän ihmeellisessä käsityksessä, että yhteiskunnan pitäisi onnistua takaamaan, ettei mitään pahaa koskaan tapahdu yhdellekään naiselle yhdenkään tietoisesti väärin toimivan miehen toimesta. Ja niin kauan kuin tällaista ei voida taata, on yhteiskunta lähtökohtaisesti naisvihamielinen. Mistä he ovat saaneet sellaisen käsityksen, että maailmalta voi vaatia, ettei kukaan tee rikoksia? Suomessa rikoksista rangaistaan, ja järjestelmään on sisäänrakennettuna se, että sitä voidaan kehittää aina toimivampaan suuntaan.
A: Parisuhdeväkivaltaa kokee lähestulkoon yhtä usein mies kuin nainen. On totta, että naisilla tämä on useammin hengenvaarallista. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta käy ilmi, että vakava perheväkivalta on selvässä yhteydessä syrjäytymiseen. Nyt näitä tutkimuksia katsotaan vahvasti feministisen lukutavan läpi ja kaikkea tarkastellaan sukupuolen näkökulmasta. Tämän takia todelliset perheväkivaltaan johtavat syyt hämärtyvät. Näin päädytään lietsomaan valheellista paniikkia siitä, miten suomalainen mies on niin kamalan väkivaltainen.
B: ...ja suljetaan silmät kaikilta muilta asiaan liittyviltä tekijöiltä, kuten syrjäytymiseltä, mielenterveysongelmilta ja päihteidenkäytöltä. Tämä on vaarallista tutkimusten tarkoituksen kannalta, mikä lienee kuitenkin se, että oikean tiedon avulla näihin asioihin pääsisi vaikuttamaan. Tutkimuksia on tehty naisten kokemaan väkivaltaan painottuen, ja osin miesten kokemukset sivuuttaen. Onko ihme, jos tutkimuksissa näyttää tulevan esille paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kun sitä on lähdetty etsimään noin yhdeksän kertaa useammin kuin miehiin kohdistuvaa? Puhumattakaan siitä, että sitten kun tutkimusraportissa mainitaan miesten olevan paljon suuremmassa väkivallan uhriksi joutumisen riskissä kuin naiset, niin silti puhutaan vain naisista.
A: Tämä teema tuo mieleeni raiskausuutiset ja niin sanotun lutkamarssin. Ilmiö lähti liikkeelle viisi vuotta sitten torontolaisen poliisin kommentoitua mediassa, että naisten tulisi välttää liian "huorahtavaa" pukeutumista. Lutkamarssi oli kohtuuttoman raju ja vihamielinen reaktio poliisin mitä ilmeisimmin hyväntahtoiseen ja naisille osoitettuun kehotukseen toimia harkitsevasti ja siten pyrkiä ennaltaehkäisemään heidän joutumistaan uhkaaviin tilanteisiin. Poliisin kommentin kuitenkin katsottiin sotivan naisten itsemääräämisoikeutta vastaan, jota mikään sosiaalinen normisto ei saisi nykymaailmassa rajoittaa. Itse marssiin suhtaudun laimean huvittuneesti. Oikeastaan on minulle yhdentekevää, jos joku nainen haluaa esitellä nännipihojaan julkisesti.
B: Lutkamarssin keskeinen viesti on niin sanotun raiskauskulttuurin vastustus. Väite on, että meillä olisi raiskauskulttuuri, joka hyväksyy raiskauksen ja seksuaalisen häirinnän, ja jopa suosii sitä. Tämä on raivostuttava ja häpeällinen väite. Suomessa ja muissa länsimaissa raiskaus on vakava rikos ja siitä rangaistaan. Yleinen mielipide Suomessa kannattaa vielä kovempia tuomioita. Vaikka feministit viime uudenvuoden jälkeisessä keskustelussa muuta väittävät, niin juuri kantasuomalaiset miehet ovat kaiken aikaa olleet mukana vaatimassa kovempia rangaistuksia raiskauksista. Lutkamarssi on mauton ja miesvihamielinen demonstraatio, joka yrittää väittää kummallisella tavalla, että Suomessa naisten elämä olisi jotenkin erityisen turvatonta.
KC: Mitä ajattelet feministeistä ja uhriutumisesta?
B: Se on ydinteema. Työskentelen itse miesvaltaisella alalla. Lähden itse siitä, että olen tasaveroinen työssäni miesten kanssa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että en nillitä, valita ja vaadi asioita itselleni, vaan annan työyhteisölle oman panokseni ja siitä lähdetään. Teen työni, enkä kyseenalaista eri tilanteissa, että toteutuvatko minun oikeuteni. Moni feministi pitää pöyristyttävänä, etten alakaan kertoa siitä kuinka, nyyh nyyh, minulla on naisena miesvaltaisessa työpaikassa niin rankkaa. Omasta mielestäni minua kohdellaan työelämässä hyvin, koska en suostu uhriutumaan.
A: Feminismissä on vaarallista se, miten se kylvää nuoriin tyttöihin ja naisiin uhriasennatta. Se on ihan kamalan myrkyllistä. Uhriasema ikään kuin oikeuttaa feministit puhumaan miehistä miten huvittaa. Feministit ovat usein haluttomia näkemään, että miehetkin saattavat olla uhreja. Tästä on tuoreena esimerkkinä on Väestöliiton asiantuntijan Heli Vaarasen taannoisen mielipidekirjoituksen (HS 13.1.2016) raju teilaus. Kirjoituksessaan Vaaranen esitti huolensa miesten heikentyneestä asemasta parisuhteessa. Minulle on jäänyt mysteeriksi, että miten uhriutuminen edistäisi sukupuolten välistä tasa-arvoa. Miten voi nähdä arvon toisessa ja itsessään, jos kokee olevansa alituiseen uhriasemassa?
B: Leikitään, että nuori tyttö tulee kohdelluksi huonosti netissä tai koulussa. Jos hyvää tarkoittavat feministit alkavat puhua hänelle siitä, miten tyttöjä kohdellaan edelleen niin huonosti, niin kaikki huomio kiinnittyy hänen sukupuoleensa – ja sukupuolelleen hän ei voi yhtään mitään. Tytön kiusaamiseen saattaa vaikuttaa joukko asioita, jotka selittävät sen. Jos kyse on normaalista ristiriitatilanteesta, niin aluksi voisi tutkia esimerkiksi osapuolten vuorovaikutustaitoja. Jos kyse on taas väkivallasta, niin syitä pitäisi etsiä väkivallan tekijästä, eikä uhrin sukupuolesta. On haitallista, jos naisia opetetaan pienestä pitäen olemaan uhreja tai tarkkailemaan asioita uhrin näkökulmasta. Tällainen ajatusmalli pitää naiset nimenomaan altavastaajina, koska uhrin asemasta on aika vaikeaa tehdä mitään.
KC: Mihin uhriutumisen kulttuuri teidän mielestänne johtaa?
A: Tilanteeseen, jossa miehet ja naiset alkavat suhtautua toisiinsa enenevässä määrin vihamielisesti ja katkerasti. Tämä puolestaan johtaa siihen että ihmiset eivät mene naimisiin, parisuhteet eivät kestä...
B: ...ja lapset voivat pahoin. Tytöt opetetaan olemaan uhreja. Pojat puolestaan opetetaan häpeään, kun heitä suoremmin tai epäsuoremmin pidetään raiskaamiseen taipuvaisina. Aivan kuin pojissa olisi sisäsyntyinen tapa olla raiskaaja, josta pitäisi opetella pois. Se on ihan yhtä järjetöntä kuin väittää naisten olevan sisäsyntyisiä lastentappajia, kun tilastojen valossa suurin osa lasten murhista on naisten tekemiä.
A: Katkeruus, häpeä, syyllisyys ja syyllistäminen. Näihin sanoihin tiivistyy aika lailla se, mitä feminismi on tänään.
KC: Millaisena näette feminismin tulevaisuuden?
B: Tulevaisuuden historiantutkimuksessa länsimainen feminismi 2000-luvulla tulee näyttämään erikoiselta liikkeeltä. Olisi parasta, jos länsimaalaiset naiset käyttäisivät energiaansa ja asemaansa esimerkiksi huonommassa asemassa olevien naisten auttamiseen maailmanlaajuisella tasolla sen sijaan, että uhriutuisivat keskenään täällä kaiken hyvinvoinnin ympäröiminä.
A: Mikäli feminismi tarkoittaisi egalitarismia, aitoa pyrkimystä sukupuolten väliseen tasa-arvoon ilman räikeää naisagendaa ja biologisten sukupuolten hävittämistä, niin tietenkin sillä olisi Suomessakin tilausta. Olen kuitenkin hyvin skeptinen sen suhteen, että feminismi jaksaisi aidosti taistella vaikkapa miesten asevelvollisuuden poistamisen puolesta.
