Hyppää pääsisältöön

Roskasakki

Roskasakki
Roskasakki Roskasakki

Vuonna 2008 toimittaja Jim Nunn kertoi CBC:n aamushow'ssa Nova Scotia at Six, että yksi Kanadan tv-historian suosituimmista ohjelmista Trailer Park Boys (Roskasakki) loppuu. Veteraanitoimittajalla oli studiovieraana John Dunsworth, joka sarjassa esittää parakkikylän valvojaa, juopottelevaa ja homosuhteessa elävää Jim Laheyta.

Roskasakki Television tiiliskivissä to 7.4. klo 17.20 ja ti 12.4. klo 22.05 + Areena. Vieraana käsikirjoittaja Esko Salervo.

Nunn aloitti haastattelun provosoivasti. “Eikö olekin hyvä että tämä surkeista, kiroilevista ja huonotapaisista tyypeistä kertova surkea sarja, joka antoi erittäin huonon kuvan köyhistä parakkikylien ihmisistä, on menneisyyttä.” Dunsworth epäili ensin, että toimittaja imitoi televisioevankelista Pat Robertsonia, mutta jatkoi sitten, että sarjaa näytetään yhä joka päivä, sitä esitetään esimerkiksi Afganistanissa.

Nunn: "Mitä ihmiset Afganistanissa ajattelevat siitä typeryydestä?"
Dunsworth: "He rakastavat sitä. Sinä viihtyisit Afganistanissa, olet juuri sopivan lyhytnäköinen ihmisvihaaja."

Kun Nunn moitti sarjan kieltä, Dunsworth sanoi että kun kielen yli pääsee, löytää arvot.

“Arvot? Oluen juomisen ja pilvenpolttamisen?”
“Ei pilvessä ole mitään vikaa. Verrattuna vaikkapa siihen arpajaisskandaaliin, josta aiemmin raportoit. Pilven laillistaminen eliminoisi tekopyhyyttä.”
“Arvasin, että sinun kutsumisesi tänne olisi seikkailu.”
“No, sinä ohjaat keskustelua.”
“Minä yritän.”

Dunsworthin mukaan suuri joukko ihmisiä on kertonut, että sarja on pelastanut heidän elämänsä.

Dunsworthin loppuhuipennus: Jim Nunn voisi tv-toimittajana sanoa merkittäviä asioita, olla esimerkiksi kriittinen niille monikansallisia yrityksille, jotka imevät valtion rahoja, mutta hän on päättänyt olla tekopyhä ja hyökätä televisiosarjan kimppuun.

Kanadalaiset rakastavat tätä sarjaa ja olemme ylpeitä että olemme kanadalaisia

"Kanadalaiset rakastavat tätä sarjaa ja olemme ylpeitä että olemme kanadalaisia”, Dunsworth päätti tykityksensä.

Seitsemän vuotta myöhemmin Dunsworth ilmoitti Twitterissä, että Nunn oli sovitussa roolissa haastattelun ajan.

Skip Twitter post

Sekä Dunsworth että Nunn asuvat Halifaxissa, joka on myös Roskasakin luojan, Mike Clattenburgin syntymäkaupunki.

Millaisesta sarjasta on kysymys? Roskasakki eli Trailer Park Boys (2001-2007, 2014-) kuvaa kuvitteellisen parakkikylän Sunnyvale Trailer Parkin ja sen dropoutien elämää. Kylän oletettu sijainti on Nova Scotian provinssissa, millä sinällään ei ole juuri väliä, sillä Sunnyvalen parakkikylässä on aina kesä eivätkä tapahtumat juuri ulotu kylän ulkopuolelle, kuin satunnaisia lähikaupungissa ja ostoskeskuksessa poikkeamisia lukuunottamatta. Roskasakki on tilannekomedia, jossa ei istuta sisällä. Se on rikossarja, jossa rikokset ovat lähinnä rikkomuksia ja pikkurikoksia.

Kukin Roskasakin 20-minuuttinen jakso alkaa Blain Morrisin unenomaisella teemasävelmässä, jossa on muistumiaTony Bennettin kappaleesta I Left My Heart in San Francisco. Se soi seepianväristen, idyllisten parakkikyläkuvien yllä. Pikkupojat ajelevat pyörillä pitkin kylänraittia, tytöt keinuvat ja tunnelma on kuin vanhoissa postikorteissa.

Sarjan päähenkilöinä on kaksi vankilan ja parakkikylän väliä seilaavaa dropoutia, Ricky ja Julian, jotka kauden alussa pääsevät vankilasta ja kauden lopussa joutuvat sinne takaisin. Heidän paras ystävänsä on lyhytkasvuinen pullonpohjalasinen Bubbles, määrittelijästä riippuen kylän älykkö tai jälkeenjäänyt. Alueen lainvalvoja on edellämainittu John Dunsworthin esittämä hyväntahtoinen despootti, juoppo ex-poliisi Mr. Lahey, jonka apulaisena on alati ilman paitaa häärivä entinen homoprostituoitu Randy. Ajoin roolit vaihtuvat, mutta hahmot pysyttelevät tiukasti Sunnyvalen paratiisillisessa köyhyydessä, jonka vakioita ovat köyhyys, rikokset, viina ja huumeet - ja ystävyys.

Vakioita ovat köyhyys, rikokset, viina ja huumeet - ja ystävyys

Roskasakin tekotavalle on olennaista dokumentaarisuus, tai tarkemmin mokumentaarisuus. Se on mockumentary, pseudokumenttisarja, jossa kuvausryhmä alituisesti seuraa päähenkilöiden elämää ja jää välillä jopa näiden jalkoihin. Kuvausryhmä ei esitä kysymyksiä vaan klassisen direct cineman tapaan tarkkailee päähenkilöitään, jotka pääsevät ohjaamaan tapahtumia. Kamera ottaa vastaan koko purkausten, tunnustusten ja pohdinnan skaalan sellaisenaan. Kohdetta kunnioitetaan, vaikka se etenisi minkälaisiin absurditeetteihin tahansa.

Dean DeFino on kirjoittanut oivaltavasti pseudodokumentaarisen muodon variaatioista. Roskasakin, Modern Familyn ja Konttorin (Office) ohella sitä on käytetty niinkin erilaisissa elokuvista kuin Woody Allenin Ota rahat ja juokse, This Is Spinal Tap ja Borat. DeFino huomauttaa, että pseudodokumentaaristen elokuvien monologimainen muoto muistuttaa paljon Errol Morrisin dokumentteja, joissa haastateltava puhuu suoraan kameralle. Katsoja alkaa aktiivisesti etsiä klappia puhujan sanojen ja kasvonilmeiden väliltä. Normaalihaastatteluissa haastateltava puhuu kameran ohi sen vieressä olevalle ihmiselle.

Morris käyttää haastatteluissa interrotron-nimistä tekniikkaa, jossa haastateltava katsoessaan kameraan näkee linssin sijaan kaksipuolisessa peilissä näkyvän Errol Morrisin. Kameran kuva näkyy Morrisin edessä olevalla teleprompterilla, jonka takana oleva videokamera lähettää kuvaa Morrisista haastateltavalle. Interrotron on Morrisin vaimon antama nimi tälle tekniikalle, siinä yhdistyvät sanat “interview” ja “terror”.

Dokumentaarisen realismin henkeä on tavoiteltu muuallakin, esimerkiksi poliisisarjoissa (Kova laki ja NYPD Blue), mutta useimmista niistä huokuu hyvin vähän myötätuntoa ihmisiä kohtaan. Poikkeus on David Simonin Langalla (The Wire), jossa sarjan draaman osapuolet poliiseista koululaisiin, rikollisista kadunkulmissa kamaa diilaaviin nuorukaisiin ovat yhtäläisiä samastumiskohteita.

Yleensä komediat suojaavat itsensä esteettisillä kerroksilla

Komediagenressä Larry Davidin sarja Jäitä hattuun (Curb Your Enthusiasm) kehittelee tilanteitaan mokumentaariseen tyyliin. Siinä kommunikaatio-ongelmat ja sosiaalinen kulmikkuus kuvaavat nautinnollisen julmasti rikkaiden hankauksia ja ohipuhumista. Samanlainen nauru köyhille ei olisi sopivaa, joten yleensä komediat suojaavat itsensä esteettisillä kerroksilla. Tähän Roskasakki ei mene, vaan säilyttää karheutensa ilman että nauraisi henkilöittensä kustannuksella.

Halifaxissa Nova Scotiassa syntynyt Mike Clattenburg oli siis keskeinen tekijä seitsemällä ensimmäisellä kaudella, joiden päättymistä edelläkuvattu CBC:n Dunsworth-haastattelu juhlisti. Tuolloin ei tiedetty, että vuonna 2014 sarjaa alettaisiin tehdä Netflixin tuottamana. Clattenburg ei enää ole ollut mukana sarjan kahdeksannella tai myöhemmillä kausilla, millä on ollut iso vaikutus sarjaan, joka Netflixin hoteissa pyrkii USA:n markkinoille. (Roskasakin kaikki kaudet löytyvät Netflixistä.)

Vetonaulana uudemmissa jaksoissa on aggressiivinen näytteleminen, kiroilu ja törkeily eli se pintataso, josta puuttuu kaikki lämpö ja empatia. Kuten Esko Salervo keskustelussa sanoo, alkuperäisessä Roskasakissa mielenkiintoista on kohtaloon ja jaettuihin kortteihin samastuminen. Sen kautta maailma avautuu orgaanisena, jolloin mikään yksittäinen elementti, kuten rivoilu, ei ole olennainen

Roskasakin tilannekomediassa köyhyys on tilanne, joka pysyy vakiona. Komediaa syntyy, kun yritetään pärjätä. Roskasakin antisankareiden sukulaisia, juuri sellaisia, jotka jakavat "haasteellisen" sosio-ekonomisen aseman, voi löytää esimerkiksi Chaplinin tuotannosta, joissa se kulkee humanismia tihkuvan paatoksen läpi; Laurelin ja Hardyn epäonnistuneissa yrityksissä edetä sosiaalisilla rappusilla, tai vaikkapa Perhe on pahin -sarjassa, jossa Läskipää-Miken edistyksellisyys tuntuu huuhtoutuvan viemäriin joka kerran, kun Archie Bunker vetää vessan ja kipuaa housujaan napittaen takaisin alakertaan.

Toimittaja pahoittelee, että on kuultavassa keskustelussa lähes kykenemätön puhumaan sarjan henkilöistä ja heidän toilailuistaan nauramatta. Käsikirjoittaja ja dramaturgi Esko Salervo hallitsee itsensä paremmin.

Television tiiliskivien kaikki vanhat jaksot ovat Yle Areenassa kuunneltavissa ja ladattavissa.

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Elokuvat

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Enkeleitä ja elokuvia Berliinin taivaan alla

    Mitä Wenders, Lucas ja Wilder kertovat Berliinistä?

    Ensimmäiset Berliinin muurin ylityksestä - tai pikemminkin alituksesta - kertovat elokuvat valmistuivat hyvin nopeasti muurin pystyttämisen jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä elokuvaohjaajat sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tarttuivat aiheeseen. Ikimuistettavin Berliinistä ja sen muurista kertova elokuva on kuitenkin Wim Wendersin runollinen, enkelien Berliinistä kertova tarina Berliinin taivaan alla, jonka yhtenä käsikirjoittajana oli vuoden 2019 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Peter Handke. Toimittajana on Jukka Mikkola.

  • Älä hylkää masentunutta

    Aito vuorovaikutus tukee masentunutta, ole kärsivällinen.

    Kun läheisen maailmankuva tummuu ja usko tulevaisuuteen hiipuu, häntä on vaikea ymmärtää. Masentunut vetäytyy omiin oloihinsa ja tuntuu elävän toisessa todellisuudessa. Hänen negatiivinen asenteensa ja flegmaattinen olemuksensa saattaa vähän ärsyttääkin. Miksi hän ei yksinkertaisesti ravista masennuksen viittaa harteiltaan ja huomaa kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään?

  • David Bowie ja sankarit Berliinin muurilla

    Murrettiinko Berliinin muuri musiikin avulla?

    "Me lähetämme terveiset kaikille ystävillemme muurin toisella puolella", David Bowie sanoi ja esitti laulun, jonka myös itäberliiniläiset nuoret tunsivat. Se oli Heroes, sankarit, ja se oli saanut alkunsa Berliinin muurilta. Elettiin kesää 1987, eikä kukaan vielä uskonut muurin murtuvan. Musiikki oli ajatuksia herättävä asia jaetussa kaupungissa, ja ennen pian musiikista tuli olennainen osa idän ja lännen välistä ideologista taistelua. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Berliinin muuri murrettiin musiikin avulla. Apuna olivat maailmantähtien kuten David Bowien ja Bruce Springsteenin lisäksi sekä itä-Berliinin punkkarit että kapellimestari Leonard Bernstein. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

    Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

    Vuonna 1982 kuluttajaelektroniikan suurtapahtumassa Consumer Electronics Showssa Las Vegasissa esiteltiin laite, joka tuli peruuttamattomasti muuttamaan meidän maailmaamme. Laite oli nimeltään Commodore 64. Se oli kotitietokone. Se valloitti maailman. Laitetta myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa yli 30 miljoonaa kappaletta. Se oli suhteellisen edullinen, käyttökelpoinen ja hauska kone. Sillä pystyi tekemään monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Onko musta ollenkaan tähän, kun nuo muut on niin sairaan hyviä?" Lahjakkaan suvun vesa Aili Ikonen epäili pitkään, onko hänestä ammattimuusikoksi

    Musiikki on muusikko Aili Ikoselle intohimo.

    Erityisesti jazzlaulajana tunnettu muusikko Aili Ikonen kasvoi musiikin ympäröimänä. Korpilahdelta kotoisin oleva Ikonen pomppi lapsena Joutsenlammen finaaliosaa veljensä Osmon kanssa olohuoneen sohvan ympärillä ja harjoitteli pieteetillä viulunsoittoa viisivuotiaasta alkaen. Silti ura muusikkona ei ollut itsestäänselvyys.

  • Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala tekee jätteestä luksusta – hänen iltapukunsa pääsi Emma Karin yllä Linnan juhliin ja lopulta museoon

    Merestä kerätyistä muovipulloista syntyi asu Linnan juhliin.

    Maailman merissä saattaa olla 30 vuoden päästä enemmän muovia kuin kalaa. Silti muovia käytetään jatkuvasti enemmän. Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala haluaa tehdä jätemuovista muodikasta, jotta edes kierrätys toimisi paremmin. Kansanedustaja Emma Karille suunniteltu iltapuku hankittiin Kansallismuseon kokoelmiin.

  • Sanat haltuun rap-riimein

    Sanat haltuun -hanke auttaa nuoria löytämään äänensä.

    Rap-musiikki voi olla väylä parempaan luku- ja ilmaisutaitoon. Musiikkia kuunnellessa voi päähän tarttua myös muutama yhteiskunnallinen ajatus. Vielä enemmän kuhinaa päähän syntyy, jos alkaa itse luoda riimejä. Kirjallisuus- ja taidekriitikko, toimittaja sekä opettaja Aleksis Salusjärvi pohti, miksi lukeminen koetaan jotenkin epämiehekkääksi harrastukseksi.

  • Avaruusromua: Psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO

    Mitä jos rakennettaisiin maailman suurin syntesoija?

    Malcolm Cecil ja Robert Margouleff kohtasivat 50 vuotta sitten New Yorkissa, tuolloin uudessa Media Sound -studiossa. Heillä oli idea. Mitä jos hankittaisiin useita syntesoijia ja soitettaisiin niitä yhtaikaa? Ja jos kytkettäisi in ne toisiinsa, toimimaan yhdessä, siinä meillä olisi elektroninen orkesteri. Idea hahmoteltiin kiinalaisen ravintolan pöytäliinaan ja se päätettiin toteuttaa. Alkoi syntyä psykedeelinen äänikone nimeltä TONTO. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Finnjet oli kaikkien aikojen matkustajalaiva, joka pilkottiin kylmästi palasiksi – entisen konepäällikön rakkaus ei katoa

    Finnjet oli merimatkailun ylellinen tulevaisuus.

    Finnjet oli maailman suurin ja nopein matkustaja-autolautta. Samalla se oli uuden ajan airut, joka uitti Suomen maailmankartalle. Kaikkien aikojen matkustaja-alus paloiteltiin 10 vuotta sitten Intiassa. Konepäällikkö Juhani Puontille se oli kova isku. Onneksi muistot eivät katoa. Niitä tulvii mieleen, kun katsoo vanhan virkapuvun murentuvia kenkiä.