Jenni Stammeier
Yle
"Koko kansan Lola, kohumissi ja Suomen virallinen musta" Lola Odusoga kertoo kokemuksistaan avoimesti elämäkerrassaan. Kahdet kasvot -elämäkerta raottaa rempseän Lolan herkkyyttä ja pohdiskelevuutta. Lola suhtautuu kokemaansa syrjintään ja nimittelyyn ennen kaikkea lakonisella huumorilla.
Psykologi Taina Kuuskorven kirjoittaman elämäkerran väliotsikot puhuvat puolestaan: “Kohumissi ja Suomen virallinen musta”, "Neekerin tytär" ja “Värivirhe”. Helppoa ei ole ollut. Kuitenkin Lola käy kirjassa läpi kohtuutonta ja silmitöntä syjintää aivan kuin tarkkailisi itseään ulkopuolisena. Kuvamateriaali yksinään on vaikuttava. Lehtien otsikot tuntuvat tämän päivän näkökulmasta primitiivisiltä. Vaikka rasismi vaikuttaa vuoden 2015 Suomessa roihahtaneen liekkeihin, on se ollut rankkaa myös 90-luvulla.
Lola Odusoga (ent. Wallinkoski) valittiin Miss Suomeksi vuonna 1996. Hetki oli historiallinen, ei vain Suomelle, joka sai ensimmäisen tummaihoisen missinsä, vaan myös vasta 18-vuotiaalle Lolalle itselleen.
“Kilpailun voitto merkitsi minulle ennen kaikkea sitä, että minut hyväksyttiin - suomalaisena ja sellaisena kuin olin. Kruunajaisissa itkin ulos erilaisuuttani ja vuosien paineita siitä, etten ollut koskaan kuulunut joukkoon. Mutta eihän voitto tietenkään poistanut erilaisuuttani, muuttanut mustaa valkoiseksi.”
Misseydestä alkoi valtava julkisuusmylläkkä, joka on jatkunut 20 vuotta. Lola on kestänyt vihapostin ja nimittelyiden lisäksi laihuus- ja kauneusihannepaineet, alastonmallikohut, silikonikohut, kielikorukohut, ylinopeussakkokohut ja avioerokohut.
Ja tähtää korkealle: Viime kevään eduskuntavaaleissa Odusoga sai yli 1050 ääntä, vaikkei läpi päässytkään. Politiikka kiinnostaa jatkossakin:
“Tulevissa vaaleissa on mahdollisuus uusintayritykseen.”
Elämäkertaa lukiessa tulee hengästynyt olo. Miten ihmeessä hän on selvinnyt kaikesta?
KulttuuriCocktail poimi elämäkerrasta Lola Odusogan selvitytymiskeinoja
1) Itseironia ja ronski huumori
"Kaikkien minusta tehtyjen lehtijuttujen ehdoton helmi on Hymyn kansijuttuna myyty “Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää neekereistä mutta et ole kehdannut kysyä”. Ingressissä luvattiin, että Suomen virallinen musta Lola Odusoga vastaa.
Minun huumorintajuni kesti valistaa ihmisiä siitä, ruskettuuko musta ja näkyvätkö hänessä mustelmat. Entä loistavatko hampaani ja silmänvalkuaiseni pimeässä? Kyllä, kyllä ja ei.”
"Ajan myötä opin ottamaan palautteen huumorilla. Hulluimpia viestejä kierrätän kavereillani ja olemme monta kertaa saaneet makeita nauruja yhdessä."
2) Omasta mustuudestaan avoimesti puhuminen
Lola käyttää reippaasti käsitteitä, joita valkoihoiset pelkäävät käyttää. Hän ei esimerkiksi näe mitään pahaa sanassa "mulatti".
"Timo T. A. Mikkonen kutsuu minua mm. Afrikan tähdeksi ja pieneksi mulattitytöksi. Ilmaisu on täysin totta, rodullisesti täsmällinen, eikä se ole minusta loukkaava. Kuubassa minut määriteltiin vielä tarkemmin: mulato finlandese. Niillä leveysasteilla kun mulatteja riittää moneen lähtöön."
“Rasismia voi vastustaa ja suvaitsevaisuutta edistää hyvin monella tapaa. Yksi itse hyödyntämäni väylä on ollut media ja asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä. Neekerit ja mulatit eivät sanoina ole minua koskaan pelottaneet. Kirjoittamaton sääntö kuitenkin on, että valkoihoinen ei saisi kutsua meitä neekeriksi tai mulateiksi, vaikka me näitä sanoja itse toisistamme käytämme."
3) Paikallinen identiteetti ja murre
Lola Odusoga puhui vahvaa Turun murretta 90-luvulla, ja on lainannut monissa mainoskampanjoissa kasvonsa Turun kaupungille.
“”Eräs lehti kirjoitti 1990-luvulla, ettö Turun murre on se, mikä heti paljastaa ja todistaa minut pesunkestäväksi suomalaiseksi ja pelastaa minut maahanmuuttajaleimalta.”
4) Kyky nousta henkilökohtaisen loukkaantumisen yläpuolelle
Ahdistelupostia alkoi tulla missiaikoina ja Lola repi niitä ja heittää roskiin. Äiti kuitenkin pelasti vihakirjeet. Lola ymmärsi ottaa kirjeet ikään kuin suomalaisen kulttuurin tuotteina.
“Pian oivalsin, millaisen ainutlaatuisen näkymän kirjeet antoivat niin sanottuihin kansan riveihin. Päätin säilyttää kaiken ja koota materiaalia kirjaa varten."
4) Hyvä itsetunto
“Nykyisin olen avoimesti erilainen, muuta vaihtoehtoa ei edes ole. Mutta muistan lapsuudesta hyvin vuodet, jolloin ei ollut helppo erottautua aina muista.”
"Jossain vaiheessa ymmärsin, että koska joka tapauksessa olen erilainen, minun ei tarvitse koko ajan ajatella mitä muut ajattelevat tempauksistani. Ja ettei itseään tarvitse aina ottaa niin vakavasti."
Saavatko valkoiset kertoa mustien tarinan?
Lolan tarina liittyy ajankohtaiseen keskusteluun siitä, millaiseen rooliin valkoinen valtakulttuuri mustat työntää.
Viirus-teatterin uudessa näytelmässä Lampedusa pakolaisia näyttelevät valkoiset näyttelijät. Sonya Lindforsin uutuusesityksessä asetelma käännetään päälaelleen. Mustat esiintyjät astuvat näyttämölle, joka on historiallisesti valkoinen ja ottavat tilan haltuun.
Tumma on automaattisesti mamutaitelilija, jonka ei kuulukaan kertoa muusta kuin alkuperästään. Kuka saa kertoa kenenkin tarinaa? Studiossa keskustelemassa koreografi Sonya Lindfors, Ruskeat tytöt -blogia pitävä Koko Hubara sekä Lampedusa -näytelmän näyttelijä Eeva Soivio.
Kuuntele radiokeskustelu klikkaamalla kuvaa
Lolan kokemuksia mustuudesta puhumisesta
Odusogan tapa käydä kirjassa psykologi Taina Kuuskorven kanssa läpi elämäntarinaansa on raikkaan sensuroimatonta puhetta. Odusoga ei yritä olla poliittisesti korrekti, mutta ei hän provosoikaan.
“Kahdessakymmenessä vuodessä kehittyy sellainen panssari, ettei sitä läpäise juuri mikään. Mutta nuorean tyttönä, täysin tottumattomana julkisuuden likaiseen puoleen, aikuisten ihmisten viskomat ilkeydet kyllä osuivat."
Aluksi media oli täysin ymmällään. 90-luvun Suomessa ei ollut kieltä tai käsitteitä puhua tummaihoisista luontevasti. Ja jos toimittajien oli vaikeaa puhua mustista loukkaamatta heitä 90 -luvulla, on se sitä edelleen.
"Aluksi media haki minulle korrektia ja soveliasta nimitystä. Sekin oli tietynlaista rasismia. Suomen Neito -kilpailun jälkeen viljeltiin käsitteitä eksoottinen ja tummahipiäinen. Myöhemmin kaikenlaiset ihonväriin kiertäen viittaavat väri-ilmaisut tulivat käyttöön."
Mustuudesta oli missille hyötyä ja haittaa
Missinä Lola sai huomiota erilaisuutensa takia. Hänet puettiin eloveenatytöksi ja poseerasi maatalousnäyttelyissä Valmet-traktorin ohjaamossa ja edusti monella tapaa avointa, kansainvälistä ja monikulttuurista Suomea, joka vasta oli liittynyt EU:hun.
"Minussa oli tummaa hehkua, suklaista ihoa, Afrikan tähteä, mustaa magiaa ja pantteria.”
Yhtäältä eksoottisuutta ylistettiin, toisaalta se aiheutti piikittelyä ja käytännön ongelmia.
Sopivan värisiä sukkahousuja tai meikkejä ei vain löytynyt. Puvustajat, meikkaajat ja kampaajat olivat uuden edessä.
“Kuulostaa pieneltä asialta, mutta hiukset olivat myös näitä kipeitä erilaisuusongelmiani. Afroa ei saatu suoristettua pysyvästi. Itse en myöskään sellaista toivonut. Suoristaminen lähti kampaajien halusta päästä tekemään kampauksiaan. Lopulta kielsin kaikenlaisten suoristusaineiden käytön. Afrotukkaa ei vain saa pysyvästi suoraksi, ja se oli kampaajienkin hyväksyttävä. “
Rasismi ja syrjintä oli äänekästä ja paljasta myös 20 vuotta sitten
“Varhaisimpia lapsuusmuistojani on se, kun menin ensimmäisiä kertoja yksin kotipihalle leikkimään. Siellä oli kaksi meidän pihalaista, jotka huusivat heti “kattokaa neekeri”. En tiennyt, mitä se tarkoitti ja menin kysymään äidiltä."
Lola sai valtavat määrät ihailija- ja vihapostia. Erityisen paljon vihapostin seassa oli hakaristejä ja K-18-kuvia, joiden oli tarkoitus esittää hänen “äitiään ja isäänsä”. Askarteluun käytetty vaivannäkö tuntuu nettiajan vihapostiin verrattuna kömpelöltä, mutta pelottavan konkreettiselta. Ainoan tappouhkauksensa Lola on kuitenkin saanut vasta Facebook -ajalla.
Odusoga valittiin Miss Suomeksi vuonna 1996. Aikana, jolloin Suomi velloi masentanuneessa lamassa ja tummaihoisia julkkiksia oli vain kourallinen. Kun tarvittiin monikulttuurisuuden tai rasisminvastaisuuden mannekiinia, pyörivät mediassa aina samat Wilson Kirwa, Hyvät herrat -tv-sarjan Billy Carson, Kotikatu -tv-sarjan Kaisla Löyttyjärvi ja Passi ja hammasharja -sarjan Tino Singh.
Lolaa ei nähty yksilönä mustuuden ja misseyden takana
Kirja paljastaa Lolasta herkän ja vetäytyvän puolen, jota mediassa esiintyvä reteä Lola ei hevillä näytä.
"Olen aina kokenut itseni ulkopuoliseksi. Usein minulla on sellainen olo, että “olen vain käymässä täällä”, olipa kyse työelämästä tai vapaa-ajan ystävyyssuhteista."
“Nykyisin olen avoimesti erilainen, muuta vaihtoehtoa ei edes ole. Mutta muistan lapsuudesta hyvin vuodet, jolloin ei ollut helppo erottautua aina muista.”
“Minua ei nähty omana itsenäni värin takana lainkaan. Olin vain “se musta”. Myöhemmin tuli missi ja tissit. Aina on ollut joku hallitseva piirre, joka on estänyt näkemiseni kokonaisena."
