Hyppää pääsisältöön

Sopivan lyyrisiä sellokonserttoja

Englantilaisuus on sopiva hyve Steven Isserlisin ja Paavo Järven johtaman Lontoon filharmonia-orkesterin uudella sellokonserttolevyllä. William Waltonin sekä Edward Elgarin Sellokonsertot soivat sopivan lyyrisinä ja huoliteltuina ja kuohunta pysyttelee sopivaisuuden rajoissa.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Matalaa, kumpuilevaa maisemaa… surullisena meren yllä roikkuvia harmaita pilviä ja ikiaikaisen hitaasti liikkuva meri vaahtopäineen. Pilvien lomasta välillä pilkistää laskeva aurinko. Tee on jo jäähtynyt kupissa, sitruuna pudonnut tassin reunalta koskemattomana.

Kaupungin kujilla ihmiset käyvät viimeisillä asioillaan: kirjakauppa, kellosepänliike… tuolla apteekkari järjestelee hyllyjään. Illan hämärryttyä märät katukivet kiiltelevät lyhdyn valossa, etäinen puheensorina kielii läheisestä pubista. Hevosten kavioiden kopina etääntyy… Raskaat verhot heilahtavat ikkunassa.

Olo on hieman kuin englantilaisessa etsiväsarjassa, kun kuuntelee Steven Isserlisin ja Lontoon filharmonia-orkesterin uutta sellokonserttolevyä. Sir William Waltonia ei ole suorastaan pidetty avant garden keskushenkilönä, mutta hän oli kelvollinen, asiansa osaava ja kiinnostavakin säveltäjä. Waltonin Sellokonsertto vuodelta 1956 katsoo tyylillisesti Toista maailmansotaa edeltävään aikaan, ja sen vanhanaikaisuus saattoi olla esteenä sen läpilyönnille omana aikanaan. Enää moisen ei pitäisi olla ongelma.

Waltonin Sellokonsertto on nimittäin omassa mielikuvitusmaailmassaan tenhoava ja raikaskin teos, jossa on yllin kyllin solistista tarjottavaa. Se on tunteellinen mutta ei paatoksellinen, jollain tapaa lähellä Schumannin Konserttoa.

Toista maata on levyn avaava Sir Edward Elgarin hittiteos, joka jäi säveltäjän viimeiseksi suurimuotoiseksi teokseksi. Katkeran tilityksen maku tekee Elgarin Sellokonsertosta itselleni kitkerää kuunneltavaa—se on, erään selloa soittavan kirurgituttavani sanoin—kuin pitkä ja vaikea sairaskertomus.

Onkin laskettava Steven Isserlisin ja Paavo Järven johtaman Lontoon filharmonia-orkesterin eduksi, että Elgar soi tällä kertaa pikemmin lyyrisesti kuin ylitsepääsemättömän pateettisesti. Yksittäisten herooisten alleviivausten sijaan soitossa korostuu pitkä linja: Elgarin konserton hitaasti etenevä ja lopulta sangen selväpiirteisesti rakentuva muoto. Isserlisin joskus tempoileva soitto ja tiheä vibrato eivät tällä levyllä vaivaa ainakaan minua.

Äänitys on Henry Wood -salista, intiimi ja selkeä olematta silti kuivakka. Sello on tavanomaisen eteen miksattu, mutte se lienee välttämätöntä, sillä Isserlis ei ole mikään äänitykki. Filharmonia-orkesteri soittaa keskittyneesti ja on Paavo Järven johdolla solistin kanssa samalla aaltopituudella. Joitakin ajatuskatkoksia yhteissoitossa on, mutta ne eivät juuri häiritse muutoin loistavaa yhteissoittoa.

Levyn täydentää kaksi Holstin perheen selloteosta: Gustav Holstin Invocation Sellolle ja orkesterille on peräisin Elgarin konserttoa edeltäviltä vuosilta 1910-luvun alusta, ja Holstin tyttären Imogenin soolosellokappaleet otsikolla The fall of the leaf ovat vuodelta 1963. Isserlis tunsi itse Imogen Holstin, joten hänen pikkukappaleidensa sisällyttäminen levyn loppukaneetiksi on aivan perusteltua. Ja isäpappa-Holstin puoli vuosisataa varhaisempi loihdinta on sekin hienoa käsityötä, kauniisti rakennettu ja värikkäästi orkesterille kirjoitettu.

Edward Elgar ja William Walton: Sellokonsertot. Gustav Holst: Invocation sellolle ja orkesterille. Imogen Holst: The fall of the leaf soolosellolle. - Steven Isserlis, sello, Lontoon filharmonia-orkesteri, joht. Paavo Järvi. (Hyperion, CDA68077)

Kuuntele Uudet levyt 8.4.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.

  • Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe kurottelee lupaavasti mahdollisuuksien maailmassa

    Signe (laulajat Josefiina Vannesluoma, Riikka Keränen ja Selma Savolainen, sekä kontrabasisti Kaisa Mäensivu) jatkaa oman ilmaisunsa laajentamista ja kehittämistä. Ryhmän debyytillä liikuttiin tyylillisesti etenkin jazzin maailmassa. Uusimmalla, kolmen albumin kokonaisuuden ensimmäisellä osalla yhtye kurottelee uusien teosten myötä kohti aiemmin kartoittamattomia ilmaisualueita.