Hyppää pääsisältöön

Prisma: Oikukas evoluutio

Monet esimerkit osoittavat, että ihminen on vaikuttanut evoluution kulkuun yllättävällä tavalla.
Ihmisen toiminta on vaikuttanut evoluutioon yllättävällä tavalla. Monet esimerkit osoittavat, että ihminen on vaikuttanut evoluution kulkuun yllättävällä tavalla. yle tv1

TV1 keskiviikkona 13.4.2016 klo 19.00 - 19.53, uusinta lauantaina 16.4. klo 14.05 ja tiistaina 19.4. klo 23.44
Yle Areenassa 30 päivää

Elämä on muovautunut miljardien vuosien kuluessa uskomattoman monimuotoiseksi kokonaisuudeksi. Onko evoluutiolle ja luonnonvalinnalle tapahtunut jotain?

Linnut kuten talitiaiset ovat joutuneet muuttamaan laulutyyliään meluisissa kaupungeissa. Tehokalastuksen takia turska kasvaa aikaisempaa pienikokoisemmaksi kuten Tyynenmeren lohi.

Dokumentti esittelee useita esimerkkejä siitä, miten ihminen on vaikuttanut evoluution kulkuun tavalla, jonka vaikutukset ovat yllättäviä ja odottamattomia.

Unnatural Selection. Tuotanto: Sky Vision, Itävalta, 2013.

Kommentit