Hyppää pääsisältöön

Historian suurin tietovuoto osa 2 : käsikirjoitus

Gerard Ryle, johtaja, ICIJ:
"The important thing to remember about the offshore world is that it has one product and that product is secrecy. People go there to basically be able to do things that they wouldn´t be allowed to do in their own countries. And they never expect to get caught."
(On tärkeää muistaa, että offshore-maailman tuote on nimenomaan salassapito. Sinne mennään tekemään sellaista, mikä ei ole kotimaassa sallittua. Kiinnijäämistä ei odoteta. )

Jarmo Kääriäinen, entinen sisäisen tarkastuksen johtaja, Metso:
"Ei oman työurani aikana kyllä vastaavantyyppisiä vastaan ole tullut, että tää on poikkeuksellinen."
"Tässä on aika selviä viitteitä kyllä rahanpesuun."

MOT:
"Kyseessä on kuitenkin henkilö, joka on Metson palkkalistoilla?"

Harri Nikunen, talousjohtaja, Metso:
"Kyllä.. näin voi.. näin täytyy todeta. Me suhtaudutaan erittäin vakavasti. Ellei ole vielä tullut selväksi niin nyt tuli."

MOT: Historian suurin tietovuoto osa 2

Panama-paperit - on ollut otsikoissa maailmanlaajuisesti jo viikon ajan.

Suomessa tuttu pankki Nordea on joutunut myrskyn silmään. Nordean korkein johto kutsuttiin Ruotsin finanssivalvonnan puhutteluun. Vuodetuista asiakirjoista paljastui, että Nordea on perustanut satoja veroparatiisiyhtiöitä asiakkailleen.
Vuoto on peräisin panamalaisesta asianajotoimistosta. Mossack Fonseca tarjoaa veroparatiisipalveluja ympäri maailmaa - myyntivalttina salaisuus.

Yli 11 miljoonaa asiakirjaa vuodettiin alun perin saksalaiselle Süddeutsche Zeitung –lehdelle. Lehti päätti jakaa aineiston kansainvälisen tutkivien toimittajien ICIJ-järjestön kanssa.

Panama-papereissa on 140 vallanpitäjää ympäri maailmaa. Suomalaisia poliitikkoja ei tähän mennessä ole löytynyt. Massiivisesta tietomäärästä on tähän saakka löytynyt noin 300 suomalaisnimeä. Useimmat ovat suurelle yleisölle tuntemattomia henkilöitä. Työ heidän taustojensa selvittämiseksi jatkuu.

Mutta on myös tuttuja nimiä ja outoja tilinsiirtoja.

Pörssiyhtiö Metson suurin omistaja on Suomen valtio.

Panamalaisyrityksestä on tehty useita rahansiirtoja sveitsiläistilin kautta Metson Nordea-tilille Helsinkiin.

Maksujen takana on Metson Venäjän myyntipäällikkö, Alexey Sukmanov.

Sukmanovilla on aineiston perusteella viisi panamalaisyritystä. Yksi niistä on nimeltään Orbit Management.

Vuosina 2012 ja 2013 Sukmanovin omistama Orbit-yritys maksoi ainakin puoli miljoonaa euroa Metso Automationille Suomeen. Maksujen sanotaan olevan hinta Metson venttiileistä ja komissiopalkkioista.
Näytän asiakirjoja Metson pitkäaikaiselle sisäisen tarkastuksen johtajalle Jarmo Kääriäiselle, joka jäi eläkkeelle viime vuoden lopussa.

Jarmo Kääräinen:
"Tässä on ensinnäkin dokumentteja, jotka antaa vähän, viittaa siihen, että silloinen myyntipäällikkö olisi mukana semmoisen yhtiön toiminnassa, joka on rekisteröity Panamaan. Siellä Panamassa olisi valtuuttamassa maksuja, jotka menee sitten suoritetuista toimituksista Metsolle, niin tuota tää on täysin epänormaalia."

Panamalaisyritys Orbit maksaa Sveitsin kautta Suomeen noin 65 000 euroa. Maksu on venäläisyritys NTA Promilta. NTA prom myy venttiilejä eteenpäin ruotsalaiselle Euroarmgroupille. Laksu on yhtäkkiä 300 000 euroa suurempi. Tämä summa kiertää takaisin Sukmanovin panamalaisfirmaan.

Sama kuvio toistuu useaan kertaan.

Grafiikka:
Orbit, Panama 64.997 EUR -> Deutsche Bank, Sveitsi 64.997 EUR ->Metso Automation, Helsinki ->NTA Prom, Venäjä 364.759,00 EUR -> Euroarmgroup, Ruotsi 300 000 EUR-> Davenport Alliance, Britannia 300 000 EUR -> Orbit, Panama

SÄHKÖPOSTI - Sale scheme:
Metso Automation - OOO "NTA Prom" (64.997 EUR) - OOO "EUROARMGROUP" (364.759,00 EUR) - end user. Profit and the difference between the purchase of about 300 kEUR EUR goes to Davenport and later to Orbit.
If you need a signed and stamped specification between EUROARMGROUP and NTA-PROM , I can send it to you next week only. I hope everything is clear
BR. Alexey

Jarmo Kääriäinen:
"Tässä on sitten tapahtunut jotakin muuta, muuta transaktioprosessia, jonka yhteydessä mahdollisesti näitä siirtohintoja on lähdetty voimakkaasti kasvattamaan. Siinä tarkoitusperät on sitten tietysti, todennäköisesti ei ole sellaiset kuin normaaliin kaupankäyntiin kuuluu."

MOT:
"Tässä tapauksessa tää 300 000 euroa kierretään sitten takaisin hänen omille panamalaisyrityksille."

Jarmo Kääriäinen:
"Nää on aika selvän tuntuisia dokumentteja. Kyllä tässä varmasti on silloin tarve selvittä niin kuin alusta loppuun, että ketkä on ne ulkopuoliset osapuolet ja keiden intressejä tässä on ajettu. Tää kommunikointi tässä on jo hyvin kaukana siitä, mikä se alkuperäinen toimitus on ollut, missä Metso on myynyt venttiileitä ja niihin liittyviä varaosia ja todennäköisesti saanut normaalit, tavallaan omat saatavansa perittyä."

MOT:
"Miten kuvailisit tätä sähköpostiviestiä?"

Jarmo Kääriäinen:
"No tässä on aika selviä viitteitä kyllä rahanpesuun."

Olen sopinut taustakeskustelusta Metson edustajien kanssa ilman kameraa. Näytän hallussani olevia asiakirjoja sisäisen tarkastuksen nykyiselle johtajalle sekä talon juristille.

Tapaamisemme aikana saan tietää, että kyseinen Alexey Sukmanov on edelleen Metson palkkalistoilla.

Metso epäröi TV-haastattelun antamista. Jäämme odottamaan vastausta.

Monet taidekeräilijät näyttävät käyttävän veroparatiisiyrityksiä taidekauppaan ja taiteen omistukseen. Vuodetuista tiedostoista löytyy maailmankuuluja taiteiljanimiä kuten Picasso, Modigliani ja Cézanne.

Frederik Obermaier, tutkiva toimittaja, Süddeutsche Zeitung:
"For art dealers the offshore world is like their second home, I think, after looking at and analysing all these documents. There are so many huge art dealers in this data. What they essentially do is, they hide the ownership of paintings and artwork. For example we saw the case of a Modigliani painting that was looted by the Nazis from a French collector during the Second world war. And his heir tried to get this painting back. He found it (...) hanging in a gallery in New York, the Nahmad gallery and he tried to get it back. But the gallery always stated, that's not a painting we own, it's owned by a company called International Art Centre and that was a dead end. But we now see in the data that behind this company International Art Centre is the Nahmad family, essentially the owners of gallery who claim that it's not their painting. So the offshore company International Art Centre allowed to them to lie."
(Taidekauppiaille offshore-maailma on kuin toinen koti. Siltä ainakin näyttää näiden asiakirjojen perusteella. Aineistosta löytyy niin monia merkittäviä taidediilereitä. Ne kätkevät taideteosten todelliset omistajat. Natsit esimerkiksi varastivat
erään Modiglianin maalauksen ranskalaiselta keräilijältä toisen maailmansodan aikana. Keräilijän perillinen yritti saada maalauksen takaisin. Se löytyikin New Yorkista Nahmad-galleriasta, mutta galleria väitti, ettei se omistanut maalausta. Sen mukaan omistaja oli yritys nimeltä International Art Center. Etsintä päättyi umpikujaan, mutta aineisto paljastaa, että International Art Centerin taustalla on Nahmadin perhe, eli juuri gallerian omistajat, jotka kielsivät omistavansa teoksen. Offshore-yhtiö siis antoi heille mahdollisuuden valehdella.)

Aineistossa löytyy yllättäen suomalaistaiteilijaan Helene Schjerfbeckiin liittyvä asiakirja. Joku on halunnut avata panamalaisyrityksensä kautta tilin, ostaakseen Schjerfbeckin Tanssiaiskengät nimisen taulun Sothebyn huutokaupasta vuonna 2008.

Panamalainen veroparatiisiyritys on nimeltään Rapu Global.

Rapu Global käyttää kaikkia mahdollisia veroparatiisikikkoja, kuten bulvaanijohtajia ja niin sanottuja nimettömiä haltijaosakkeita salatakseen oikean omistajan nimen. Haltijaosakkeiden käyttö on nykyisin kielletty useassa perinteisessä veroparatiisimaassa. Niitä on laajasti käytetty petoksiin ja veronkiertoon.

Täysin anonyymin veroparatiisiyhtiön Rapu Globalin jäljet johtavat Turkuun.

Grafiikka: RAPU GLOBAL ASIAKIRJA

Tässä talossa toimii yksi tunnetuimmista turkulaisista suursijoittajista.

Rauno Puolimatka on vaikutusvaltainen turkulainen. Hän on vuosia keikkunut Turun seudun tulotaulukoiden kärjessä. Puolimatkan omaisuus on peräisin isän Armas Puolimatkan rakennusyhtiöstä, jonka perhe myi 80-luvulla.
Rauno Puolimatka tunnetaan muun muassa Turun kaupungille ja Turun yliopistolle antamistaan suurista lahjoituksista. Esimerkiksi vuonna 2007 Puolimatka lahjoitti miljoona euroa Aurajoen ylittävää siltaa varten.

Puolimatka on useita vuosia tukenut kokoomuspoliitikkojen vaalikampanjoita. Vuonna 2012 hän tuki Sauli Niinistön presidenttivaalikampanjaa 10 000 eurolla.

Puhelimessa:
”Rauno Puolimatka”

MOT:
”Täällä on Minna Knus Ylen MOT:sta hei.”

Rauno Puolimatka:
"Hei…"

Kun soitan ensimmäisen kerran Puolimatkalle, Puolimatka ei muista koko panamalaisyhtiötä.

MOT:
"Mä olisin halunnu kysyy tällaisesta yrityksestä, jonka nimi on Rapu Global, onko tuttu?"

Rauno Puolimatka:
"Ei."

MOT:
"Ei oo tuttu?"

Rauno Puolimatka:
"Ei oo tuttu."

MOT:
"Mun asiakirjojen mukaan olet perustanut tällaisen yrityksen 2005?"

Rauno Puolimatka:
"Minne?"

MOT:
"Panamaan."

Rauno Puolimatka:
"Panamaan? Nyt nyt vetää ihan tyhjää."

Viikkoa myöhemmin Rauno Puolimatka vastaa kysymyksiini sähköpostitse. Nyt panamalaisyritys muistuu mieleen.

Puolimatkan s-posti:
"Omistin mainitun yhtiön, mutta se on lopetettu. Minulla on ollut vuosikymmenet erilaista sijoitustoimintaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin."

Rapu Global perustettiin vuonna 2005. Samana vuonna Puolimatka teki miljoonakaupat myymällä Saunalahti-osakkeitaan islantilaiselle miljardöörille.

Panaman kaupparekisteristä selviää, että Puolimatkan yritys lopetettiin viime vuoden joulukuussa.

Mutta mitä Schjerfbeckin taululle tapahtui?

Yle uutiset, arkisto: ”Schjerfbeckin taulu Tanssiaskengät myytiin ennätyshintaan Sothebyn huutokaupassa 3,9 miljoonalla eurolla”.

Sothebyn suomalaisedustajien mukaan taulu päätyi yksityiskeräilijälle Skandinaviaan, ei kuitenkaan Suomeen.
Rauno Puolimatka on tunnettu taidekeräilijä. Hän omistaa useita Helene Schjerfbeckin tauluja, muun muassa uudemman version Tanssiaiskengistä.

MOT:
"Mulla on eräs esimerkki suomalaisesta sijoittajasta, joka avaa tilin panamalaisen veroparatiisiyhtiönsä kautta huutaakseen Helen Schjerfbeckin taulun Sothebyn huutokaupassa."

Tomi Viitala, vero-oikeuden apulaisprofessori, Aalto-yliopisto:
"No kuulostaa aika aika tuota aika erikoiselta, että varsinkin jos kyseinen henkilö asuu Suomessa eikä Panamassa että kuulostaa kyllä sellaiselta toiminnalta."

MOT:
"Mikä hyöty voisi olla että tehdään tällaista taidekauppaa veroparatiisiyhtiön kautta?"

Tomi Viitala:
"Silloin on todennäköisesti rikottu aika montaa aika montaa tota verolainsäännöstä, jos näitä tuloja ei ole verotettu Suomessa."

MOT:
"Voiko tässä myös olla ihan sellainen seikka että halutaan salata, että on ostanut tunnetun taulun?"

Panamaan asti ei tarvi lähteä, jos haluais vaan niin kuin sanotaanko vaikka kateellisilta pimittää että on ostanut tällaisen taulun, että se onnistuu kyllä sitten.. silloin voi perustaa yhtiön varmasti tohon paljon lähemmäksi kuin Panamalle.

Kyseistä Tanssiaiskengät-kauppaa Puolimatka ei muista.

Puolimatkan sähköposti: En ostanut tuota mainitsemaasi taulua, en suoraan sanoen muistanut edes koko huutokauppaa. En valitettavasti tiedä, kuka sen tuolloin osti tai nykyään omistaa.

Asiakirjojen mukaan Rapu Globalin omistajalla, eli Rauno Puolimatkalla oli ainakin aikomus ostaa taulu vuonna 2008. Mutta taulu näyttää menneen jonnekin muualle.

Se mihin muuhun tarkoitukseen Puolimatka on käyttänyt veroparatiisiyritystään vuosina 2005-2015 ei selviä aineistosta. Kysymykseen onko hän kertonut Suomen veroviranomaisille panamalaisyrityksestään ja sen mahdollisista varoista, Puolimatka kirjoittaa näin:
"Hei
Olen pahoillani, mutta en halua enempää kommentoida asioitani julkisesti.
Ystävällisin terveisin
Rauno Puolimatka"

Puolimatkan panamalaisyrityksen yhtenä johtajana toimi Leticia Montoya niminen henkilö. Montoya on myös allekirjoittanut Schjerfbeck-asiakirjan.

Grafiikka: Asiakirja

Montoyan nimi putkahtaa esiin monissa muissakin sekä suomalaisten että ulkomaalaisten veroparatiisiyrityksessä.
Tämä on Mossack Fonsecan pääkonttori, josta koko jättimäinen vuoto on peräisin. Täällä työskentelee myös Leticia Montoya..

Panaman kaupparekisterin mukaan Montoya näyttää olevan johtaja yli yhdessätoista tuhannessa muussa panamalaisyrityksessä.
Montoya johtaa myös useaa Nordean asiakkailleen perustamaa veroparatiisiyritystä.

Mutta kuka on Leticia Montoya?

Olemme 20 minuuttia Panama Cityn pankkikeskuksesta. Saavumme Vacamonte-nimiseen kylään. Asiakirjojen mukaan Montoya asuu täällä

MOT:
” Buenos días. ¿Leticia Montoya vive por aquí?"
(Päivää. Asuuko Leticia Montoya täällä?)

”¿La siguiente calle a la derecha?”
( Siis seuraavasta kadunkulmasta oikealle?)

Selviää että Leticia Montoya, joka siis johtaa tuhansia yrityksiä, on asianajotoimisto Mossack Fonsecan sihteeri.

Hän sai viime vuonna 800 euroa kuukausipalkkaa.

Samaan aikaan Montoya on allekirjoittanut miljoonien eurojen rahansiirtoja ympäri maailmaa. Hänen nimensä yhdistyy muun muassa Brasilian öljy-yhtiö Petrobrasin- ja kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n korruptioskandaaleihin.
Ranskan televisio sai Montoyan kameran eteen, kun hän oli menossa töihin aamulla.

Ranskan TV:
"¿Es rica?"
(Oletteko rikas? En.)

Leticia Montoya:
”No.”
(En.)

Montoya on vain yksi esimerkki veroparatiisiyhtiöille tyypillisestä nimellisjohtajasta eli bulvaanijohtajasta.

Carlos Barsallo on asianajaja ja Panaman finanssivalvonnan entinen johtaja.

MOT:
"¿Por qué se usa este sistema de directores nominales?"

Carlos Barsallo:
"Una combinación de varios factores: tiene que ver con deseo de permanecer anónimo y deseo de no ser responsable."
"es algo muy raro porque implica reconocer que esa persona está entendiendo que no tiene responsabilidades porque no las puede ejercer. No se puede estar en diez mil directivas y ejercer el papel de director adecuadamente."
"creo que estamos invitando (a pesar de que sea legal) a tener un sistema que en la práctica produce irresponsabilidad."
(Miksi nimellisjohtajia käytetään? Syitä on useita. Taustalla on halu pysyä tuntemattomana ja vältellä vastuuta. Tilanne on outo. Johtajalla ei ole vastuuta, koska hän ei pystyisi hoitamaan sitä. Kukaan ei voi johtaa yhtä aikaa kymmentätuhatta yritystä. Meillä kannustetaan järjestelyyn, joka johtaa vastuun pakoiluun.)

Aineistosta löytyy suomalaisia urheilulegendoja. Entinen Formula ykkösten maailmanmestari Keke Rosberg on jo vuosia asunut yksityishenkilöiden veroparatiisissa, Monacossa.

Rosberg perusti vuonna 1981 Euro Promotions Inc –nimisen yrityksen Panamaan. Yritysrakenne on erityisen monimutkainen, jotta oikean omistajan nimi ei tulisi esille.

Puhelimessa Keke Rosberg:

MOT:
"Mä olisin kysynyt tämmöisestä Europromotions yrityksestä. Olet asiakirjojen mukaan perustanut tällaisen yhtiön."

Keke Rosberg:
"Ei ole olemassa moneen kymmeneen vuoteen."

MOT:
"Mutta on ollut."

Keke Rosberg:
"Joo."

MOT:
"Minkä takia sellainen rakennettiin?"

Keke Rosberg:
"Siis hetkinen. Ensinnäkin mä en tunne sua, sä et tunne mua. Minkä takia mä tekisin haastattelua sun kanssa kun mä en ole viiteen vuoteen antanut haastatteluja. Mieti nyt vähän."

MOT:
"Sen takia että olen tekemässä ohjelmaa veroparatiiseista ja haluan sun kommentin tähän."

Kekek Rosberg:
"No tehkää, joo."

MOT:
"Mikä tämän Europromotion tarkoitus oli?"

Keke Rosberg:
"Nyt rupesi kuulua huonosti. Mä oon varikolla."

Panama-paperit paljastavat kuitenkin koko ketjun, joka menee näin:

Euro Promotions -yrityksen oikea omistaja oli Keke Rosberg. Mutta paperilla sen omisti kaksi jerseyläistä yritystä. Bulvaanijohtajana toimi jerseyläinen nainen ja yhtiön hallituksen kokoukset pidettiin Bahamalla.

Tämän yrityksen kautta Keke Rosberg myi talonsa Ibizalla vuonna 1997. Euro Promotions lopetettiin 2001.

MOT:
"Näetkö mitään ongelmia näissä veroparatiisiyhtiöissä?"

Keke Rosberg:
"En, mitäs ongelmia niissä? Maailma on, sun täytyy muistaa hyvä ystävä kun teet tätä juttua, että maailma on muuttunut viimeiset 30 v. Ja sitä sä nyt rakennat on niin vanhoja juttuja että nehän on jo kaikki paperitkin mennyt keltaisiksi."

Sen sijaan Luxemburgista löytyy vitivalkoisia papereita. Kaupparekisterin mukaan Keke ja hänen poikansa – Formula-kuski Nico Rosberg - perustivat vuonna 2005 Luxemburgiin yhtiön nimeltä Grand Ocean. Yhtiöllä oli vuonna 2014 varoja yli 9 miljoonaa euroa.

Panama-papereista ilmenee, että Nico Rosberg on tehnyt Formula 1 järjestön kanssa ajosopimuksen 2014 Brittiläisillä Neitsytsaarilla rekisteröidyn postilaatikkoyrityksensä kautta. Nico Rosberg näyttää käyttävän isänsä verokonsulttia. Kuvio on aivan yhtä monimutkainen ja anonyymi kuin Keken vanha yhtiö.

MOT:
"No entä sitten Nicolla on myös veroparatiisiyhtiö."

Keke Rosberg:
"Mä en Nicon hommista tiedä yhtään mitään. Autoa se on nytkin ajamassa. No niin, ei muuta kun hyvää jatkoa ja hyvää juttua."

Metsosta tulee viesti. Saamme Metson talousjohtajan haastattelun.

Harri Nikunen:
"Joo, tosiaan sisäisten asioiden tarkastaja ja lakiasioiden johtaja olivat istuneet sinun kanssasi ja olit näyttänyt heille papereista ja niiden perusteella he oli tehnyt muistiinpanoja jotka me käytiin läpi ja ehkä päälinja siinä oli se, että erääseen Metson työntekijään kohdistuu epäilyksiä, hänen osallistumisestaan epäasialliseen toimintaan ja sitten dokumentissa aika pitkälti myöskin selvisi että sinänsä Metso yhtiönä ei osallistunut mihinkään epärehelliseen tai epäasialliseen toimintaan. Ja sit se meidän reaktio oli normaali siinä suhteessa, että jos meille tulee tällainen tieto, tulee se talon sisältä tai ulkopuolelta niin me käynnistetään tämmöinen selvitys sen asian suhteen."

MOT:
"Onko Metson sisäinen kontrolli pettänyt tässä?"

Harri Nikunen:
"Odotetaan että saadaan prosessi läpi ja sitten tehdään johtopäätöksiä, niin kuin sanoin aikaisemmin näillä kaikilla nää kaikki opit tästä tai muista tapauksesta saadaan ne viedään sinne sisäisen prosessin parantamiseen, jos se antaa aihetta, tässä perusolettamus on että liikutaan Metson ulkopuolella."

MOT:
"Viime viikolla kun tapasin Metson edustajia he katsoivat että tämä kyseinen henkilö on vieläkin Metson palkkalistoilla. Pitääkö se paikkansa?"

Harri Nikunen:
"Mä olen lähtenyt siitä.. meillä on se tutkinta kesken mutta ehkä tällaisen toteamuksen tässä voi tehdä, että henkilö on palkkalistoilla."

MOT:
"Yhdessä sähköpostissa selittää miten tää lasku on melkein kuusinkertaistettu ja ylijäämä kierrätetään takaisin hänen omaan panamalaiseen yhtiöön."

Harri Nikunen:
"Silloin me ollaan taas tän yksittäisen tapauksen sisällä ja tosiaan ei tohon en osaa ottaa minkään."

MOT:
"Miltä se kuulostaa?"

Harri Nikunen:
"Siis kuten sanottu, kyl meidän täytyy se oma tutkimus käydä läpi ja sen jälkeen ottaa niin kuin kantaa siihen, että ett mitä se on ja taas niin kuin aloitin aluksi niistä perusperiaatteista niin totta kai perusperiaate on sellainen että jos löytyy viitteitä laittomuuksista ja muusta, niin siihen suhtaudutaan hyvin jyrkästi. Ja se on ellen ole riittävästi onnistunut korostamaan, tää suhtautuminen on erittäin ehdotonta ja sit käytännössä se niin kuin joissain maissa se aiheuttaa tietyillä tiettyihin asiakaskuntiin ei voi mennä ollenkaan ja nyt me suhtaudutaan erittäin vakavasti. Ellei ole vielä tullut selväksi niin nyt tuli."

Jarmo Kääriäinen:
"Ei oman työurani aikana kyllä vastaavantyyppisiä vastaan ole tullut, että tää on poikkeuksellinen."

MOT:
"Mikä siitä tekee poikkeuksellisen?"

Jarmo Kääriäinen:
"Se, että tota tässä on niin vahvasti merkkejä siitä, että Metson tämmöistä ihan normaalia kaupallista toimitusta olisi mahdollisesti käytetty rahanpesuun venäläisten, venäläisin voimin."

MOT:
"Jos tämä on tapahtunut Metson ulkopuolella, niin minkä takia on kuitenkin tärkeätä selvittää tää loppuun asti?"

Jarmo Kääriäinen:
"Koska tietysti tämmöisenä yrityksenä Metso ei halua olla mukana missään sellaisessa toiminnassa, joka edes välillisesti olisi rikollista tai joka tähtäisi niinku verojen välttämiseen tai johonkin muuhun vastaavaan toimintaan. Se on ihan yksiselitteinen asia."

Sukmanovin rahaliikennettä hoitaa panamalainen asianajoyhtiö Mossack Fonsecan yksityispankkipalvelu, jolle Sukmanov on antanut täydet valtuudet pankkiasioihinsa. Tätä mahdollisuutta käyttävät erittäin rikkaat henkilöt, jotka haluavat nimensä pimentoon.

Sukmanov on liikutellut kymmeniä miljoonia euroja - ja kultaa - sveitsiläistiliensä kautta. Metso ei ole ainoa kohde.

Alexey Sukmanov ja hänen isänsä Victor Sukmanov, joka on myös ollut Metso Automationilla töissä, ovat Mossack Fonsecan VIP-asiakkaita. Vaikeita kysymyksiä ei kysytä. Ja kaikkea ympäröi tiukka salamyhkäisyys.

Vuodetuista asiakirjoista löytyneet sähköpostit:
Hello Axel,

I would like to ask you that all information regarding all payments to our accounts (ORBIT MANAGEMENT CORP. and DORSET TECHNOLOGIES INC) has to be strictly confidentional only between us - (You, Dirk, my Father and ME) No ANY BODY!!!!!!!!!!
It concerns current and future payments.
Please, confirm it.

With kind regards,
Alexey

Dear Alexey:

Absolutely clear!!! All information is kept 100% confidential between us (you, your father and Mossfon).
It is my pleasure confirming that to you!
Confidentiality is our commitment.

Kind Regards,
Axel

Isä ja poika Sukmanovit omistavat useita asuntoja Panamassa.

MOT:
"Estoy buscando a Alexey Sukmanov. Tiene piso en F-10 y Victor Sukmanov en F-8."
(Etsin Aleksey Sukmanovia, asunto F 10. Asunnossa F 8 asuu Viktor Sukmanov.

MOT:
"¿No está en casa?"
(Eikö hän ole kotona?)

Vahtimestari:
"No, igual están en la piscina. Allí."
(Ehkä he ovat uima-altaalla, tuolla.)

Harri Nikunen:
"Tosiaan tietämättä mikä mikä tää tapaus sitten loppujen lopuksi on niin olettaisin että ehkä ehkä kuitenkin olettavampaa että tän sinun kautta tulevan julkisuuden se joka tapauksessa päätyy viranomaisille."

Juuri ennen ohjelman ulostuloa, saan tietää että Metson sisäinen selvitys on valmis.

Sähköposti:
Helena Marjaranta, viestintäjohtaja, Metso Oyj:

Selvityksessä ilmeni mahdollinen eturistiriitatilanne ja sen välttämiseksi kyseisen työntekijän työsopimus on päättynyt yhteisellä sopimuksella.

Selvityksessä ei käynyt ilmi sellaista, jossa Metso yhtiönä olisi ollut osallisena epäselvyyksissä tai josta Metso olisi kärsinyt taloudellista vahinkoa.

Ystävällisin terveisin
Helena

Metson mielestä tapaus Sukmanov on heidän osaltaan loppuun käsitelty. Alexey Sukmanov on saanut potkut. Hän ehti olla Metsossa töissä viisitoista vuotta.

Metso väittää yhä, että yhtiö on vaan uhri.

Mutta selvää on, että valvonta on pettänyt pahasti.

Ilman Panama-papereita väärinkäytökset Metson siipien suojassa eivät ehkä koskaan olisi tulleet esille.

Lisää Panama-paperien löydöistä Spotlight Yle fem ti 12.4. ja verkossa.

Metson koko sähköposti MOT:lle 29.3.2016

Hei Minna,

Metson näkökulmasta asia on nyt loppuunkäsitelty.

Kun saimme kauttasi tietoomme epäilyn, että työntekijämme Venäjällä on mahdollisesti ollut osallisena Metson ulkopuolella liiketoimissa, jotka voivat olla ristiriidassa toimintaperiaatteidemme kanssa, aloitimme välittömästi normaalikäytäntöjen mukaisen sisäisen selvityksen asiasta. Apuna tässä oli riippumattomana tahona tilintarkastusyhteisö PwC.

Tapaus käsiteltiin huolellisesti ja ryhdyttiin tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin. Käytäntömme toimintaperiaatteiden noudattamisessa ovat hyvin tiukat. Metson ohjeistukset kieltävät toimimisen omaan tai muiden yhtiöiden lukuun Metson työsuhteen aikana. Selvityksessä ilmeni mahdollinen eturistiriitatilanne ja sen välttämiseksi kyseisen työntekijän työsopimus on päättynyt yhteisellä sopimuksella.

Selvityksessä ei käynyt ilmi sellaista, jossa Metso yhtiönä olisi ollut osallisena epäselvyyksissä tai josta Metso olisi kärsinyt taloudellista vahinkoa.

Kiitokset vielä kertaalleen Minna, kun toit asian tietoomme ja pääsimme selvittämään sen perin pohjin.

Vastauksena jatkokysymyksiisi: työntekijöidemme työsuhteet tai niiden kestot ovat sisäisiä asioita emmekä voi keskustella niistä julkisuudessa.

Ystävällisin terveisin
Helena

Helena Marjaranta
Vice President, Global Communications
Metso Corporation, Group Head Office

  • Duodecim: ”Ei rakenteellista korruptiota, mutta ehkä yksilöitä”

    ”Käypä hoito -suositukset eivät kovin korkeatasoisia.”

    Helsingin yliopiston professori Teppo Järvinen sai syyskuussa Lääkäriliitolta julkisen varoituksen epäkollegiaalisesta käyttäytymisestä. Varoituksen syynä oli Järvisen vuotta aiemmin pitämä luento Suomen Psykologiliiton kansainvälisessä tilaisuudessa. Tilaisuuden aiheena oli rakenteellinen korruptio.

  • EU-tuomioistuin järjestää meppien kulukorvauksista julkisen kuulemisen

    Mepit käyttävät yleistä kulukorvausta omiin kuluihinsa

    Euroopan unionin tuomioistuin järjestää torstaina 19. lokakuuta Luxemburgissa julkisen kuulemisen euroedustajien kulukorvausten käytöstä. Kuuleminen on seurausta 28 EU-maan toimittajaverkoston tekemistä paljastuksista. MOT on osa verkostoa. Paljastukset tehtiin viime kesäkuussa.