Kuva on napattu viime vuoden Summer Up -festivaalilta, jossa sekä Minaj että Evelina esiintyivät.
Nicki Minaj'llaon yli 52 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Se on enemmän kuin Espanjan väestömäärä.
Suomen aikaa aamuyöllä 11. huhtikuuta Minaj julkaisi Instassaan kuvan, jossa nousussa oleva Evelina pitelee pahvista Minaj-kylttiä.
Kuvatekstiksi on kirjoitettu lause Pretty Btchs on COCK.
Evelinan pitelevä pahvi-Minaj liittyy vuoden 2015 Summer Up -festivaalin markkinointiin. Viime kesänä Summer Up -järjestäjät levittivät tuhat aidonkokoista Nicki Minaj -pahvinukkea ympäri kaupunkia.
On varsin erikoista, että Minaj julkaisee kuvan tilillään juuri nyt, sillä hän ei reagoitunut millään tavalla Summer Upin viimevuotiseen markkinointitempaukseen.
Minaj kuitenkin esiintyi Summer Upissa – aivan kuten Evelinakin. Voiko kuvasta vetää johtopäätöksen, että artistit olisivat tekemässä yhteistyötä?
Evelinan promoottori Satu Snellman sai kuulla Minaj'n julkaisemasta kuvasta YleX:ltä, eikä hän osannut sanoa, miksi Minaj oli julkaissut kuvan. Snellmanin mukaan Evelina ja Minaj eivät ole pitäneet yhteyttä keskenään.
Evelina julkaisi saman kuvan omalla Instagram-tilillään Summer Up -festivaalin aikana.
Muokattu 11.4.2016 klo 11:54: Satu Snellman on Evelinan promoottori, eikä manageri.
Lue myös:
Fittien mimmien kauneuspuheet ärsyttävät monia – kuka saa puhua vartalostaan hyväksyvään sävyyn?
Suomalaisten naislaulajien ulkonäkö puhuttaa jälleen: SAARA julkaisi kuvan muodonmuutoksestaan
Evelina ulkonäköpaineista: en ala laihduttaa sen takia, että joku sanoo netissä läskiksi