Hyppää pääsisältöön

Seksi ja länsimaat

Aatami ja Eeva verhoavat itsensä lehdillä.
Viattomuuden aika on ohi: mies ja nainen verhoavat itsensä Aatami ja Eeva verhoavat itsensä lehdillä. Raamattu,Raamattu ja homoseksuaalisuus,seksi ja länsimaat

Kolmeosaisen historiasarjan aiheena on kristinuskon suhde seksiin, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen kautta länsimaiden historian. Sarjan juontaa teologian historian tutkija Diarmaid MacCulloch.
Maanantaisin 28.11.–12.12. Areenassa 7 päivää.

Osa 1: Nautinnosta synniksi. Sarjan avausjaksossa Diarmaid MacCulloch matkustaa Israeliin, Kreikkaan, Italiaan ja Irlantiin ja kertoo, miten varhaiset kristityt muuttivat seksin biologisesta välttämättömyydestä paheeksi, nautinnosta synniksi. Vaikka Jeesus ei paljon puhunut seksistä, kristinusko alkoi jo varhain opettaa selibaatin olevan kristillinen ihanne, seksin olevan vaarallista ja avioliitonkin vain pienempi paha.

Osa 2: Seksuaalinen vallankumous. Pohjois-Euroopasta käsin tarkastellaan suurta mullistusta, joka tapahtui keskiajalla, kun kirkko 1000-luvulla otti avioliittoinstituution hallintaansa. Avioliitto, joka ennen oli ollut siviilioikeuden piiriin kuulunut yksityisasia, olikin nyt kristinuskon pyhä toimitus. Seuraavan seksuaalisen vallankumouksen synnytti puoli vuosituhatta myöhemmin uskonpuhdistus.

Osa 3: Kristinusko vastaan länsimaat. Viimeisen osan aiheena on kristillisen kirkon ja länsimaisen yhteiskunnan kasvaminen yhä kauemmas eroon toisistaan erityisesti seksiin ja sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa. Valistuksen ajasta alkaen eurooppalainen kulttuuri on kyseenalaistanut perinteiset opit ihmisen seksuaalisuudesta, jos kohta kirkkokunnatkin ovat uudistaneet ajatteluaan vähitellen. Seksiä lähestytään nykyaikana tieteellisen tutkimuksen, ei uskonnollisen moraaliopin näkökulmasta. Mitä sanottavaa seksistä uskonnolla vielä olisi maallistuneessa maailmassa?

  • (Sex and the Church/Sex and the West), Britannia 2015. Tuotanto BBC
Kommentit
  • Historia synnyttää musiikkia, musiikki tekee historiaa

    Sarja historiallisista tapahtumista musiikin kautta.

    Millaista musiikkia soi viime vuosikymmenten historiallisten tapahtumien taustalla? Millaisiin lauluihin kuulennot, sodat ja mullistukset ovat innoittaneet lauluntekijöitä? Kahdeksanosainen sarja tarkastelee lähihistorian merkkihetkiä musiikin kautta, Vietnamista Berliinin muurille, Apollo-lennoista New Yorkin homojen Stonewall-mielenosoituksiin.

  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema