Hyppää pääsisältöön

Kitaristi Veikki Virkajärvi: "Musiikin harrastamista tuettiin ja pidettiin tärkeänä."

Kitaristi Veikki Virkajärvi Kantapöydän opiskelijatreffeillä 13.4.2016.
Kitaristi Veikki Virkajärvi Kantapöydän opiskelijatreffeillä 13.4.2016. Kuva: Yle/Laila Kangas veikki virkajärvi

"En tiedä mitä muut korsolaiset teinit ympärilläni siitä olivat mieltä, mutta minulla tulivat kylmät väreet ja tippa linssiin." Kitaristi ja kvarttivireisen kitaran kehittelijä Veikki Virkajärvi piipahti Kantapöydän opiskelijatreffeillä 13.4.2016.

Kuka?

Olen Veikki Virkajärvi ja olen Vantaan Korsosta kotoisin. Olen syntyny 1986, joten tänä vuonna täytän 30 v. Aloitin viulunsoiton harrastuksen jo 5-vuotiaana. Vaikka meidän perheessä ei ollut muita muusikoita, musiikin harrastamista tuettiin ja pidettiin tärkeänä. Viulun vaihdoin klassiseen kitaraan 7-vuotiaana ja hiukan myöhemmin sain myös sähkökitaran. Meillä oli ala-asteelta asti oma kellaribändi isoveljen ja kahden kaverin kanssa ja aloimme harrastaa bändisoittoa muun leikin ja pelailun ohella. Suosikkimusatyyli oli yleisesti musta rytmimusiikki ja yläasteen ja lukion aikana alkoi jo jazz kiinnostaa. Lukion kävin Sibelius-lukiossa. Sitten pääsin Siban nuorisolinjan ja Metropolian kautta viimein Siban jazz-osastolle.

Olen asunut koko aikuisikäni Helsingissä, mutta olin vaihto-opiskelijana Tallinnassa, jonne myös jäin asumaan toiseksi vuodeksi tyttöystävän kanssa. Ehdottomasti inspiroivin paikkakunta on minulle tällä hetkellä Tallinna.

Sound chekc ennen Kantapöydän suoraa lähetystä, kuvassa kitaristi Veikki Virkajärvi ja Ylen äänitarkkailijat Antti Pohjola ja Kalle Pekkala.
Sound chekc ennen Kantapöydän suoraa lähetystä, kuvassa kitaristi Veikki Virkajärvi ja Ylen äänitarkkailijat Antti Pohjola ja Kalle Pekkala. Sound chekc ennen Kantapöydän suoraa lähetystä, kuvassa kitaristi Veikki Virkajärvi ja Ylen äänitarkkailijat Antti Pohjola ja Kalle Pekkala. Kuva: Yle/Laila Kangas kalle pekkala

Opinnot

Äitini oli huomannut kiinnostukseni jazzmusiikkiin ja ehdotti mulle nuorisolinjalle pyrkimistä. Vaikka olin pitkään unelmoinut kitaristin ammatista, luulen, että nuorisolinjalla eli lukion aikoihin tajusin, että se voisi olla hyvinkin mahdollinen vaihtoehto. Ammattiopinnot aloitin heti sivarivuoden jälkeen Metropolian pop-jazz-linjalla. Sitten muutaman vuoden jälkeen Akatemian jazz-osastolla.

Kitara
Veikki Virkajärven kitaran otelauta. Kitara Kuva: Veikki Virkajärven kuva-albumi kitara,kitara

Tykkään soittaa sähköbassoa, mutta sitä tulee harvoin soitettua. Opintojen jälkeen varmasti ehtii enemmän, toivottavasti. Pianonsoittoa olen vältellyt hyvin pitkään, mutta se on meillä pakollinen sivuainesoitin, joten olen alkanut harjoitella sitäkin ja itseasiassa kun siinä pääsee alkuun, se on yllättävän rentouttavaa. Valmistun todennäköisesti tänä vuonna.

Opettajat

Tärkein ja pitkäaikaisin opettajani jazzmusiikin saralla on ollut kitaristi Teemu Viinikainen. Pääsin hänen tunneilleen lukioaikoina Siban nuorisolinjan kautta. Ja siitä eteenpäin välilla harvemmin ja välillä tiheämmin jazz-osastolla.

Veikki Virkajärven kvarttivireinen kitara.
Veikki Virkajärven kvarttivireinen kitara. Kuva: Yle/Laila Kangas kitara

Säveltäjät

Tuntuu ihan mahdottomalta sanoa vain yksi lempisäveltäjä, mutta silloin kun on ollut pakko valita niin olen sanonut Stevie Wonder. Hän on sellanen nero ollut jo lapsuudesta asti, jonka musiikissa minun mielestäni yhdistyy niin paljon kaikkea hyvää mitä arvostan musiikissa. Hän on myös yksi niitä harvoja taiteilijoita, joilla on niin persoonallinen kokonaissoundi, että se näyttäytyy jopa omana genrenä minun pääni sisällä. Muistan kun meillä oli ylästeen enkunkirjassa kappale I just called to say I love you, joka kuunneltiin tunnilla. En tiedä mitä muut korsolaiset teinit ympärilläni siitä olivat mieltä, mutta minulla tulivat kylmät väreet ja tippa linssiin.

Minun mielestäni ehkä tärkein elementti musiikissa, joka vetoaa ja puhuttelee, on rehellisyys. Se on myös aika mystinen elementti, jota on vaikea määritellä. Omaperäisyyttä ei saa sekoittaa tähän. On paljon artisteja, jotka tekevät ns. omaperäista musiikkia, mikä jostain syystä ei kuulosta minun korvaani rehelliseltä... toisaalta rehellisyyskin voi olla kuulijan korvassa. Mutta esim. juurikin Stevie Woder kuulostaa ainakin 70-luvun levyillään rehellisyyden perikuvalta. Rehellisyys tulee ehkä siitä, että tekee musiikkia, koska nauttii siitä ja uskaltaa luottaa vain omaan makuun. Se on myös helpompi saavuttaa yksin kuin porukassa, niin kuin Steviekin teki yksin melkein kokonaan levynsä alusta loppuun asti. Joistain artisteista huokuu myös sellanen mielenkiintoinen piirre, että he tietävät mitä he tekevät ja tietävät olevansa maailman parhaita siinä. Se on myös hienoa.

Idolit

Charlie Parker. Jazzin kuningas. Se kuulostaa joka sekunti hyvältä. Voi esimerkiksi kuunnella levyä painamalla stoppia parin sekunnin välein ja joka välissä on pelkkää timanttia. Hänen luomansa sävelkieli ja virtuositeetti ovat niin vahvoja, etteivät ne petä hetkeksikään.

Veikki Virkajärven kitarataidetta
Virkajärven molli. Veikki Virkajärven kitarataidetta Kuva: Veikki Virkajärven kuva-albumi veikki virkajärven kitara

Harrastukset

No täytyy sanoa, että tällä hetkellä ei elämään mahdu muuta kuin musiikki. Muu on sitten ihan viihdettä ja rentoutumista. Paitsi että musiikin sisään mahtuu niin paljon eri tyylistä tekemistä, että sitä on vaikea rajata. Voisin itse asiassa sanoa harrastavani musiikin ja kitaran teoriaa. Se on mulle kuin luovaa taidetta. On hienoa ja voimaannuttavaa kokea löytävänsä jatkuvasti uusia näkökulmia ja kehitellä omia teorioita, minkä toimivuudesta on vastuussa vain itselleen. Visuaalisen taiteen tekeminenkin on mukavaa, kun sillä on joku merkitys itselle.

Kitaristi Veikki Virkajärvi.
Kitaristi Veikki Virkajärvi. Kuva: Yle/Laila Kangas veikki virkajärvi

Entä muuta?

Siitä lähtien kuin keksin kvarttivireen kitaraani, kaksi ja puoli vuotta sitten, tunsin löytäväni jotain niin tärkeää ja suurta instrumenttiini liittyen, etten voisi koskaan siitä luopua. Näen itseni 60-vuotiaan soittamassa ja opettamassa kvarttivireistä kitaraa kaikille halukkaille. Tietenkään koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu.

15.4.2016 perjantaina klo 19 on Musiikkitalon BlackBoxissa konserttini Veikki Quartet: Perfect Tuning in Jazz, joka on samalla minun maisterintutkintoni Siban jazzosastolle.

  • Martín ja gävleläiset tekevät sen jälleen

    Levyarvio

    Suuri yleisö tuntee Johannes Brahmsin parhaiten tämän sinfonioista ja konsertoista, mutta Brahms oli huomattavassa määrin enemmän kamarimusiikki- ja laulusäveltäjä kuin orkesterisäveltäjä. Nämä kaksi elementtiä – laulu ja orkesteri – myös yhdistyvät hänen tuotannossaan siellä täällä. Suurimittaisen Ein deutsches Requiemin lisäksi Brahms sävelsi myös muun muassa kantaatteja sekakuorolle ja orkesterille. Gävlen sinfoniaorkesteri ja Eric Ericson -kamarikuoro tekevät niille kunniaa Ondinen uudella levyllä.

  • Syvällä elämän sietämättömässä keveydessä

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin kamarimusiikki on suotta jäänyt romantiikan raskassarjalaisten, Schumannin ja Brahmsin varjoon. Soinnillisesti kevyempi ja luonteeltaan näin vähemmän painavaksi koettu Mendelssohn oli todellisuudessa monella tavoin kypsän romanttisen ilmaisun tienraivaaja siinä missä Schumannkin – ja usein ennen häntä. Mendelssohn oli ajan hermolla jo parikymppisenä, useita vuosia ennen tulevaa hyvää ystäväänsä.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Orfeuksen onnellisempi laskeutuminen manalaan

    Levyarvio

    Orfeuksen retki manalaan hakemaan rakasta Eurydikeään on yksi niistä tutuista, toistuvista antiikin aiheista, joiden pohjalta syntyi suuri määrä kantaatteja, teatterimusiikkia ja oopperoitakin jo 1600-luvulla. Oopperavillityksen imeydyttyä Italiasta Ranskaan vuosisadan jälkipuolella myös Orfeuksen – tuon suloisesti laulavan pastoraalisen sankarin – seikkailut taipuivat oopperoiksi. Marc-Antoine Charpentier ei juuri päässyt loistamaan suuren oopperan, tragedie lyriquen säveltäjänä, mutta sai kirjoittaa pienempiä kamariteoksia Marie de Lorrainen, Guisen herttuattaren kulttuurikodin muusikkona.