Hyppää pääsisältöön

Testaa, ajatteletko kuin Jäävuori

Jäävuori meemikuva
Jäävuori meemikuva jäävuori meemi

#Titanicilla -projektinfilosofinen Jäävuori muistuttaa Muumilaakson mörköä: tuntematon, kylmä möhkäle, joka tahtomattaan saa aikaan seurauksia, joita ei osaisi edes kuvitella. Se jäädyttää kaiken mihin se koskee ja on kylmyytensä vuoksi tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Millainen on tämän fiktiivisen, ajelehtivan ajattelijan filosofia? Testaa, miten lähellä se on sinun ajatteluasi.

Jäävuori on ollut vuosia merillä ja jää, josta se on muodostunut, on jopa 100 000 vuotta vanhaa. Sillä on ollut siis aikaa ajatella. Se on omaksunut vaikutteita ehkä paremmin jäävuorelle kuin ihmiselle sopivasta stoalaisesta filosofiasta, jossa asiat otetaan sellaisina kuin ne ovat eikä muuta tavoitella. Myöhäisemmässä, aivan erilaisessa filosofian haarassa, Kierkegaardin muotoilemassa eksistentialismissa jäävuorta kiehtoo ajatus ainaisen valintatilanteen edessä olemisesta. Toki ajelehtiessa valintoja voi tehdä rajallisesti, mutta suhtautumisensa tilanteeseen voi aina valita.Jäävuori tuntee hieman vetoa myös saksalaisen Schopenhauerin buddhalaisuutta lähestyvään filosofiaan, missä elämänhalun ongelma on se, että sille ei mikään riitä.

Epikurolainen korkeimman mielihyvä tavoittelu sen sijaan ei Jäävuorta kiinnosta, eikä modernimpi yhteiskunnallinen filosofia.

Testaa tästä, miten paljon sinun ajattelusi arjen tilanteissa muistuttaa Jäävuoren filosofiaa. Testi kertoo sinulle sekä sen, millainen Jäävuoren filosofia on että sen, miten lähellä oma ajattelusi on sitä.

Tee testi:

Pistäydyt kiireen keskellä kaupassa ostamassa pullon kivennäisvettä ja pastilleja. Kassajono on edennyt sinun vuoroosi, kun eteen kiilaa asiakas ison kärryn kanssa ja kassa alkaa piipata hänen tavaroitaan. Asiakas ottaa esiin kolikkokukkaronsa hidastettua maksamista varten. Mikä filosofinen lause nousee mieleesi?

Sinut kutsutaan yllättäen vieraaksi Arto Nyberg -ohjelmaan. Sitä varten sinun on valittava mottolauseesi, joka näkyy ruudulla haastattelusi aikana. Valintasi on:

Saat lottovoiton. Puhkeat riemuun, hihkut ja siteeraat spontaanisti tunnettua filosofista lausetta, joka on:

Kävelet rauhassa ajelehtien kaupungilla ruuhka-aikaan, muiden ryntäillessä ohitsesi kiireissään. Yhtäkkiä, täysin huomaamatta, vauhdikas rouvashenkilö törmää sinuun, hänen ostoksensa leviävät kadulle ja hän alkaa sättiä sinua varomattomuudesta. Mitä lausetta näistä ajattelet?

Kompastut, teet kuperkeikan ja löydät itsesi katselemasta ympärillesi vahingoittumattomana mutta vaakatasossa. Mitä ajattelet?

Työkaverisi järjestää tupaantuliaiset “pienelle piirille”. Huomaat, että kaikki lähimmät työkaverisi ovat saavat kutsun, sinä et. Ajatuksissasi pyörii filosofinen sitaatti, joka on:

Kommentit
  • Metsään pysähtynyt juna – Matti Johannes Koivun sukellus modernin Suomen historiaan

    Matti Johannes Koivun kehityskertomus päättyy.

    Modernin Suomen tarina on ihmeellinen, mutta se on aina kesken. Valtavalla sinnikkyydellä ihmiset ovat yrittäneet luoda järjestystä ja hallittua yhteiskuntaa, mutta aina jokin pilaa järjestyksen. Keskeneräisyyden historia päättää Matti Johannes Koivun esseesarjojen trilogian. Mutta miksi muusikko ryhtyi selvittämään mammuttimaisia kysymyksiä? Matti Johannes Koivu kertoo.

  • Hakoisten kartanon perintö – juurevasti moderni maatalousyrittäjyys

    Hakoisten kartanon perintö on vastuullinen.

    Hakoisten kartanon historia Janakkalassa juontuu jo 1200-luvulta. Linnavuorella sijaitsi ilmeisimmin Birger-jaarlin toisen ristiretken aikainen puulinna, jota novgorodilaiset piirittivät. Nykyinen kartanon päärakennus on 1700-luvun lopusta. Rosenbergien suku on omistanut Hakoisten kartanon vuodesta 1935. Nuori isäntä Max Rosenberg saattoi kartanon toiminnan eettiseen luomuun vuonna 2015. Hereford-lihakarjaa pidetään hyvin ja vastuullisesti. Kartano on aina ollut yritteliäs maatalouskartano, joka on myös vaikuttanut paikallisesti alueen kehitykseen. Suomen kartanot ovat toimineet paikallisina vaikuttajina, mutta myös kansainvälisten vaikutteiden tuojina maahamme. Tapaamme Hakoisissa sekä vanhemman isännän Björn Rosenbergin että nuoren isännän Max Rosenbergin ja edustavan otoksen Hereford-karjan rouvapuolisista edustajista.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Titanicilla

#Titanicilla

  • Kuinka #Titanicilla tehtiin ja kenen tarinoihin hahmot perustuivat

    #Titanicilla liveprojekti on historian roolipeli

    #Titanicilla liveprojektia voisi kutsua historian roolipeliksi, jossa oli mahdollisuuden kokea, minkälaista on lähteä paremman elämän toivossa siirtolaiseksi Amerikkaan 1900-luvun alussa. Ja miltä tuntuu, kun unelmat uppoavat meren pohjaan.

  • Titanicilta selviytynyt Anna Turja kertoo uppoamisyöstä

    Anna jäi kuuntelemaan orkesteria ja oli vähällä hukkua

    Eletään vuotta 1912, kun 18-vuotias Anna Turja päättää muuttaa sisarensa luokse Amerikkaan. Anna lähtee satojen muiden suomalaisten tapaan Pohjanmaalta kohti Hankoa ja sieltä edelleen Southamptoniin. Oulaisista lähteneellä Annalla on lippu neitsytmatkalle 10.4.1912 lähtevälle Titanicille.

  • Testaa, ajatteletko kuin Jäävuori

    Onko oma filosofiasi cool?

    #Titanicilla projektin filosofinen Jäävuori muistuttaa Muumilaakson mörköä: tuntematon, kylmä möhkäle, joka tahtomattaan saa aikaan seurauksia, joita ei osaisi edes kuvitella. Sillä on aikaa ajatella. Testaa tästä, miten paljon sinun ajattelusi arjen tilanteissa muistuttaa jäävuoren filosofiaa.

  • Lunasta lippu Titanicille ja testaa selviytyisitkö hengissä!

    Jos uskallat voit myös painaa kohtalonnappia

    Titanicin ensimmäisellä kannella on fiineintä seuraa, mutta kolmannella kannella on ehdottomasti parhaat soitannot. Me tarjoamme sinulle nyt ainutlaatuisen mahdollisuuden lunastaa lippu jollekin Titanicin kolmesta kannesta. Eikä tässä kaikki, jos uskallat voit myös painaa kohtalon nappia. Mitä juuri sinulle tapahtuu kohtalonyönä 14.-15. huhtikuuta vuonna 1912.