Anna Tulusto
Yle
Li Andersson (vas.) kertoo olevansa pettynyt hallituksen kulttuuripolitiikkaan lähinnä siksi, ettei sitä ole ollut. ”Vaalien alla oli enemmän keskustelua kulttuurista kuin aikoihin. Olisi ollut tervetullutta reagoida siihen jotenkin.” #kulttuurinvälikysymys kysyy mitä tapahtuu todella Suomessa vuonna 2016. Hanke huipentuu Yle Teemalla 14. huhtikuuta suoraan lähetykseen, jossa taiteilijat ja poliitikot kohtaavat keskusteluissa. Yksi keskustelijoista on Li Andersson.
KULTTUURIN VAIHTOEHTOMINISTERIT. #kulttuurinvälikysymys valitsi viisi poliitikkoa, joilla on sanottavaa kulttuurista. Tässä on heistä yksi.
Andersson kyseenalaistaa myös hallitusohjelman kulttuurin kärkihankkeet, sillä tosiasiallisesti resursseja vähennetään nettona.
”Nyt on toki sauma kehittää uudenlaisia toimintamalleja, ja ylipäätään perusajatus rahoitusosuuden kasvattamisesta on hyvä. Taide osana sosiaali- ja terveystyötä on kiinnostava ajatus, mutta toisaalta se vääjäämättä vaikuttaa taiteen sisältöön. Voiko vanhainkotiin viedä mitä vain?”
Kukaan ei halua seistä leikkausten takana
Anderssonin mielestä menetetään poliittista tilaa, kun hallituksessa ei ole kulttuuriministeriä. Sen seurauksena kulttuuriin painoarvo vähenee.
”Poliittinen asiantuntemus vähenee. Se johtaa virkamiesten vallan kasvuun, mikä vähentää taiteen kehittämistä ja eteenpäinviemistä.”
Kulttuurissa on käynnissä kovan luokan alasajo halki Euroopan. Minkälaisessa maailmassa me elämme?
”On poliittinen linja, että Euroopassa on lähdetty leikkaamaan julkisia menoja finanssisektorin keinottelun suitsimisen sijaan. Leikkaukset ovat kautta linjan kohdistettu koulutukseen ja kulttuuriin. Suomessa tämä ilmiö on sen yhteiskuntapolitiikan seurausta, jota on harjoitettu jo 30 vuotta.”
Miltä tuntuu olla poliitikko tällaisena aikana?
”Vasemmiston rooli on tärkeämpi kuin pitkään aikaan, vaikka emme saisi suuria poliittisia voittoja. Toivon, että ei vajottaisi siihen, että ollaan masentuneita ja valitetaan miten hirveää kaikki on.”
Suomen poliittista ilmapiiriä tarkastellessa on Anderssonin mukaan paljastavaa, että hallituspuolueidenkin edustajissa vastustetaan koulutusleikkauksia.
Selvin osoitus sivistyksen alasajosta on, että kukaan ei halua seistä sen takana ja myöntää, että siitä tässä on kyse.
”Ehkä selvin osoitus sivistyksen alasajosta on, että kukaan ei halua täysin seistä sen takana ja myöntää, että siitä tässä nimenomaan on kyse.”
Taiteen välinearvon aikakausi
Andersson pohtii Suomen kulttuuripolitiikan jakautuvan kolmeen kehitysvaiheeseen. Ensin oli kansallisvaltioprojekti, jossa keskeistä oli suomenkielinen taide ja nationalismi. Toisessa vaiheessa taiteesta tuli jokaisen kansalaisen asia.
”Kulttuuri haluttiin verkostoksi koko maahan, mikä näkyi esimerkiksi kirjastolaitoksen leviämisenä.”
Kolmas vaihe, jota elämme edelleen, on taiteen välineellistämisen vaihe. Taiteen arvo on siinä aina kytköksissä johonkin muuhun.
”Se näkyy, kun halutaan tehdä hyvännäköisiä tuotteita ja toisaalta käynnissä olevassa hyvinvointipuheessa. Ehkä neljäs vaihe on sitten koko rakennelman alasajo.”
Miksi valtion on tuettava taidetta?
Taide ei ole lähtökohtaisesti kaupallista toimintaa. Ilman julkista tukea Suomessa ei olisi näin monipuolinen taidekenttä.
”Koska taide ei ole lähtökohtaisesti kaupallista toimintaa. Ilman julkista tukea Suomessa ei olisi näin monipuolinen taidekenttä.”
Yksityiset säätiöt ovat monin paikoin jo ohittaneet valtion taiteen tukemisessa. Mihin tämä kehitys johtaa?
”Taideapurahoissa yksityinen rahoitus painottuu pienen piirin ohjaukseen verrattuna valtioon, joka painottaa läpinäkyvämpää vertaisarviointia. On hyvä kysymys, mikä on tulevaisuudessa taidelaitosten rooli – meneekö se niin, että valtio rahoittaa laitoksia ja taiteen vapaa kenttä jää säätiöiden harteille.”
Kulttuuriala on kasvanut samalla, kun kulttuuripolitiikka on pirstaloitunut. Mistä ristiriita johtuu?
Luova talous ei ole mitään ilman ydintä, jota kapitalisoida, joka on taide.
”Kulttuuriala nähdään osana luovaa taloutta, joka on yksityisen sektorin asia. Kulttuurin rahoituksesta on helppo puhua, taidepolitiikasta taas huomattavasi vaikeampaa. Pitäisi muistaa, että luova talous ei ole mitään ilman ydintä jota kapitalisoida, joka on taide.”
Valtion kiinnostus rajoittuu luovien alojen tuottoon, ja taiteen merkitystä ei ymmärretä. Se, miten vähän tehdään taiteellisen työn toimintaedellytysten turvaamiseksi, on Anderssonin mukaan osoitus tästä.
”Jos löytyisi ymmärrys taiteellisen työn tärkeydestä, ei olisi mahdollista että luovan alan työntekijöiden työttömyysturva olisi yhä retuperällä. Ei olisi mahdollista, että taiteilijaeläkkeiden määrä on huomattavan pieni.”
Eduskunta on hidas
Kulttuurin suurimpana uhkakuvana Andersson pitää sen välineellistämistä.
”Että entistä vähemmän puhutaan taiteesta, siitä mikä on sen yhteiskunnallinen merkitys. Taide on politiikassa usein kytköksissä johonkin muuhun eikä itsessään arvokasta.”
Jos tämä kehitys jatkuu, olemme matkalla tylsempään ja henkisesti köyhempään yhteiskuntaan.
Ihminen voi huonosti, jos hänellä ei ole tilaa olla luova.
”Ihminen voi huonosti, jos hänellä ei ole tilaa olla luova. Jos ei ole tilaa olla välillä luova, välillä laiska. Taide on tapa käsitellä tai välittää tunteita, herättää uusia ajatuksia, uusia toimintamalleja.”
Taiteilijat ovat työvoimapolitiikassa olleet väliinputoajan asemassa. Tämän joukon määrä kasvaa koko ajan, kun yhä useammasta on tullut itsensätyöllistäjä.
”Käsitykseni eduskunnasta on valitettavasti sellainen, että ne muutokset, jotka yhteiskunnassa tapahtuvat, näkyvät talon sisällä vasta viiveellä.”
Perustulotaiteilija
Andersson pitää vaikeana nostaa esille yhteiskunnan alueita, jotka eivät noudata kaupallista logiikkaa.
”Yhtäkkiä on vaikea perustella sitä, että hyvinvointipalveluja tuotetaan ilman voitontavoittelua. On vaikea perustella päiväkotia tai vanhustentaloa, joka ei tuota voittoa.”
Mikä olisi ensimmäinen päätöksesi kulttuuriministerinä?
Miksei luovan alan työntekijät voisi olla se ryhmä, jossa perustulokokeilu otettaisiin ensimmäisenä käyttöön.
”Itsensätyöllistäjien sosiaaliturvan parantaminen. En ymmärrä miksei luovan alan työntekijät voisi olla se ryhmä, jossa perustulokokeilu otettaisiin ensimmäisenä käyttöön.”
Viime kädessä kulttuuriministerin tehtävä on Anderssonin mukaan puolustaa kulttuuria, sen tärkeyttä ja rahoitusta suhteessa muihin poliittisiin tavoitteisiin.
Lisää Li Anderssonin ajatuksia tänään Kultakuumeessa. Yle Radio 1 klo 15.05. Kuuntele!
