Saara Sarvas
Yle
Ennen minua hävetti olla lihava. Olin koko ajan valmiina pilkkaamaan itseäni, ettei kukaan muu ehtisi ensin. Minun vankilani oli negatiivinen puhe. Olen löytänyt keinon ahdistuksen purkamiseen ja omassa päässä tapahtuvan negatiivisen puheen tunnistamiseen ja nujertamiseen. Haluan jakaa sen - ota käyttöön!
Painiessani edellisen tekstini julkaisemisen kanssa, pelkäsin olevani yksin. Pahin kauhukuvani oli, että kaikki muut maailmassa näkevät ongelmani ja niiden jakamisen säälittävänä selittelynä, jolla vain oikeutan hetkeksi paikkani maailmassa. Sitten hengitin syvään, luin oikeaan käsivarteeni tatuoidun muistisääntöni, rauhoituin ja lähetin tekstin tuottajalle.
Tänä iltana, kun tätä kirjoitan, Jenny ja läskimyytinmurtajat -ryhmässä on 7225 jäsentä.
Yksin maailman pahuutta vastaan taistelemisen pelko on vaihtunut vuolaaseen vertaistukeen ja yhteisöksi, josta en olisi osannut edes haaveilla. Yhtäkkiä tajusin, että minulla ei ole enää itseni luomaa tarvetta pyydellä olemassaoloani anteeksi. Ihmiset ympärilläni eivät olleet olemassa arvostellakseen minua ja minun ei tarvitsisi saavuttaa mitään kilomäärettä tai vaatekokoa ansaitakseni kaikkea sitä, mitä päätän haluta.
Yksinkertaisimmillaan tämän kirjoituksen neuvo on: Älä välitä, se ei todennäköisesti ole niin vakavaa.
Kuten tavallista, helpommin kirjoitettu kuin tehty. Jokaisella meistä on omat kipupisteemme, kuten ylipaino, raha- tai ihmisuhdevaikeudet, jotka saavat meidät kyseenalaistamaan sen, hyväksyvätkö muut meidät, vaikka kannamme stigmaa.
Lihavuus on asia, jota ei voi peittää vaikka kuinka tahtoisi. Se on iästä, etnisyydestä ja sukupuolesta riippumatta asia, jonka perusteella ihmisen voi erottaa joukosta satojen metrien etäisyydeltä tai pyykkinarulla roikkuvien alushousujen koon perusteella.
Ennen minua hävetti olla lihava. Kutsuin hyvässä vauhdissa muotoutumassa olleen crossfit-kroppani päälle kerääntynyttä pehmeää kerrosta leikkisästi suojaläskiksi ja selittelin sen olemassaoloa.
Olin muka ok kokoni kanssa ja vitsailin jopa siitä, että koska minulla oli ylipainoisena todella komea poikaystävä, minun täytyi olla kaikilta muilta ominaisuuksiltani ensiluokkainen tyttöystävä.. Vain, koska lihonneena en muka olisi ansainnut rinnalleni tietyn näköistä ihmistä.
Olin koko ajan valmiina pilkkaamaan itseäni vain, ettei kukaan muu ehtisi ensin. Lopuksi totesin aina, että sitten kun tämä elämä rauhoittuu ja pääsen vihdoin keskittymään itseeni, löydän taas sen innostuneen Treeni-Saaran ja laihdutan.
Tarvitseeko kertoa, että suurimman osan ajasta minä tosiaan olin ainoa, joka toi painoni mukaan keskusteluun? Vitsailun ja itseni alentamisen sijaan olisin voinut todeta treenaamisen ja tiukkojen ruokavalioiden aiheuttaneen minulle suolistosairauksia ja laukaisseen vaikeahkon masennuksen, josta olen nyt toipumassa. Mielenterveyteni olisi pitänyt olla ulkonäköäni tärkeämpää, myös itselleni.
Mielenterveyteni olisi pitänyt olla ulkonäköäni tärkeämpää.
Nyt en enää elä sitä saatanallista “sitkun”-elämää, josta Jenny kirjoitti viime viikolla todella osuvasti. Se on heti nautinnon demonisoimisen jälkeen julminta, mitä ihmiskunta on mielen ongelmaksi kehittänyt.
Sitkun painan 69,5 kiloa, voin vaalentaa hiukset ja laittaa pidennykset.
Sitkun laihdun 7,5 kiloa, saan ottaa lävistyksen.
Sitkun mahdun taas niihin farkkuihin, voin vihdoin lähettää sille ihanalle tyypille viestin.
Sitkun en enää näytä kuvissa lihavalta, voin olla menestyvä bloggaaja.
EI!!
Minun ongelmani ja esteeni oli ja on negatiivinen puhe, joka vakuutti mut siitä, etten ansainnut unelmoimiani asioita niin kauan, kun löysin tilanteita, joissa painoni olisi voinut jonkun mielestä olla ongelma.
Negatiivinen puhe houkutteli ja huijasi olevansa ystävä. Yhdessä rakensimme suojamuurin, joka ottaisi vastaan kritiikin ja ikävät tapahtumat elämässäni.
Sisäinen puhe on pirullisen nopeaa ja me hyväksymme sen yleensä mutisematta. Se on niin nopeaa, ettet edes tajua keskustelevasi itsesi kanssa, vaan hyväksyt kyseenalaistamatta kaiken negatiivisen, mitä ahdistuksissasi ehdit keksiä. Jäljelle jää vain tunne, joka saa sinut epäilemään käytöstäsi.
“En voi lähteä hampurilaisravintolaan, koska ihmiset ajattelevat, etten välitä siitä, että ruoka lihottaa minua vielä lisää.”
Tällainen tilanne saattaa helposti laueta piilossa ahmimisella tai muunlaisella fyysisellä itsensä vahingoittamisella, joka siinä tilanteessa tuntuu helpottavalta, viedessään ajatukset pois aiheesta, jonka käsittelemistä haluaisit vältellä.
Aloittaessani oman parantumisprosessini, oli mieleni kuin ahdistuskohtausten miinakenttä. Sen ylittämiseen ja itseäni huonolla tavalla rajoittavien ajatusmallimiinojen purkamiseen olen käyttänyt terapeuttini tokaisemaa lausetta: “Se on vain ajatus”.
Tämä on myös se lause, joka käsivarressani lukee.
Vähän samaan tapaan kuin Jennyn Miksi? -harjoitus, tämä on minun tapani ahdistuksen purkamiseen ja omassa päässä tapahtuvan negatiivisen puheen tunnistamiseen ja nujertamiseen.
Lause toimii näin:
Kun huomaat ärsyyntyväsi, ahdistuvasi, suuttuvasi, pelästyväsi tai reagoivasi jollain muulla negatiivisella tavalla tilanteeseen tai muistoon, pysähdy ja kirjaa se ylös.
“En voi lähteä ystävieni kanssa ulos, koska en tahdo syödä muiden ihmisten seurassa.”
Kirjoita tilanteen lisäksi mahdollisimman tarkasti ne tunteet, joita se herätti.
“Seurassa syömisen ajattelusta heränneet tunteet olivat ahdistus, pakokauhu, häpeä ja syyllisyys.“
Tunteiden erittelyyn voi aluksi mennä hetki, mutta voit etsiä inspiraatiota vaikka täältä.
Keskity seuraavaksi vahvimpaan kirjaamaasi tunteeseen ja mieti, mikä on se välttelemäsi ajatus, joka sen synnytti. Kun negatiivinen ajatus on saatu nalkkiin, päästään parhaaseen vaiheeseen!
“Muiden seurassa syöminen hävettää, koska kaikki tuijottavat ja miettivät, miten ällöttävältä näytän.”
Kirjaa vastaukseksi ikävälle ajatuksellesi kaikki ne tosiasiat ja järkiperäiset asiat, jotka todistavat ajatuskulkusi vääräksi.
“Kun tarjolla on hyvää ruokaa, ihmiset yleensä keskittyvät siihen, eivätkä toistensa arvosteluun.”
“En ajattele, että ystäväni tai muut ruokailijat ovat ällöttäviä syödessään, miksi minä olisin poikkeus? “
“Miksi minut olisi kutsuttu syömään, jos kaikkia ällöttäisi syödä minun seurassani?”
“Minulla on oikeus nauttia ystävieni seurasta ja ruoasta.”
Jatka ajatusten pyörittelyä ja listaa aluksi kaikki mieleen juolahtavat negatiiviset ajatukset ja pura ne paloihin, jotta sinulla on valmiit vastalauseet tulevien tilanteiden varalle.
Hiljalleen alat ymmärtää, että ajatukset, joita olet toistanut itsellesi ja pahimmassa tapauksessa kuullut myös muilta ihmisiltä, eivät ole totuuksia, vaan virheellisiä uskomuksia, joista voi päästä eroon.
Lopuksi voit miettiä uudestaan, miten todellisilta ne aluksi heränneet tunteet vaikuttavat nyt, kun olet purkanut ajatukset alkutekijöihinsä. Hiljalleen nuo useasti toistuvat negatiiviset tilanteet menettävät merkityksensä, kun osaat heti ahdistuksen lauetessa kyseenalaistaa omat negatiiviset ajatuksesi.
Tämän ajatustyökalun käyttö vaatii aluksi treeniä ja alas istumista, mutta kuten mikä tahansa rutiini, se tapahtuu lopulta kuin itsestään. Aluksi eri tunteiden ja ajatusten erottaminen voi olla vaikeaa, mutta anna itsellesi aikaa ja harjoituskertoja.
Lopulta turhien negatiivisten asioiden ja turhan stressin tilalla on tilaa ja aikaa, jota käytää itsestä huolehtimiseen.
