Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Testissä halvat action-kamerat: Alle satasen kamerat kilpailukykyisiä perus-GoPron rinnalla

Action-kameroita markkinoidaan tallentamaan vauhdikkaita hetkiä erityisesti liikkuvissa lajeissa. Full HD action-kameroista joutuu helposti pulittamaan useamman satasen. Kolmen kovan testissä selvisi, että halpiskameroillakin saa riittävän hyvää jälkeä.

Testiin valittiin tunnetuimman action-kamerabrändin GoPron perusmalli Hero, jonka saa alle sadalla viidelläkympillä. Sille haastajiksi valittiin edullisemmat, reilusti alle satasen maksavat Denver ja König, joita myydään esimerkiksi autotarvike- ja rautakaupoissa. Vaikka jälkimmäiset muistuttavat toisiaan häkellyttävän paljon, erojakin löytyi.

Action-kamerat pysyivät parkourin vauhdissa

Kameroissa arvioitiin niiden helppokäyttöisyyttä, käytännöllisyyttä ja kuvanlaatua keskittyen videokuvaukseen. Se sopi kolmelle kovalle Juho Kuusisaarelle, Jere Kivistölle ja Petteri Pesoselle. He hyppivät, loikkivat, juoksevat ja kiipeilevät esteiden yli harrastuksenaan ja myös työnään Helsingin Parkour Akatemiassa.

Petteri Pesonen, Jere Kivistö ja Juho Kuusisaari kamerat käsissään.
Petteri Pesonen, Jere Kivistö ja Juho Kuusisaari kuvaavat kameroilla parkouria. Petteri Pesonen, Jere Kivistö ja Juho Kuusisaari kamerat käsissään. Kuva: YLE/Tiina Lappalainen Kuningaskuluttaja,Action-kamerat,testituote

— Parkour on nopeaa ja tehokasta luovaa liikettä tässä meidän jokapäiväisessä ympäristössä. Esteet eivät ole pelkästään niitä muureja ja kaiteita, joita kaupungilla tulee vastaan, vaan myös hankaluuksia mitä elämässä saattaa tulla vastaan, niin niihin oppii suhtautumaan vähän eri tavalla, Juho luonnehti lajia ja sen pohjana olevaa filosofiaa.

Action-kamera päätyi usein testaajan suuhun.

Parkourissa käytetään paljon käsiä, joten action-kamera päätyi usein testaajan suuhun joko sellaisenaan tai suojakotelossa, jolloin pidikkeen sai hampaiden väliin. Näin kamera ja kuva pysyivät riittävän vakaina. Jere tosin sai myös käteensä vankan pyssyotteen Denverin ja Königin mukana tulleesta pyöräkiinnikkeestä.

Denverin ja Königin kypäräkiinnikkeet sen sijaan eivät palvelleet parkour-miesten tarpeita. Remmit olivat liian lyhyitä ja heppoisia pääpannaksi.

GoProssa ei lisäkiinnikkeitä ollutkaan. Mutta siihen on mahdollista ostaa lisävarusteena esimerkiksi pääpanta ja valjaat. Mutta niistä saa pulittaa useita kymppejä.

Kun hankit action-kameraa, mieti:

  • mihin sitä käytät (minkä mallinen, mitä kiinnikkeitä saatavilla)
  • onko kameran kestävyyden ja hinnan suhde kohdillaan
  • mitä vaatimuksia asetat kuvanlaadulle

GoPron kuvanlaatu ehdottomasti paras

Testaajat olivat yhtä mieltä siitä, että GoPron kuvanlaatu päihitti edullisemmat haastajansa. Kamera oli myös helppo ottaa käyttöön ja sen valmistusmateriaali tuntui laadukkaimmalta. Jere ja Petteri rankkasivatkin sen ykköseksi.

Juhon suosikki oli kuitenkin Denver. Huomattavasti GoProta edullisempana se tarjosi kilpailukykyisen vaihtoehdon kuvanlaadun suhteen. Kuvanlaadussa oli se suurin ero Königiin verrattuna.

Königissä oli enemmän semmoinen kalansilmätyyppinen linssi.

— Königissä oli enemmän semmoinen kalansilmätyyppinen linssi. Kun parkour-kuvaa miettii, niin Denverin kuvasta sai paremmin selvää, Juho perusteli.

Jere ja Petteri taas pitivät Königin kuvasta enemmän.

— Königillä sai kuvattua kaiken, mitä edessä näkee. Kädet ja jalat näkyivät kuvassa tosi hyvin, kun se kuva oli vähän laajempi jo valmiiksi, Petteri kuvaili Königin jälkeä.

Wi-Fi kilpailuvalttina Denverissä ja Königissä

Yllättäen halvemmissa haastajissa oli sisäänrakennettu Wi-Fi, jota GoProssa ei ollut. Tarvitsi vain ladata sovellus, jolla kameraa voi ohjata ja kuvia katsoa suoraan älypuhelimella tai tabletilla.

Parkourin menossa voi tosin harvemmin kuvata niin, että samalla itse ohjaa kuvaa älypuhelimesta. Mutta kaveri voi tehdä sen helposti.

Älypuhelinsovellus helpotti myös asetusten selaamista, sillä pieniltä kameran näytöiltä kuvakkeita oli välillä vaikea hahmottaa. Kun asetuksia vaihtoi kameran nappuloista, ne myös vaihtuivat viipeellä.

Denverin ja Königin videot pyörivät paremmin kuin monien kalliimpien action-kameroiden videot.

Myös Denverin ja Königin videoiden esikatselu sovellusten kautta yllätti testaajat. Videot pyörivät paremmin kuin monien kalliimpien action-kameroiden videot.

— Niissä se esikatselu appsin kautta tulee vähän sillä lailla viipeellä. Denverissä ja Königissä sitä viivettä ei juuri ollut, Jere kommentoi.

Action-kamerat myös sukeltavat

Kaikilla kolmella testikameralla voi kuvata myös veden alla. Kolme kovaa ei kameroiden vesitiiviyttä testannut, joten upotimme kuvaajan kanssa kamerat uima-altaaseen.

Denver ja König suojakoteloissaan suoriutuivat pienestä pulahduksesta moitteetta. Mutta GoPron takakanneksi jäi vahingossa kamerapaketin mukana tullut aukollinen vaihtokansi.

GoPron takakanneksi jäi vahingossa aukollinen vaihtokansi.

Kamera hörppäsi vettä ja muistikorttiaukkokin kastui. Muistikortista oli viimeinen, altaassa kuvattu klippi vioittunut, mutta kamera sen sijaan ei ole pulahduksen jälkeen enää toiminut!

Plussat ja miinukset

Testivoittaja GoPro HERO

GoPro-kamera
GoPro Hero GoPro-kamera Kuva: YLE/Tiina Lappalainen Kuningaskuluttaja,Action-kamerat,GoPro-kamera

hinta 149,00 € (esim. Motonet)

  • Full HD -video 1080p 30/25 fps, 720p 60/50 fps, valokuva 5 MP, sarjakuvaus 10 kuvaa/2 s (5 fps), time lapse 0,5 s välein, automaattinen valonhimmennin; vedenkestävä kotelo ei irtoa kamerasta, sisäänrakennettu akku, lataus USB-kaapelilla, vaatii luokan 10 tai UHS-1 mikro-SD-kortin max. 32 GB (ei mukana); mukana ei-vesitiivis takakansi (skeleton), USB-kaapeli, pikakiinnityssolki sekä kaarevan ja tasaisen pinnan kiinnikkeet ja tarrat

+ kuvanlaatu ehdoton ykkönen
+ selvästi laadukkaamman ja kestävämmän oloinen valmistusmateriaali
+ joustavammat toimintopainikkeet
+ monipuolisimmat ominaisuudet
+ hyvä kestävyys

- kamerassa oleva pieni näyttö himmeä, vaikea lukea, varsinkin auringonpaisteella, kun muovi heijasti
- kameran näytön sijainti kameran etupaneelissa: aiheutti paljon virheottoja
- kameran ja suojakuoren kiinteä kiinnitys
- akku ei irrotettavissa
- ei Wi-Fi-ominaisuutta
- mukana ei tullut lisäkiinnikkeitä, ostettava erikseen
- paketissa ei suomenkielistä käyttöohjetta

2. DENVER AC-5000W MK2

Denver-kamera.
Denver AC-5000W MK2 Denver-kamera. Kuva: YLE/Tiina Lappalainen Kuningaskuluttaja,Action-kamerat,denver

- hinta 79,00 € (esim. Motonet)

  • Full HD -video 1080p/30 fps, 720/60 fps, valokuva 8 MP, 5 MP, 120 asteen kuvauskulma; irrotettava litiumparisto 1000 mAh, lataus USB-kaapelilla, max 32 GB mikro-SD-kortti (ei sisälly pakkaukseen), Wi-Fi, appi App Storesta tai Google playsta; mukana vedenpitävä suojakotelo, ei-vedenpitävä suojakotelo, pyörä-, kypärä- ja imukuppikiinnikkeet, kaukosäädin, USB-kaapeli, käyttöohje

+ helppo ja nopea käyttöönotto
+ kestävä kotelo
+ mukana runsaasti kiinnikkeitä, joskin osa hieman arveluttavia
+ irrotettava akku, kestävyys hyvä
+ kuvanlaatu yllättävän hyvä
+ kameran näytön sijainti kameran päällä
+ Wi-Fi
+ helppo ottaa appi käyttöön

- muovinen/halpa/helposti hajoava tuntuma
- paljon liikkuvia osia
- kameran näyttö vaikeasti tulkittavissa: kuvauksen alkamisesta kertoo ainoastaan näytöllä näkyvä digitaalikello, joka näyttää minuutit ja tunnit
- käyttöliittymän painikkeissa liian pitkä viive
- lisävarusteet olivat heppoiset, joihin olisi hankala täysin luottaa
- kuvanlaatu ei ollut niin kontrastinen kuin Königin kamerassa

3. KÖNIG CSACW100

Konig-kamera.
König CSACW100 Konig-kamera. Kuva: YLE/Tiina Lappalainen Kuningaskuluttaja,Action-kamerat,konig

hinta 87,00 € (esim. K-rauta)

  • Full HD -video 1080p/30 fps, 720/60 fps, valokuva 8 MP, 5 MP, 120 asteen kuvauskulma; irrotettava litiumparisto 1000 mAh, lataus USB-kaapelilla, max 32 GB mikro-SD-kortti (ei sisälly pakkaukseen), Wi-Fi, appi App Storesta tai Google playsta; mukana vedenpitävä suojakotelo, ei-vedenpitävä suojakotelo, pyörä-, kypärä- ja imukuppikiinnikkeet, kaukosäädin, USB-kaapeli, käyttöohje

+ nopea käyttöönotto
+ irrotettava akku
+ hyvä kestävyys
+ mukana runsaasti kiinnikkeitä, joskin osa hieman arveluttavia
+ kameran näytön sijainti kameran päällä
+ Wi-Fi
+ helppo ottaa appi käyttöön
+ laaja kuva

- turhan pyöristävä kalansilmätyylinen linssi
- muovinen/halpa/helposti hajoava tuntuma
- paljon liikkuvia osia
- kameran näyttö vaikeasti tulkittavissa: kuvauksen alkamisesta kertoo ainoastaan näytöllä näkyvä digitaalikello, joka näyttää minuutit ja tunnit
- käyttöliittymän painikkeissa liian pitkä viive
- vaatimattomat käyttöohjeet

Muokattu 6.5.2016: Lisätty linkki Areena-videoon.

Kommentit
  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.