François Truffaut esittää ohjaamassaan tosipohjaisessa elokuvassa tohtoria, joka yrittää opastaa vuonna 1798 metsästä löytyneen noin 12-vuotiaan "villipojan" ihmisyyden pariin.
Eläinten parissa varttuneiden villilasten tarinat ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Fiktiosta ja myyteistä tunnemme Mowglin, Tarzanin tai muinaisen Rooman perustajat Romuluksen ja Remuksen, kun taas tosielämän lukuisista villilapsista tunnetuin lienee Kaspar Hauser.
Vuonna 1798 ranskalaisesta metsästä löydettiin noin kymmenen vuoden ikäinen “susipoika”, jonka käytös ja kyvyt olivat eläimen kaltaisia. Hänet otti hoiviinsa kuuromykkien koulussa työskennellyt tohtori Jean Itard, joka maalaistalossaan ja taloudenhoitajansa kanssa alkoi kouluttaa pojasta ihmistä. Vaikka Itardin menetelmät olivat nykykatsannon mukaan tavattoman vanhanaikaisia, tuli hänen muistiinpanoistaan ja kokemuksistaan kasvatustieteen perusaineistoa.
Niihin perustuu myös François Truffaut'n mestarillinen elokuva Kesytön (L’enfant sauvage, 1970), joka koskettavasti mutta yksinkertaisen koruttomaan tyyliin tutkii Itardin ja Victoriksi nimetyn pojan vaiheita. Kesytön on elokuvahistorian parhaita kasvatuselokuvia ja lapsuuskuvauksia, herkkä ja monitahoinen elokuva, jossa Truffaut käyttää hienosti Vivaldin musiikkia ja Nestor Almendrosin pelkistettyä kuvausta.
Kesytön tutkiii eläimen ja ihmisen välistä eroa, oikean ja väärän erottamista, moraalin ja tunteiden merkitystä sekä tunneilmaisun tärkeyttä. Itardin ja Victorin yritykset ymmärtää toisiaan ovat välillä kömpelöitä, joskus koomisia ja toisinaan jopa julmia, mutta kaiken ylle leviää Truffaut'n ihmiskuvauksen lämpö ja inhimillisyys.
Kesytön liittyy näin saumattomasti Truffaut'n muiden hienojen lapsikuvausten, 400 kepposen ja Taskurahojen, joukkoon. Aiheen henkilökohtaisuutta sen ajallisesta kaukaisuudesta huolimatta kuvaa sekin, että Truffaut esittää itse tohtori Itardin roolin. Olihan Truffaut itsekin eräänlainen “villi” lapsi, joka pelastui mahdolliselta nuorisorikollisen tulevaisuudelta elokuvaharrastuksensa ansiosta ja oman oppi-isänsä André Bazinin “kesyttämänä”. Truffaut puolestaan on omistanut Kesyttömän Jean-Pierre Leaudille, 400 kepposen pääosanesittäjälle, jolle hän taas toimi oppi-isänä.
Mutta Kesytön koskettaa ihmisyyttä paljon laajemmin kuin tällä henkilökohtaisella tasolla. Ja vaikka elokuva juhlistaa ihmisyyttä ja sen löytämistä, on elokuva myös hieman melankolinen ja loppua kohden yhä surullisempi kuvaus lapsuuden loppumisesta. Kun oma isäni vuosia sitten tätä elokuvaa katsoessa totesi siitä yksinkertaisesti vain sen, että “On pojalla ollut tuota tehdessä hauskaa kun on saanut juosta ilman vaatteita pitkin metsiä”, en silloin ymmärtänyt, kuinka hän itse asiassa tiivisti tuohon lauseeseen suuren osan Kesyttömän tematiikkaa. Tai kuten taloudenhoitaja elokuvassa soimaa tohtoria, “Muutat hänen kaikki ilonsa harjoituksiksi”.
Edustaahan Jean-Pierre Cargolin vaikuttavasti tulkitseman villilapsen “sivistäminen” samalla hänen vapautensa loppua, tuon lapsuudeksi kutsutun, väistämättä epäonnistuvan kapinan loppua, aivan kuten me kaikki muutkin olemme joutuneet kasvamaan lapsista aikuisiksi ja siirtyneet leikeistä työntekoon, tai “harjoituksiin”, kuten Itard sitä nimittää.
Esittelyteksti: Vesa Nykänen
- Kesytön (L'enfant sauvage), Ranska 1970. O: François Truffaut. N: Jean-Pierre Cargol, François Truffaut, Françoise Seigner, Jean Dasté
Lue lisää:
Lapset pääosassa Teeman elokuvakeväässä
Teeman keväässä esitetään sikermä elokuvahistorian parhaita lapsikuvauksia Chaplinin pojasta (1921) Wes Andersonin Moonrise Kingdomiin (2012). Lapsiteeman avaa pääsiäisen Teemalauantai, jossa nähdään lasten – ja ulkoavaruuden olioiden – näkökulmasta maailmaa tarkkaileva iki-ihana E.T. sekä Mark Cousinsin elokuvaessee Elokuvan ja lasten tarina.
