Sonja Fogelholm
Yle
Korkeasaari 100 vuotta -dokumentissa (1989) nähdään vanhoja filmejä eläintarhan alkuvaiheilta, kuullaan sen värikästä historiaa sekä tutustutaan tarhan asukkeihin ja työntekijöihin. Dokumentti on kuvattu Korkeasaaren 100-vuotisjuhlavuonna.
Ensimmäiset kiinnostavat tiedot Korkeasaareen liittyen ovat jo 1500-luvulta Suomen suurisuhtinas Juhanan ajalta, tietää Korkeasaaren intendentti Ilkka Koivisto. Juhana-herttua päätti, että saaresta tulisi Helsingin omaisuutta. Ihmiset kävivät saarella ulkoilemassa jo silloin.
“Myöhemmin saarta ruvettiin käyttämään esimerkiksi lammaslaitumena, puutavaran säilytyspaikkana ja täältä tuotiin myöskin juomavettä kaupunkiin”, Koivisto kertoo.
1800-luvun lopulla saaresta tuli suosittu ajanviettopaikka, ja siellä kelpasi myös juopotella. Kaupunki kyllästyi levottomuuksiin ja rähinöihin, joten saari vuokrattiin Helsingin Anniskeluyhtiölle, joka säännösteli alkoholin tarjontaa ja ylläpiti järjestystä. Samalla syntyi ajatus, että yhtiö perustaisi saarelle eläintarhan. Ehdolla Helsingin eläintarhaksi oli myös toinen paikka, joka tunnetaan nykyään Eläintarhana. Eläintarha hävisi yhdellä äänellä Korkeasaarelle, joka kirjattiin perustetuksi 1889.
Merimiehet toivat mukanaan apinoita, papukaijoja ja tämän kaltaisia eksoottisia eläimiä, joita tänne tarjottiin ja yritettiin parhaimman mukaan sijoittaa.
Koivisto jatkaa Korkeasaaren esittelyä historiallisesta näkökulmasta. Aivan laiturin kupeessa nököttävä vuonna 1887 rakennettu koristeellinen rakennus on nykyään neuvontapiste. Aikoinaan se oli laivoja odottavan väen odotushuone ja myös vartijoiden käytössä.
Vuonna 1884 rakennettu ravintola Pukki on arkkitehti Theodore Höijerin suunnittelema. Höijerin muita suunnittelemia rakennuksia Helsingissä ovat muun muassa Rikhardinkadun kirjasto, Hotelli Kämp ja Ateneumin taidemuseo.
“Täällä verannalla on istunut kuuluisuuksia. Muun muassa Jalmari Finne kirjoitti pitkän runoelman, oodin ylistykseksi tälle ravintolalle vuonna 1934”, Koivisto kertoo.
Koivisto on varsinainen tietopankki, jonka suusta putoavat niin nimet kuin vuodetkin kuin apteekin hyllyltä. Samalla kun Koivisto kierrättää dokumentin toimittaja Dick Forsmania ympäri saarta ja puhuu paikan historiasta, nähdään paljon vanhaa hienoa filmimateriaali 1930-50-luvuilta.
Korkeasaarella on kunniatehtävä
Koivisto kertoo, että kun sana aikoinaan kiiri eläintarhasta, halusivat monet lahjoittaa sinne asukkaita. Monilla suomalaisilla oli esimerkiksi karhuja, jotka olivat jääneet orvoiksi, kun niiden emät oli ammuttu. Ensimmäiset Korkeasaaren karhut tulivat kuitenkin Leningradista lahjoituksena.
“Samaan aikaan oli päätetty, että tänne tulisi vain pohjoisen eläimiä, mutta tilanne karkasi vähän käsistä”, Koivisto sanoo.
“Merimiehet toivat mukanaan apinoita, papukaijoja ja tämän kaltaisia eksoottisia eläimiä, joita tänne tarjottiin ja yritettiin parhaimman mukaan sijoittaa.”
Meininki Korkeasaaressa oli alkuaikoina muutenkin kovin vauhdikasta, ja se muistutti huvipuistoa kaikkine aktiviteetteineen. Oli keilarataa ja ampumarataa. Pikku hiljaa Korkesaaren eläinkannan kasvaessa se keskittyi enemmän juuri eläintarhatoimintaan.
Eläimet eivät ole niinkään meitä varten, ne ovat itseään varten. Ne ovat meidän sisariamme ja veljiämme.
Forsman tapaa Korkeasaaren työntekijöitä. Eläintenhoitaja Pirjo Hirvensalo maanittelee ahmoja syömään lihakimpaleita:
“Palleroiset, tulkaas syömään sieltä! Tulkaa! Pian pian! Katoppas! Nappulat, tulkaas kattomaan! Noh! Pian pian pian!”
Hirvensalo kertoo lumileopardeista, jotka ovat eläintarhan ylpeys. Korkeasaarella on kunnia säilyttää lumileopardien kantakirjaa, eli kirjaa kaikista maailman eläintarhojen lumileopardeista. Kun leopardeja halutaan käyttää siitokseen, kysytään Korkeasaaresta, keiden kanssa siitos voisi onnistua. Näin vältytään myös sukusiitoksella. Korkeasaari sai tämän kunnian, sillä eläintarhassa on onnistuttu erinomaisesti lumileopardien kasvattamisessa.
Yksi eläintarhojen tärkeimmistä tehtävistä on säilyttää sukupuuttoon kuolemassa olevia lajeja. Koivisto kertoo, että eläintarhassa kasvatetuista kannoista yksilöitä pyritään päästämään myös takaisin luontoon, mikäli se on mahdollista. Onnistunut esimerkki tällaisesta on visentti eli euroopanbiisoni. Koivisto sanoo, että märehtijöiden totuttaminen luontoon onkin varsin helppoa niiden kaavamaisen käytöksen vuoksi.
Entä miten on eläinten hyvinvoinnin laita Korkeasaaressa? Varsinkin maailman muihin eläintarhoihin verrattuna oikein mainio, Koivisto kertoo. Se on suorastaan pakko, sillä eläinsuojelulaki velvoitti paikan tekemään tietyn suuruiset aitaukset eläimille.
“Näin laajoja tiloja ei ole missään muualla maailmassa määrätty, vaan muualla sallitaan varsin kehno eläintenpito”, Koivisto sanoo.
Loppuun Koivisto kertoo, mitä toivoisi kaikkien Korkeasaaren kävijöiden ymmärtävän.
“Eläimet eivät ole niinkään meitä varten, ne ovat itseään varten. Ne ovat meidän sisariamme ja veljiämme.”
