Hyppää pääsisältöön

Vice julkaisee suomalaista sarjakuvaa - Sami Aho luo uraa netin kautta

sami ahon sarjakuvaa
sami ahon sarjakuvaa Kuva: Sami Aho sami aho,KulttuuriCocktail

Internet mullistaa sarjakuvan kenttää ja voi vapauttaa piirtäjiä apurahakierteestä. Sami Ahon sarjakuvaa julkaisee 15 miljoonan lukijan verkkolehti Vice.

Helsinkiläinen sarjakuvapiirtäjä Sami Aho on työpäivän jälkeen väsynyt, mutta pitkät päivät ovat alalla tuttuja. Hän opettaa ja piirtää sarjakuvaa sekä toimii aktiivisesti alan yhdistyksissä.



Aho on toisellakin tavalla tyypillinen suomalainen sarjakuvapiirtäjä: alan piireissä hänet tunnetaan varsin hyvin, mutta suurelle suomalaisyleisölle mies on tuntematon. Siitäkin huolimatta, että hän lienee maailman luetuimpia suomalaispiirtäjiä.

Aho on yksi harvoista suomalaispiirtäjistä, jotka ovat onnistuneet löytämään internetin avulla globaalin yleisön. Tammikuussa kulttuuritoimittaja Harri Römpötti vinkkasi sarjakuvapiirtäjien someyhteisössä, että amerikkalais-kanadalainen Vice-verkkolehti etsii sarjakuvapiirtäjiä. Aho lähetti töitään Vicen sarjakuvapäällikölle Nicholas Gazinille, joka kiinnostui suomalaisen tyylistä.

 Nyt lehti julkaisee Ahon Zix and Tsuk -sarjakuvia sitä mukaa kun Aho ehtii strippejä piirtää. (Yhden stripin lehti tosin hylkäsi.)

Vice on printtilehteä, dokumentteja ja elokuvaa tuottava kulttuurimediajätti, jonka nettilehdellä on 15 miljoonaa kuukausittaista lukijaa. Suomalaiselle sarjakuvapiirtäjälle kyseessä on huomattava läpimurto.

Vicellä on piirtäjiä varten tukku erilaisia sopimuksia: joiltakin lehti tilaa tietyn määrän sarjakuvia, toisilta viikoittaisia töitä ”toistaiseksi voimassa” -sopimuksella. Aholle järjestely, jossa Zix and Tsukeja julkaistaan valmistumistahtiin, sopii hyvin. Opetustyön ja muiden projektien ohella säännölliseen julkaisuun ei olisi mitenkään aikaa. Töistä Vice maksaa ”ihan mukavasti”.

Sami Ahon Zix & Tsuk -sarjakuvaa
Ote sarjakuvasta Zix and Tsuk Get a Fiery Surprise. Sami Ahon Zix & Tsuk -sarjakuvaa Kuva: Sami Aho zix & tsuk

Ahon sarjakuvat ovat olleet suurissa otsikoissa kerran aikaisemminkin. Vuoden 2009 alussa hän seurasi uutisista Israelin ilma- ja maaiskuja palestiinalaisalueille. Tuolloin Aho piirsi säännöllistä sarjakuvaa vihreiden puoluelehteen Vihreään Lankaan, ja päätti käsitellä seuraavassa stripissään kahta teemaa: valtasymboleja sekä Israelin sotapolitiikan epäoikeudenmukaisuutta.

Hän piirsi kahden ruudun sarjakuvan, jossa kaksi hassunkurista hahmoa tutkivat Israelin tähtilippua. Toinen hahmoista sanoo tähden muistuttavan natsien käyttämää hakaristisymbolia.

 Asiasta syntyi valtava kohu, joka nosti Vihreän Langan ja Ahon kansalliseksi puheenaiheeksi.

Sami Ahon Vihreässä langassa julkaistu sarjakuva
Sami Ahon vuoden 2009 kohua aiheuttanut sarjakuva. Sami Ahon Vihreässä langassa julkaistu sarjakuva Kuva: Sami Aho sarjakuva

Silloinen kristillisdemokraattien kansanedustaja Bjarne Kallis, joka toimi Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtajana, syytti Helsingin Sanomissa Vihreää Lankaa antisemitismistä. Kallis teki asiasta välikysymyksen oikeusministerille. Jopa sananvapauttaan ahkerasti käyttävä toimittaja Ruben Stiller torui Ahon sarjakuvaa. 

Vihreä Lanka puolusti piirtäjää sanomalla, ettei Israelin politiikan kritisoiminen tarkoita juutalaisvastaisuutta.


Vihreä Lanka hukkui kansainväliseen vihapostiin.

Lehti sai ennätyksellisen määrän vihapostia, jota lähetettiin myös ulkomailta. Aho säästyi viha- ja uhkauskirjeiltä salaisten yhteystietojensa takia, mutta kaoottiset tapahtumat jäivät mieleen.



- En tiennyt, että sarjakuvaa edes lukee moni, ja yhtäkkiä sitä näytettiin televisiossa. Ehkä olisi pitänyt käyttää julkisuutta hyväksi, mutta olisin todennäköisesti ryssinyt asian jotenkin, Aho naurahtaa.



Aho halusi toki herättää keskustelua Israelin sotatoimista, mutta myös miettiä symboleita. Sekä hakaristi että daavidin tähti ovat vanhoja merkkejä, joilla on myös yhteistä historiaa. Niillä on ollut erilaisia merkityksiä jo kauan ennen natseja. Sarjakuvassa oli Ahon mukaan kyse siitä, ettei julmuuksia pidä hyväksyä.

- Juutalaisvastaisuuteen asia ei liittynyt mitenkään.

Sami Aho
Sami Aho Kuva: Mertsi Murmann sami aho

Kohusta huolimatta Sami Aho (s. 1976) on suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon taiteilija, joka ei ole erityisesti julkisuutta ole kaivannutkaan. Muurlan opiston sarjakuvapiirtämisen opettaja on julkaissut omia albumeja, viimeisenä teoksen Dying (2014). Seuraava kirja julkaistaan Espanjassa ensi viikolla Hobohawk-kustantamon kautta. 


Aho on myös yksi Kutikuti-sarjakuvayhteisön viidestä perustajajäsenestä. Helsingin Pasilan veturitalleilla sijaitseva yhteisö ja työtila on kasvanut jo yli 40-jäseniseksi. Kollektiivi muun muassa julkaisee omaa Kuti-lehteä ja verkostoituu ulkomaisten kustantajien kanssa.

Kutikutin tiloissa, paperiarkkien ja luonnospiirrosten viidakossa, Aho ja toinen kollektiivin jäsen Mikko Väyrynen esittelevät Kuti-lehtien antia: värikkäitä sarjakuvia, joista jokaisen on piirtänyt eri henkilö.
Kokonaisuus on hauska, sillä sivua kääntäessä ei voi tietää, mitä seuraavaksi on tarjolla.
 Taiteellisuus tai marginaalisuus ei kuitenkaan ole Kuti-sarjakuville mikään itseisarvo.



- Pikemminkin julkaisemme sellaista sarjakuvaa, missä olisi jotain muutakin näkökulmaa kuin yksi vitsi. Ja joka kokeilee, mitä kaikkea sarjakuvalla voi saada aikaan, Aho sanoo.

Kutikuti on julkaissut ahkerasti paitsi omien piirtäjiensä albumeja, myös kääntänyt suomeksi ulkomaisia töitä, kuten Alejandro Jodorowskyn Fabulas Panicas -sarjakuvia. Kollektiivi juhli 10-vuotissyntymäpäiviään viime syksyllä.



Aho on tehnyt vuosia töitä sarjakuvan parissa. Hänestä sarjakuvalla menee ihan mukavasti, eivätkä suomalaislehdistön toiveikkaat raportit kansainvälisistä läpimurroista ole liioiteltuja.



- Maailmalla suomalainen sarjakuva on hyvässä maineessa. Esimerkiksi Kuti tunnetaan sarjakuvalukijoiden keskuudessa. Piirtäjistä vaikka Tommi Musturia ja Amanda Vähämäkeä luetaan mukavasti, alan festivaaleja säännöllisesti kiertävä Aho kertoo.

Kansainväliset myyntitykit puuttuvat – ehkä Muumeja ja Tom of Finlandia lukuun ottamatta – mutta ne ovat tavattoman harvinaisia muuallakin, Aho muistuttaa.



- Eri sarjakuva-albumeja julkaistaan Suomessa vuosittain runsaasti, mutta Fingerporin kaltaisia kymmeniä tuhansia myyviä albumeja ei oikeastaan ole.

Sarjakuva-albumien painosmäärät ovat samoja kuin runo- tai esikoiskirjoilla, korkeintaan joitakin tuhansia. Viihteellisillä stripeillä saattaa tienata jopa elantonsa, mutta pitkien albumien julkaisijat saavat rustata apurahahakemuksia. Jos albumin saa myytyä ulkomaille, taskunpohjalle voi jäädä jotain.



- Onhan tämä kutsumusammatti, piirtotasonsa ylle piirtämään kumartunut Mikko Väyrynen toteaa.

Sarjakuvapiirtäjä Mikko Väyrynen
Mikko Väyrynen piirtämässä Kutikuti-kollektiivin työtiloissa. Sarjakuvapiirtäjä Mikko Väyrynen Kuva: Mertsi Murmann mikko väyrynen

Joillain piirtäjillä on liian korkeat odotukset: osa lopettaa huomatessaan, ettei ensialbumi tarkoitakaan automaattisesti suosiota ja auvoista elämää.

Sami Aho pitää ”osittain paskapuheena”, ettei sarjakuvalla voi tienata. Piirtäjä tarvitsee hyvän idean, paljon työtä ja tietysti rahaa, sekä – yhä useammin – kansainvälisen julkaisijan. Mutta siihen internet tarjoaa uuden mahdollisuuden.

Sähköinen sarjakuva tuo yhteen yhä enemmän piirtäjiä ja kansainvälisiä medioita. Nettilehdet tarvitsevat uutta sarjakuvaa jopa päivittäin, ja sarjiksen globaali jakaminen on halpaa ja helppoa: parin sivun sarjakuva on käden käänteessä käännetty englanninkieliselle maailmalle. Nettisarjista ei tarvitse myöskään saada mahtumaan paperiarkille.

 Tulevaisuudessa nettisarjakuvaan on mahdollista liittää interaktiivisia elementtejä, kuten animaatioita, eri kielten käännöksiä tai musiikkia.

Mullistuksesta hyötyvät pienet sarjakuvamaat, kuten Suomi. Englantilaisilla kielialue on luonnollisesti valmis, ja sarjakuvajätti Ranska puolestaan viihtyy omalla kielikentällään.

Uusia sarjakuvia löydetään internetistä ja tilataan sitten paperiversioina.


Varsinkin parikymppiset piirtäjät ovat omaksuneet uuden sarjakuvaympäristön, Aho kehuu.
- He eivät ole ehkä muuta paperisarjakuvaa lukeneetkaan kuin mangapokkareita tai Nakke Nakuttajaa jossain mummolassa.
Sami Aho esittelee Kuti-lehteä
Kuti-lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Sami Aho esittelee Kuti-lehteä Kuva: Mertsi Murmann sami aho

On kyse sitten printistä tai nettisarjakuvasta, suurille julkaisijoille piirtää ani harva suomalainen.


- Yksi oppilaani rupesi viime vuonna tekemään töitä eteläkorealaiselle Naverille. Toinen suomalainen nainen julkaisee myös Koreaan, ja minä sitten Viceen. Siinä se sitten suomalaisten osalta onkin, Aho luettelee.



Printtisarjakuvan heikentyminen harmittaa sarjakuvaromantikkoja – myös Ahon mielestä paperiformaatti on paras – mutta verkko avaa uusia kerrontatapoja. Lisäksi uusia sarjakuvia löydetään internetistä ja tilataan sitten paperiversioina. Siinä mielessä muutos on samanlainen kuin musiikissa, jossa bändejä etsitään netissä ja mennään sitten katsomaan keikoille.

Sarjakuva-ala on muutoksen keskellä solidaarista ja hyvinvoivaa, Aho sanoo.

- Suomessa alalla ei onneksi liiku mitään miljoonarahoja, joista piirtäjät kamppailisivat keskenään.

KUTIKUTI
Sami Ahon sarjakuvat Vicessä kertyvät tänne

Kommentit