Hyppää pääsisältöön

Elastinen täyttää tänään 35 vuotta – näyttää lähes samalta kellareiden kasvatilta kuin 18-vuotiaana

Kimmo Laiho eli Elastinen täyttää tänään 18. huhtikuuta 35 vuotta. Rankasta rundaamisesta huolimatta räppäri ei ole vanhentunut.

Elastinen // Kuva: Teemu Saarinen

Hyvin säilynyt 35-vuotias Elastinen on suomiräpin pioneeri. Hän perusti Fintelligensin Iso H:n kanssa vuonna 1997. Rap-kaksikko allekirjoitti levydiilin Sony Musicin kanssa Elastisen ollessa vasta 18-vuotias. Rap-duo menestyi hyvin ja levyt myivät kultaa.

Siihen aikaan kotimainen hip hop ei vielä kuitenkaan elänyt sellaista kulta-aikaa kuin nykyään. Räpillä ei täytetty stadioneita.

Rähinä Records -ryhmä perustettiin vuonna 1998. Sen muodostivat Elastisen lisäksi Iso H, Andu, Tasis, Uniikki, Asa ja Jussi Valuutta. Myöhemmin mukaan otettiin lisää jäseniä. Aluksi Rähinä Records oli vain kaveriporukka, mutta vuonna 2003 siitä tuli virallisesti levy-yhtiö.

Elastinen // Kuva: Promokuva
Kesäkumi 2011: Fintelligens (Elastinen) // Kuva: Mika Tolvanen / YleX

Suomiräpin suurmies Elastinen julkaisi keväällä 2004 ensimmäisen sooloalbuminsa, jonka nimi on Elaksis Kivi.

Elastinen
Blockfest 2014: Elastinen // Kuva: Julius Konttinen

Vuonna 2008 Elastinen jatkoi Iso H:n kanssa Fintelligensissä ja laittoi soolouransa jäähylle. Fintelligensin kuudes ja toistaiseksi viimeinen albumi Täytyy tuntuu julkaistiin kesällä 2011.

ELA Show 2015 // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Ela on tehnyt yhteensä viisi soololevyä. Seuraavaksi räppäri julkaisee Elastinen feat. -duettoalbumin. Se julkaistaan 6. toukokuuta.

Blockfest 2014: Elastinen // Kuva: Julius Konttinen

Kimmo Laiho on tuottanut uransa aikana lukuisia hittejä myös muille artistille, esimerkiksi Kapasiteettiyksikölle, Illille ja Asalle Hän on myös vieraillut muun muassa Daruden, Redraman, Cheekin, Robinin ja Tuomas Kauhasen albumeilla.

ELA Show 2015 // Kuva: Katariina Salmi/YleX

Lisäksi Elastinen on tuttu näky tv:ssä. Hän on ollut Idols-laulukilpailun vieraileva tuomari, The Voice of Finland -tähtivalmentaja ja Vain elämää -ohjelman kolmannen kauden artisti. Tällä hetkellä hän vetää Elastinen feat. -ohjelmaansa.

Elastinen YleX Aamussa
Elastinen // Kuva: Teemu/YleX

Onnea, ikinuori Elastinen!

Onnittelut
http://giphy.com/gifs/monday-august-galt-qo4KT6CKs37z2 via GIPHY Onnittelut

Lue myös:

Suomirapin 30-vuotiaiden kerho saa odotetun soolodebyytin – Särre käsittelee levyllään perhettään ja äitinsä poismenoa 

YleX:n iltapäivistä tutut Poikelus ja Hätönen saivat Elastisen ymmälleen – kuuntele miehelle omistettu räppi

Elastinen valloittaa taas Hartwall Arenan – mukana Elastinen feat. -ohjelman tähtiä 

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.

  • YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa

    Mökkifestarit on kolmen päivän spessulähetys YleX Aamussa.

    YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa YleX Aamun Mökkifestarit kuuluu radiossa ja näkyy Yle Areenan streamissa 26.–28.6. Kaksi miestä, yksi mökki ja koko Suomen kokoinen mökkifestariviikonloppu! YleX Aamun Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio laittavat itsensä likoon 26.–28.