Tuntuu kuin on Voice Of Finlandista tutun Jennie Von Storbackan debyyttisinkku. Kappaleen toteutuksessa on ollut mukana mm. Suomen tuorein DJ lupaus Alex Mattson (UFO feat. Solamay).
Tuntuu kuin kappaleessa Jennie kertoo rakkauden ensihuumasta ja sen olotilan jännittävyydestä ja peloista.
Musiikkityyli: elektroninen pop
Kotipaikkakunta: Helsinki
Perustamisvuosi: 2015
YleX kommentoi:
Vaikka elektronisella tuotannolla flirttailevia suomeksi laulavia naisartisteja tuntuu ilmestyvän joka viikko, Jennie Von Storbackan Tuntuu kuin -kappale on vakuuttava pelinavaus. Nainen hurmasi esiintymisellään jo Voice Of Finlandissa ja sinkku esittelee tyylitietoisen, kauniisti tulkitsevan lahjakkaan artistin. Biisin tahdissa tekisi mieli venytellä ja pyöriä sunnuntaiaamuna puhtaissa lakanoissa, mieluiten ehkä vielä maailman parhaassa seurassa. Toivotaan että nainen löytää elektroniseen poppiinsa vielä kulman, millä ei varmasti jää esimerkiksi Juulian, Joannan, Ezmin, Annukan ja Ida Paulin jalkoihin.