Vohveliraudat tekivät rynnistyksen keittiöihin (ja eriyisesti keittiökaappeihin) 1980-luvulla. Nyt on aika kaivaa rauta esiin ja valmistaa sillä niin vohveleita kuin muitakin herkkuja.
Esimerkiksi korvapuustit valmistuvat vohveliraudalla huomattavasti nopeammin kuin uunissa. Resepti on helppo. Seurataan perinteistä korvapuustien ohjetta siihen asti, kunnes pullat tulisi laittaa uuniin.
Laitetaankin ne kuumaan vohvelirautaan - ilman voitelua - ja parin minuutin kuluttua herkuttelu kanelikierteillä voi alkaa!
Myös monenlaiset ruoat valmistuvat vohveliraudalla helposti. Kokeileva kokki valmistaa esimerkiksi makaronilaatikkoa tai röstiperunoita. Ai miksi? Koska se tuo vaihtelua niin ruoanlaittajalle kuin syöjällekin. Viehättävä ulkonäkö voi houkuttaa maistamaan sellaisiakin ruokia, jotka perinteisessä muodossa saisivat oitis tyrmäyksen. Tämä havainto on tehty nirsojen lasten ympäröimässä ruokapöydässä. Sydämen muotoinen falafel paljastuikin superherkuksi!
Makaronilaatikko
5-6 dl täysjyvämakaronia
400g jauhelihaa
suolaa, pippuria, paprikajauhetta, valkosipulia yms. mausteita
150 g juustoraastetta
munamaito:
5 dl maitoa
2 munaa
1/2 tl suolaa
Keitä makaronit ohjeen mukaan. Paista jauheliha ja mausta makusi mukaan. Sekoita makaronit ja jauheliha keskenään ja lado kuumalle vohveliraudalle tasaiseksi kerrokseksi. Lisää juustoraaste. Kaada munamaitoa seoksen päälle niin, ettei se tursua yli laitojen. Paina kansi kiinni, odota muutaman minuutti ja nosta makaronilaatikko pois raudalta.
Röstiperunat
5 isohkoa perunaa
2 porkkanaa
ripaus suolaa ja pippuria
2 dl voisulaa
Raasta peruna ja porkkana raasteeksi, lisää suola ja valuta ylimääräinen neste pois. Sekoita mukaan mausteet ja voisula. Nosta massaa vohveliraudalle, levitä tasaiseksi ja laita kansi kiinni. Anna röstiperunan paistua noin 5 minuuttia ja nosta se pois vohveliraudalta vasta, kun se irtoaa sujuvasti.
Quesadillat
Tortillakuoria
Salsaa
Juustoraastetta
Kanaa, kinkkua, jauhelihaa tms.
(punasipulia)
Quesadillat ovat helppo herkku krantullekin ruokailijalle, sillä niihin voi lisätä täytteeksi oikeastaan mitä vain haluaa (ja mitä kaapista sattuu kulloinkin löytymään). Aseta tortillakuori vohveliraudalle. Lisää kuoren päälle haluamasi täytteet, kuten salsa, punasipuli ja kana. Lisää päälle juustoraastetta ja nosta toinen tortillakuori päälle. Sulje vohveliraudan kansi ja anna kypsyä niin kauan, että juusto on sulanut.
Falafelit, kasvispihvit, jauhelihapihvit yms.
Tee taikina suosikkiohjeellasi. Levitä taikina raudalle ja laita kansi kiinni. Paista kunnes pihvit ovat kypsiä.
Ohje herkullisiin falafeleihin löytyy esimerkiksi täältä