Hyppää pääsisältöön

’Särkynyt sydän’ – jännittävän futismatsin laukaisema tunnekuohu voi aiheuttaa jopa sydänkohtauksen

jalkapalloa pelataan kentällä
jalkapalloa pelataan kentällä Kuva: Yle, Petri Vilén jalkapallo-ottelu

Tunnemyrsky voi lisätä sydänkohtauksen riskiä. Naisilla tunneryöpyn aiheuttaa useimmiten suru, mielipaha tai järkytys, miehillä aggressio, suuttumus tai esimerkiksi hermoja raastava jännitys urheilukatsomossa. ’Särkynyt sydän’ on lähinnä iäkkäämmillä naisilla esiintyvä uudentyyppinen sydämen pumppausta lyhytaikaisesti lamaava sydänkohtaus. Siinä infarktia ei aiheutakaan tavanomainen syy, sepelvaltimotauti. Sen voi laukaista voimakas tunnekuohu – myös iloinen ja onnellinen.

Riskiä saada sydänkohtaus lisää myös pitkäaikainen ja ylipääsemätön stressi. Läheisen ihmisen kuten aviopuolison tai lapsen kuoleman jälkeen sydänkohtauksen riski voi olla jopa kaksikymmenkertainen.

– Tunnemyrskyt voivat aiheuttaa kohtauksen joko saman tien tai lähitunteina, toteaa kardiologian professori, ylilääkäri Juhani Airaksinen Tyksin Sydänkeskuksesta.

Tunnemyrskyt voivat aiheuttaa kohtauksen joko saman tien tai lähitunteina.― ylilääkäri Juhani Airaksinen, Sydänkeskus, Tyks

Iäkkäämmillä naisilla on viime vuosina diagnosoitu aivan uudentyyppinen sydänkohtaus. Sitä kutsutaan särkyneen sydämen oireyhtymäksi, takotsubokardiomyopatiaksi.

Jopa kolmannes särkyneen sydämen tapauksista syntyy ilman erityistä provosoivaa tekijää.

Usein sen kuitenkin aiheuttaa omaisen menetys tai sen laukaisee jokin muu voimakas tunne-elämys.

Kardiologian professori Juhani Airaksinen
Kardiologian professori, ylilääkäri Juhani Airaksinen Kardiologian professori Juhani Airaksinen Kuva: Yle, Petri Vilén juhani airaksinen

– Puhutaan ’happy heart’ -syndroomasta, jossa voimakas positiivinen tunne-elämys aiheuttaa sydänkohtauksen. Tyypillisesti tämä tapahtuu tyttären häissä tai sen voi aiheuttaa lapsenlapsen syntymä, kertoo Airaksinen esimerkkejä.

Airaksinen muistelee työssään eteen tullutta mielenkiintoista tapausta.

– Meillä oli täällä vanhempi rouva, joka on armoton Formula-harrastaja. Heikki Kovalainen voitti ensimmäisen Formula-kilpailunsa vuonna 2008 Hungaroringillä. Rouva riemastui siitä niin kovin, että hänelle tuli särkyneen sydämen oireyhtymä. Hän joutui sairaalaan, mutta toipui kyllä mainiosti.

Takotsubo on japania ja tarkoittaa kapeahkoa ruukkua. Oireyhtymä kuvattiin ensimmäisen kerran Japanissa jo 1990-luvun alussa. Kun sydänkohtauspotilaiden sepelvaltimoita alettiin myöhemmin säännönmukaisesti kuvata, huomattiin yllättäen, että osalla potilaista ei ollut sepelvaltimotautia lainkaan. Kohtausten taustalta löytyi laaja sydämen pumppaustoiminnan häiriö.

– Tässä ei ole ennakoivaa sepelvaltimotautioireistoa lainkaan, vaan tämä on enemmänkin pienten hiussuonten ongelma, Airaksinen painottaa.

Tässä ei ole ennakoivaa sepelvaltimotautioireistoa lainkaan, vaan tämä on enemmänkin pienten hiussuonten ongelma.― ylilääkäri Juhani Airaksinen, Sydänkeskus, Tyks

Tavallisesti sydäninfarkti johtuu sepelvaltimotaudista. Siinä sepelvaltimoon tulee hyytymätukos, joka tukkii suonen. Hapenpuutteesta johtuen sydänlihakseen tulee kuolio. Särkyneen sydämen oireyhtymässä sepelvaltimot ovat terveet, niissä ei ole tukoksia vaan ainoastaan lieviä muutoksia.

– Ajatellaan, että tunneryöppy aiheuttaa voimakkaan adrenaliinimyrskyn ja ehkä myös sisäelinhermoston sympaattinen pää on voimakkaasti aktivoitunut. Tämä johtaa pienten hiussuonten supistumiseen ja paikalliseen pumppaustoiminnan lamaan, Airaksinen kuvailee.

Pumppaustoiminta useimmiten korjaantuu täysin muutamassa päivässä tai viikossa eikä kohtaus johda sydänlihaksen kuolioon tai arpeutumiseen.

– Oireet ovat samantyyppisiä: sama oire sydäninfarktissa ja särkyneen sydämen oireyhtymässä. Potilas itse ei niitä voi erottaa toisistaan. Myös sydänfilmi ja sydänlihasmerkkiaineet ovat hyvin samantapaisia. Sen vuoksi aina tarvitaan sepelvaltimoihin varjoainekuvaus, joka varmistaa diagnoosin, kertoo Airaksinen.

Ei tiedetä, johtaako särkynyt sydän joissain tapauksissa myös äkkikuolemaan. Jos potilas kuolee äkillisesti kotona, on ruumiinavauksessa enää vaikea todeta, onko kyseessä ollut takotsubo.

– Diagnoosia ei voida varmistaa. Useimmiten kyseessä on kuitenkin pelkästään rintakipu, hengenahdistusoireisto, joka ilmenee samalla tavalla kuin sydäninfarkti, Airaksinen selvittää.

Useimmiten kyseessä on kuitenkin pelkästään rintakipu, hengenahdistusoireisto, joka ilmenee samalla tavalla kuin sydäninfarkti.― ylilääkäri Juhani Airaksinen, Sydänkeskus, Tyks

Miesten isot tunnekuohut liittyvät usein penkkiurheiluun. Jännitystä nostaa esimerkiksi ratkaiseva ja tasaväkinen jääkiekko-ottelu, jossa suosikkijoukkue on vaarassa hävitä.

Penkkiurheilijan verenpaine nousee katsomossa reippaasti. Tämä todettiin Olli-Pekka Piiran Oulun yliopistossa julkaistussa väitöstutkimuksessa loppuvuodesta 2015. Tutkimus selvitti, miten Oulun Kärppien jääkiekon mestaruussarjan pudotuspelien seuraaminen vaikutti sepelvaltimotautipotilaisiin ja terveisiin jääkiekkofaneihin.

Jännittävän pelin seuraamisen havaittiin hieman lisäävän sydänongelmia erityisesti sepelvaltimotautipotilailla. Potilaiden verenpaineet kohosivat merkitsevästi tuntia ennen jääkiekko-ottelua. Ne olivat koholla vielä tunnin ajan pelin jälkeen.

Airaksinen huomauttaa, että riski saada sydänkohtaus katsomossa tai kotisohvalla on kuitenkin hyvin pieni. Hyvä fyysinen suorituskyky voi suojata myös penkkiurheilijaa jännityksen aiheuttamilta sydänongelmilta.

Nainen seisoo jalkapallomaalin takana.
Nainen seisoo jalkapallomaalin takana. Kuva: Yle, Petri Vilén jalkapallokenttä

Myöskään TPS:n joukkueen lääkäri Juhani Ikonen ei muista liigapelien aikana katsomossa tapahtuneen varsinaisia sydänkohtauksia.

– On tietysti tapahtunut joitain ylijännityksen tiliin laitettavia reaktioita, mutta ei mitään vakavaa. Kyllä ihmiset tajuavat, ettei elämästä ja kuolemasta ole kysymys, toteaa Ikonen.

Intohimot näyttävät jylläävän voimakkaammin etelämpänä Suomesta kuten jalkapallofanien maassa Saksassa. Saksan jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2006 tiedetään ratkaisevien otteluiden todistetusti aiheuttaneen Baijerin alueella jyrkän piikin sydäntapahtumiin.

– Neljännesvälierä, jossa Saksa voitti pelin rangaistuslaukauksella, samoin seuraava välieräpeli, jossa Saksa hävisi jatkoajalla Italialle, aiheuttivat enemmän päivystyspoliklinikkakäyntejä kuin vastaavina aikoina edellisinä vuosina, esittelee Airaksinen diagrammia, jossa näkyvät terävät piikit kyseisten otteluiden kohdalla.

Sydänperäiset kuolemat eivät dramaattisista tapahtumista huolimatta lisääntyneet. Ja mielenkiintoista kyllä, pronssiottelu ei enää aiheuttanut tavanomaista suurempaa liikennettä sydänpoliklinikoille.

Väitöstutkimus: Jännityksen vaikutus verenkierron säätelyyn

Asiantuntija: JUHANI AIRAKSINEN, kardiologian professori, ylilääkäri, Tyks Sydänkeskus