Sonja Fogelholm
Yle
Lastenlääkärin töitä sodan runteleman Afganistanin syrjäseuduilla, kamppailua hiviä vastaan Botswanassa ja tavallisten perheiden auttamista Sri Lankassa. Kolme maailmalle lähtenyttä suomalaista auttajaa kertoo tarinansa vuoden 2006 Tosi tarinan dokumenteissa.
“Minä avasin sitä jalkapakettia ja siinä törrötti luu paljaana, ei sitä ollut sitä jalkaa sitten” lastenlääkäri Leena Kaartinen kertoo tyynenä. Afganistanilaispojan ystävät olivat sitoneet pojan jalan lehmään kiinni, jalka meni lehmän mukana. Paljaaksi jääneen luun Kaartinen sahasi linkkuveitsen pienellä sahalla.
Tämä on vain yksi esimerkki 1970-luvulta asti Afganistanissa lastenlääkärin töitä tehneen Kaartisen vaikeista potilastapauksista. Hän kertoo tarinansa dokumentissa Lumikenttien lääkäri (2006). Hän on tehnyt töitä niin sodan polttopisteessä Kabulissa kuin vuoristoseuduilla, jossa hänen täytyy toisinaan hiihtää vuoren yli päästäkseen potilaidensa luo. Joskus hän ratsastaa paikalle aasilla.
Kyllä mä olisin miehen saanut, mutta mä nyt valitsin sitten tämän.
Kaartinen oli julistanut lapsena, että hänestä tulisi mustien lasten lääkäri. Hän tekikin töitä Etiopiassa neljä ja puoli vuotta, kunnes vuonna 1971 hän siirtyi Afganistaniin. Lääkäri on evakuoitu sodan riivaamasta maasta monta kertaa. Toisinaan hän on halunnut muutenkin heittää hanskat tiskiin, kun potilaita kuoli eikä kukaan tuntunut ottavan onkeensa opeista.
Vuonna 2005 hän oli päättänyt lähteä työskentelemään Suomeen, kun hänelle soitettiin Lontoosta. Time-lehti oli valinnut hänet yhdeksi eurooppalaiseksi sankariksi sinä vuonna. Tunnustus antoi taas lisää sitkeyttä jaksaa Afganistanissa.
Vuonna 2006 Kaartinen palasi vihdoin Suomeen, mutta on käynyt Afganistanissa senkin jälkeen lyhyemmillä työjaksoilla.
“Varmaan journalistina tiedät, mikä myy. Ei se varmaan kauheasti myy, kun meikäläiset täällä jotain paperia nyhertää, ja sit nähdään joskus kolmen kuukauden tai vuoden päästä, että ihmiset voi paremmin. Siitä puuttuu se dramatiikka”, lääkäri Terhi Heinäsmäki sanoo dokumentissa Työmaana katastrofi (2006).
Heinäsmäki on ollut hoitamassa Botswanassa hiv-potilaita. Työmaata on ollut paljon: vielä 2000-luvun alussa Botswana oli maailman ykkönen aidsiin sairastuneiden osalta. Vuonna 2001 maassa alkoi lääkeohjelma, jossa botswanalaisille ruvettiin antamaan hiv-estolääkitystä. Vuonna 2004 Botswana ei ollut enää ykkönen aidsin esiintymisessä. Koko maa oli saatu lääkityksen piiriin.
Afrikkalaiset on sata kertaa vahvempia kuin eurooppalaiset tai amerikkalaiset, kyllä täällä tauteja siedetään.
Heinäsmäki on ollut SPR:n komennuksilla myös esimerkiksi tsunamin jälkeen Thaimaassa. Hänen mukaansa katastrofityöntekijät ovat toistensa kaltaisia, päämäärätietoisia ihmisiä.
“Nää on kaikki sellaisia ihmisiä, että ne ei etsi ongelmia vaan ratkaisuja.”
Kolmas dokumentti Sri Lankan kummisetä (2006) kertoo naantalilaisesta höyrylaiva Ukkopekan kapteeni Pentti-Oskari Kankaasta ja hänen Marja-vaimostaan, jotka ryhtyivät hyväntekijöiksi lempilomapaikassaan.
Aviopari oli lomalla Sri Lankassa myös tapaninpäivänä vuonna 2004, kun tsunami teki tuhojaan Kaakkois-Aasiassa. He olivat itse pahimmalla alueella, mutta selvittyään ehjin nahoin he alkoivat evakuoida alueen muita suomalaisia. Ihmisten auttaminen jäi päälle.
Eiköhän tämä ole tyypillistä itsekkään ihmisen toimintaan. Itsekkäänä ihmisenä sitä nauttii suunnattomasti siitä, että saa aikaan hyvää.
Kankaat tutustuivat Baddegaman munkkien Sri Lankassa tekemään hyväntekeväisyystoimintaan. Marjan aloitteesta he aloittivat yhteistyön paikallisen munkin kanssa. Pentti-Oskaria ei tarvinnut kauaa suostutella.
“Mä olen vähän niin kuin höyrylaiva, että lähtee, kun lämpenee. Pikkuhiljaa lähdin sitten mukaan siihen. Kyllä höyrykonehan on semmoinen, että se kyllä käy sitten vahvasti ja vetovoimaa riittää, kun kone lähtee käyntiin."
Kankaiden työ Sri Lankassa on hyvin käytännönläheistä. Heillä on ystäväperheitä, joille he tekevät ruokaostoksia ja joille he ovat hankkineet suomalaiset kummit. Tavallisten perheiden lisäksi aviopari puuttui paikallisen vammaiskodin oloihin. Tsunamin jälkeen hirvittävässä kunnossa oleva koti jynssättiin puhtaaksi Marjan suuresti arvostamalla suomalaisella juuriharjalla sekä maalattiin ja varusteltiin uudelleen.
Missä ikinä Marja ja Pentti-Oskari kulkevatkit saarivaltiossa, heitä vastassa on hymyileviä ja kiitollisia ihmisiä. Heidän kohtaaminen on Pentti-Oskarin mielestä auttamisen suola.
